Loppulamassa luonnonsuojelusta ei kannata tinkiä

Vaaleissa suurimman kannatuksen keränneet puolueet tuntuvat olevan yhtä mieltä siitä, että ympäristöhallintoa ja -lainsäädäntöä on karsittava talouskasvun kiihdyttämiseksi. Puheet siitä, että ympäristöasiat olisivat menossa nykyisen järjestelmän keinoin parempaan, voidaan siis viimeistään nyt lopettaa. Vaikuttaa siltä, että luonnonsuojelu oli vain ylellistä silmänlumetta, johon talousjärjestelmällä oli hetkellisesti varaa panostaa, mutta nyt talouskasvuajattelu näyttää jälleen todelliset kasvonsa, kun luonto ja ihmiset sen mukana halutaan uhrata talouden nimissä.

Ihminen on välittömässä kohtalonyhteydessä luonnon kanssa. Ihmisten elinehdot eivät koskaan ole peräisin todellisuudesta irrallaan olevasta mielikuvituksellisesta rakenteesta, jota kutsumme taloudeksi, vaan taloudellekin rajat asettavasta luonnosta. Noita rajoja on rikottu fossiilienergian voimin kiihtyvällä tahdilla, ja sen mukaista satoa alamme nyt vähitellen korjata: meistä ihmisistäkin huolen pitävä luonto on maailmanlaajuisessa kriisitilassa. Silti uskottelemme itsellemme, että luonto on jokin ”toinen”, meistä erillinen kokonaisuus, jota voimme käyttää viimeiseen puuhun asti tuomitsematta samalla ihmiskuntaa tuntuvasti aiempaa karumpiin elinolosuhteisiin, jopa sukupuuttoon lukemattomien hävittämiemme lajien joukkoon.

Elämme jo nk. loppulaman aikaa. Ympäristön kantokyky ei enää kestä kuormitustamme ja riittävän kustannustehokkaan energian, käytännössä halvan öljyn, mahdollistama tilapäinen luonnonherruuskulttuuri on viimein saavuttamassa kasvun rajoja. Lukuisat tutkijat ja ajattelijat ympäri maailman ovat varoitelleet meitä jo tovin siitä, ettei nykyisen elämänmenomme taanneelle halvalle ja helposti hyödynnettävälle öljylle ole näköpiirissä talouskasvun mahdollistavaa korviketta. Siten nykyinen taantuma ei ole poliitikkojen päätöksillä korjattavissa oleva tila, vaan vääjäämätön suunta, kun energiaresurssit eivät enää mahdollista globaalia, kiihtyvää talouskasvua.

Tässä tilanteessa on itsetuhoista yrittää pitää status quo pystyssä luonnonsuojelusta tinkimällä. Tulevaisuudessa olemme jälleen riippuvaisempia paikallisista elinehdoista, siis elinvoimaisesta luonnosta, joka turvaa sadon sekä antaa keruutuotteita, riistaa ja kalaa. Tuosta elinvoimasta olemme menettäneet jo paljon, mutta meidän ja joukossamme olevien poliittisten toimijoiden on nyt puoluerajoista piittaamatta pidettävä parempaa huolta siitä, mitä on jäljellä. Ei vain luonnon itseisarvoon liittyvistä ”viherpiipertäjien” syistä, vaan myös itsekkäistä ihmisten elinolosuhteisiin liittyvistä syistä. Me emme ole elintärkeä osa luontoa, mutta luonto on elintärkeä osa meitä.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin useassa sanomalehdessä mielipidekirjoituksena.

Dokumenttivinkki: The Corporation (2003)

Katsoinpa tänään suosituksesta 2000-luvun alkupuolella valmistuneen dokumentin The Corporation (suom. Tähtäimessä suuryhtiöt). Dokumentissa käydään seikkaperäisesti läpi, miten suuryhtiöt alkoivat aikoinaan saada valtaa, kuinka ne tuota valtaansa nykyään käyttävät ja mihin tuo vallankäyttö on viimein johtamassa. Lähtölaukauksena nykyiselle korpokraattiselle kehitykselle dokkari pitää 1800-lukua, jolloin Yhdysvaltain korkein oikeus myöntyi osakeyhtiöjuristien vaatimukseen, jonka mukaan osakeyhtiö on itseasiassa henkilö, jolla on samat perustuslailliset oikeudet kuin ihmisilläkin.

Dokumentin lähtökohta on se, että näillä "henkilöillä" ei ole tunteita, omatuntoa, moraalia, vastuuntuntoa eikä juuri mitään inhimillisen henkilön piirteitä. Juridisina henkilöinä osakeyhtiöt ovat kuitenkin oikeushenkilöitä ja ne voivat ostaa, omistaa ja tehdä monenlaisia oikeustoimia. Psykologisina henkilöinä ne olisivat psykopaatteja. Dokumentissa alleviivataan suuryhtiöiden psykopaattisista piirteistä seuraavat:

• Välinpitämättömyys muiden tunteita kohtaan,
• kyvyttömyys ylläpitää kestäviä suhteita,
• häikäilemätön piittaamattomuus muiden turvallisuudesta,
• petollisuus, valehtelu ja huijaaminen oman edun vuoksi,
• kyvyttömyys kokea syyllisyyttä ja
• kyvyttömyys sosiaalisten normien sekä lain noudattamiseen.

Huolestuttavan tästä tilanteesta tekee se, että tällaiset psykopaattiset yhtiöt ovat nykyään maailman vaikutusvaltaisimpia organisaatioita. Demokratia on tehokkaassa muodossaan jo hyvin pitkälti haudassa ja elämme monikansallisten suuryhtiöiden valtakautta. Osakeyhtiöt ovat vastuussa vain osakkeenomistajilleen. Eivät työntekijöilleen, yhteisöille, ympäristölle eivätkä edes poliitikoille. Ja kuinka tällaista kasvotonta ja despoottista valtaa vastaan voi taistella, kun sen hallussa on myös media?

The Corporation on oikeastaan mainio, elokuvallinen yhdistelmä Naomi Kleinin kirjoja No Logo ja The Shock Doctrine. Klein itsekin esiintyy tässä dokumentissa muutamaan otteeseen asiantuntijana. No Logohan keskittyy markkinoinnin härskiyteen ja läpitunkevuuteen yhteiskunnassamme sekä yritysten haluun päästä eroon kaikista sellaisista toiminnoista, jotka eivät maksimoi voittoa. The Shock Doctrine puolestaan on oiva esitys siitä, minkälaisia julmuuksia suuryhtiöt ja heidän palvelijansa ovat valmiita toteuttamaan kahmiakseen helppoja voittoja, ja kuinka nämä yhtiöt kontrolloivat valtioita ja poliitikkoja omien päämääriensä edistämiseksi.

Dokumentissa ilahduttavaa ja toivoa herättävää olivat maailman suurimman kumimattofirman perustajan, Ray Andersonin lausunnot. Hän on aika varmasti lukenut Daniel Quinnin Ishmaelin ja ottanut onkeensa. Hän käytti kirjasta löytyvää lentohärvelivertausta ja tuo puheenvuoro dokumentissa on oikeastaan sitaatin arvoinen:

"Drawing the metaphor of the early attempts to fly. The man going off of a very high cliff in his airplane, with the wings flapping, and the guys flapping the wings and the wind is in his face, and this poor fool thinks he's flying, but, in fact, he's in free fall, and he just doesn't know it yet because the ground is so far away, but, of course, the craft is doomed to crash. That's the way our civilization is, the very high cliff represents the virtually unlimited resources we seem to have when we began this journey. The craft isn't flying because it's not built according to the laws of aerodynamics and it's subject to the law of gravity. Our civilization is not flying because it's not built according to the laws of aerodynamics for civilizations that would fly.

And, of course, the ground is still a long way away, but some people have seen that ground rushing up sooner than the rest of us have. The visionaries have seen it and have told us it's coming. There's not a single scientific, peer-reviewed paper published in the last 25 years that would contradict this scenario: every living system of earth is in decline, every life support system of earth is in decline, and these together constitute the biosphere, the biosphere that supports and nurtures all of life, and not just our life but perhaps 30 million other species that share this planet with us. The typical company of the 20th century: extractive, wasteful, abusive, linear in all of its processes, taking from the earth, making, wasting, sending its products back to the biosphere, waste to a landfill. I, myself, was amazed to learn just how much stuff the earth has to produce through our extraction process to produce a dollar of revenue for our company. When I learned, I was flabbergasted.

We are leaving a terrible legacy of poison and diminishment of the environment for our grandchildren's grandchildren, generations not yet born. Some people have called that intergeneration tyranny, a form of taxation without representation, levied by us on generations yet to be. It's the wrong thing to do." 

Suomen osakeyhtiölain 1 luvun 5 §:n mukaan "yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin". Tämä on se lainsäädännöllinen pohja, joka on osakeyhtiöiden toiminnan perustana. Ja siinä on myös demokratian mahdollisuus uuden niskalenkin ottamiseen näistä kasvottomista diktaattoreista. Mitäpä jos säätäisimme osakeyhtiölle muitakin tarkoituksia? Kuten kestävän, ympäristöä ja ihmisiä kunnioittavan toiminnan. Silloin osakeyhtiöt olisivat lain mukaan velvoitettuja ottamaan nämä kysymykset huomioon kaikessa toiminnassaan. Nyt olemme vapauttaneet pedon, jota kukaan ei saa lukittua takaisin kaltereiden taakse. Valikoidut toimitusjohtajatkin ovat dokumentissa sitä mieltä, että irtisanomiset ja luonnon riistäminen eivät heitä miellytä, mutta heidän kätensä ovat yhtiöiden johdossa sidotut. Kukaan ei tunnu myöskään tietävän, kuinka tämä tuomiopäivänkone pysäytettäisiin. Valta on kuitenkin edelleen ihmisillä. Meidän täytyy vain muistaa se ja alkaa taas käyttää sitä.

Suomen Luonto: Suurikuusikon kultakaivoksen jätealtaiden pohja voi vuotaa

Suurikuusikon kultakaivos. www.gtk.fi

Taas kerran joudun kirjoittamaan masentavista kaivosasioista. Suomen Luonnon numerossa 8/2012 on artikkeli Kittilän Suurikuusikon kultakaivoksesta. Kanadalaisen Agnico-Eaglen omistama kaivos on ollut maineeltaan hyvä, mutta aihetta huoleen on silti.

Ensinnäkin Suurikuusikon kultakaivoksessa käytetään kultamalmin liuottamiseen kiviaineksesta syanidia, jonka käyttö on jo joissain EU-maissa kielletty, ja jonka käytön Euroopan parlamenttikin yritti kieltää. Vähemmän yllättäen EU:n komissio torppasi tuon hankkeen, sillä komission tehtävänähän on suuryritysten nuoleskelu ja niiden edessä nöyristely. Syanidi on yksi maailman vaarallisimmista ympäristömyrkyistä ja sen joutuminen ravintoverkkoon voi aiheuttaa ennalta-arvaamatonta ja laajaa vahinkoa. Suurikuusikon tapauksessa Seurujoessa, joka sattuu olemaan kalamiesten taivaan, Ounasjoen, latvajoki.

Vielä huolestuttavammaksi syanidin käytön tekee se, että Suurikuusikon kaivoksen jätevesialtaiden rakentamisessa on lievästi sanottuna vedetty mutkia suoriksi. Suomessa on tarkat laatuvaatimukset mm. kaatopaikkojen pohjarakentamiselle. Kaivosten jätevesialtaille ei ole tällaisia säännöksiä, vaikka niissä voi lillua paljon vaarallisempia aineita, jotka ovat valmiina vuotamaan pohjavessiin. Lupaviranomaiset siis harkitsevat tapauskohtaisesti, mikä on riittävän turvallinen taso jätevesialtaille, joissa voi olla siis jopa syanidia.

Suurikuusikon tapauksessa, ja eräissä muissakin vireillä olevissa kaivoshankkeissa, ympäristöluvat on annettu tai niitä ollaan antamassa sellaisin perustein, että kaivosten jätevesialtaiden pohjarakentaminen on laatutasoltaan selvästi heikompaa kuin uusilla kaatopaikoilla. Ensinnäkin kaivoksilla on oikaistu eristemuovista, jossa on tyydytty riippumattomasti testaamattomaan materiaaliin monissa tutkimuksissa hyväksi todetun materiaalin sijaan. Toisekseen on löydetty hyvä säästöniksi eristeen alla olevasta maakerroksesta. Modernien kaatopaikkojen pohja eristetään vielä bentoniitilla, joka soveltuisi hyvin myös kaivosten jätevesialtaiden eristämiseen, mutta Suurikuusikossa on ajateltu, että luomu on hyvä. Eli pelkkä moreeni riittää. Koska ympäristölupa on näillä aivan liian lepsuilla edellytyksillä mennyt läpi, halutaan monissa vireillä olevissa kaivoshankkeissa säästää myös tällaisissa ympäristön kannalta kriittisissä kohteissa.

Suomen Luonto kyseli parilta valtion virkamieheltä tämän tyyppisistä jätevesialtaiden pohjustusratkaisuista, mutta Suurikuusikon kaivosta ei kysymyksissä nimeltä mainittu. Molemmat virkamiehet pitivät pohjaratkaisua erittäin huonona ja toinen oli jopa varma siitä, että haitalliset aineet kulkeutuvat lopulta pohjaveteen. Suurikuusikon jätealtaiden lähellä sijaitsevissa pohjavesissä on jo haivaittu selvää nousua nikkeli-, typpi-, sekä sulfaattiarvoissa. Ja eräs kaunis päivä sieltä voi löytyä jäämiä myös syanidista. Pohjavettä siirtyy toki myös pintavesiin ja toisinpäin eli päästöt kulkeutuisivat lopulta myös Seurujoen kautta Ounasjokeen.

Olemmeko valmiit maksamaan tällaisia hintoja siitä, että monikansalliset kaivosyhtiöt saavat käyttää kansallisvarantojamme ilman todellista korvausta suomalaiselle yhteiskunnalle? Verotuloja syrjäseutujen kunnille juupa juu, mutta kattavatkohan nuo oletetut verotulot koskaan edes niitä lainoja ja riskejä, joita kunnat ottavat parantaakseen infrastruktuuriaan houkutellakseen kaivosyhtiöitä? Suomesta ei todellakaan ole mitään uutta Norjaa tulossa tällä tahdilla, sillä emme vaadi mineraaleistamme edes minkäänlaista korvausta! Nyt olisi korkea aika herätä vastarintaan, kun maahamme revitään kiihtyvällä tahdilla sellaisia reikiä, joista jää tulevaisuudessa meille muistoiksi likaisia rupia. Perse edellä mäntyyn on Suomi taas menossa, sillä minkäänlaista julkista keskustelua ei käyty silloin, kun jossain suljetuissa kabineteissa alettiin pohtia strategioita kaivosyhtiöiden houkuttelemiseksi Suomeen.

Lisäksi alkaa käydä entistäkin selvemmäksi, että suomalaisessa ympäristöhallinnossa  piilee ainakin jonkinlaista systemaattista korruptiota. Näitä järjettömiä lupapäätöksiä on aivan liikaa, jotta ne voisivat olla poikkeuksia. On nähtävissä, että ympäristökeskusten yhdistyminen osaksi ELY-keskuksia on saanut aikaan sen mitä pelättiinkin. Ympäristöhallinnolta katosi terävyys ja tahto toimia ympäristön puolesta. Ympäristövirkamiehemme tekevät järjestään päätöksiä, jotka ovat pitkällä aikavälillä tuhoisia luonnon ja ympäristömme kannalta. Mikään ei olisi mielestäni mielenkiintoisempaa kuin päästä kärpäsenä kattoon tuonne virkakoneiston sisälle ja nähdä, mitä kulissien takana oikeasti tapahtuu. Ja tähän minulla on toivottavasti jo lähitulevaisuudessa edellytykset. Suomalainen ympäristöhallinto tarvitsee aivan totaalista tuuletusta ja asenneilmapiirin muutosta, uutta puhtia toimia monikansallisia yrityksiä ja elinkeinoelämää nöyristelemättä.

Tulitteko kuuntelemaan pressaa?

"Tulitteko kuuntelemaan pressaa?" kysyi Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan kahvilanpitäjä minulta ja ystävältäni, kun olimme menossa kuuntelemaan tiedekunnalla järjestettyä paneelikeskustelua, jonka pääpuhujana oli Tarja Halonen. Aiheena oli vuoden alussa julkaistu YK:n korkean tason paneelin loppuraportti kestävästä kehityksestä. Eli en. En tullut kuuntelemaan pressaa, vaan asiaa, ja sanomaan myös oman mielipiteeni.

Tässä seminaarin lopussa esittämäni puheenvuoro kokonaisuudessaan:

"Arvoisa presidentti, hyvät panelistit sekä kuulijat,

Lueskelin tätä kyseistä raporttia ja se herätti minussa joitakin ajatuksia. Sellaisia ajatuksia, jotka ovat taas alkaneet nostaa päätään nuoressa sukupolvessa, ja joita haluan saada kuuluville tällä lyhyellä puheenvuorollani.

Niin kauan kuin jatkuvan talouskasvun järjestelmään ei puututa, voimme unohtaa kestävän kehityksen. Nykyisessä merkityksessään kestävä kehitys tuntuu antavan meille jonkinlaisen etäisen, mutta hyvin valheellisen lupauksen siitä, että voimme jatkaa tätä yltäkylläistä elämäämme ilman pelkoa huomisesta. Kestävästä kehityksestä on nyt puhuttu 25 vuotta, mutta silti kulutamme planeettamme resursseja ennenäkemättömällä ahneudella ja välinpitämättömyydellä. Uusi eliölajien sukupuuttoaalto kiihtyy. Ympäristössämme on tapahtumassa muutoksia, joita emme voi hallita. Raportin ensisivuilla todetaankin, että hienosäätö ei enää riitä, mikä pitää hyvinkin paikkansa. Mutta valitettavasti niin kauan kuin emme kykene järjestelmän ja kulttuurin tasoisiin muutoksiin, kyse on nimenomaan pelkästä nykyjärjestelmän hienosäädöstä, jota tämäkin raportti minulle lopulta edustaa. Olemme kuin veneessä, joka on jo uponnut veden alle, mutta yritämme silti yhä raivokkaammalla tarmolla äyskäröidä ja tilkitä valtoimenaan vuotavia reikiä, vaikka meidän olisi jo aikoja sitten pitänyt uida takaisin rantaan ja alkaa rakentaa uutta paattia. Kestävä kehitys tässä muodossaan ei ole ratkaisu, se on valheellinen toivo siitä, että tämä seula vielä jollain ihmeen kaupalla kelluisi.

Albert Einstein totesi: "Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne." On olemassa kasvava joukko ihmisiä, jotka uskaltavat katsoa tilannettamme oman kulttuurisen kontekstimme ulkopuolelta tajuten, että historia ei ehkä olekaan pysähtynyt, ja voisimme hyvinkin luoda kestävän yhteiskunnan kestämättömän tilalle. Mutta miten saada yhä useampi tajuamaan tämä, kun maailmantalous, talouskasvu ja sitä myöten koko järjestelmämme pyörii sen varassa, että kulutamme enemmän kuin viime vuonna. Ja tuota tarkoitusta palvellakseen monikansalliset jättikorporaatiot aivopesevät meitä ennenäkemättömällä intensiteetillä ja lainsäätäjän myötävaikutuksella luoden meille jatkuvasti uusia, entistäkin turhempia tarpeita. Mistä löytyy se voima, jonka avulla voimme kaiken tämän keskellä huutaa kollektiivisesti, että "NYT RIITTÄÄ!"

Talouskasvun lisäksi raportissa on toinenkin suuri heikkous – ihmiskeskeisyys. Emme voi toimia kestävästi niin kauan kuin alkeellinen moraalikäsityksemme sanoo meille, että tämä planeetta on ihmisen ja saamme kuluttaa sitä ihan miten lystäämme – ainoana todellisena huolenaiheenamme ehkä tulevat ihmissukupolvet ja oman lajimme tulevaisuus. Yritämme nostaa itsemme luonnon ja eläinten yläpuolelle, mutta käyttäydymme iljettävämmin kuin yksikään eläinlaji, vaikka meille on kehittynyt lahja, etiikka ja omatunto, joiden avulla voisimme valita toisen tien. Meillä ei ole tähän planeettaan sen suurempaa oikeutta kuin millään muullakaan eliölajilla. On ymmärrettävä muiden lajien itseisarvo ja niiden samanarvoinen oikeus nauttia tästä maailmasta ja kukoistaa. On ymmärrettävä, että luonto kaikkinaisuudessaan on olennainen osa meitä, mutta me emme ole olennainen osa luontoa.

Silloin, kun YK:n korkeat paneelit tulevat raporteissaan tämänkaltaisiin lopputuloksiin, on minulla taas uskoa ihmiskunnan tulevaisuuteen. Tiedän, että se on ehkä poliittisesti mahdotonta, mutta toivottavasti kestävä kehitys näyttää suuntaa tällaiselle todellisesti kestävälle ihmiskulttuurille."

Global Sustainability Report luettavissa myös suomenkielisenä täällä.

MOT: Hullut päivät kaivoksilla

Ylen MOT-ohjelmassa esitettiin eilen mielenkiintoisia tietoja kaivosbisneksestä Suomessa. Me emme ainoastaan tarjoa malmivarantojamme ulkomaisille kaivosyrityksille aiemminkin mainitsemani valtausperiaatteen mukaisesti vastikkeetta, vaan me myös etsimme nuo esiintymät heille veronmaksajien kustannuksella kuin nöyrät hovipojat. Aivan uskomatonta hölmöilyä ja suuryritysten nuoleskelua.

GTK:n internetsivuilla kerrotaan seuraavaa: "Geologian tutkimuskeskus (GTK) on mineraalivarojen arvioinnin, tutkimuksen ja kestävän käytön eurooppalainen huippuosaaja. Tehtävänämme on tuottaa elinkeinoelämän ja yhteiskunnan tarvitsemaa geologista tietoa, jolla edistetään maankamaran ja sen luonnonvarojen hallittua ja kestävää käyttöä." Tällainen toiminta, jolla verovaroin etsitään yrityksille tietoa maaperän malmiesiintymistä, on MOTin mukaan eurooppalaisittain ainutlaatuista ja maailmanlaajuisestikin poikkeuksellista.

Toki tätä hölmöilyä puolustellaan jälleen sillä, että kaivosteollisuus tuo Suomeen muka aivan uskomattomat määrät työpaikkoja ja verotuloja. Ohjelmasta käy kuitenkin ilmi, että elinkeinoministeriö on arvioissaan rankasti yliarvioinut kaivosten tuottamia taloudellisia hyötyjä kaivospaikkakunnille. Lisäksi kunnat ottavat suuria riskejä investoidessaan kaivosbisnekseen. Kaivosyhtiöt kun saattavat laittaa kevyesti lapun luukulle, jos kaivoksen tuottaman metallin markkinahinta vajoaa kannattamattomaksi. Ei ole myöskään mahdotonta, että yhtiöt kierrättävät voittonsa erilaisin konsernijärjestelyin jonnekin veroparatiisiin, jolloin kaivosyhtiöihin investoineet kunnat jäävät ilman kaipaamiaan yhteisöverotuottoja.

Voin kuvitella, kuinka näitä ulkomaisia kaivosherroja naurattaa suomalaisten tolkuton typeryys ja nöyristely. Tämä on tuhokapitalismia aidoimmillaan ja sen sanansaattaja on Suomessa Kokoomus, tässä tapauksessa elinkeinoministeri Jyri Häkämiehen johdolla. Kuriositeettina mainittakoon jälleen eräs Häkämiehen aiempi kämmi, joka on varmasti eräs törkeimmistä suomalaisen ministerin tekemistä typeryyksistä. Häkämiehen siunauksella valtio myi 290 miljoonan euron arvoiset Kemira Growhow -osakkeensa 207 miljoonalla eurolla norjalaiselle Yaralle, joka osti sen jälkeen yhtiön koko osakekannan. Kaupanpäällisiksi Yaralle annettiin mm. Soklin kaivos ja sen fosfaattivarat, jotka on myöhemmin arvioitu ainakin 40 MILJARDIN euron arvoisiksi (ja fosfaatin hinta vain kipuaa). Samalla Suomi tietenkin menetti lannoiteomavaraisuutensa ja sen me maksamme suomalaisen ruoan hinnassa. Tällaisen miehen ja puolueen johdolla Suomessa järjestellään siis malmivarojemme "kestävää käyttöä". Hyi helvetti.

Linkki ohjelmaan Yle Areenassa.

Yle: Ely-keskuksia saatetaan lakkauttaa

Kylläpä näitä huolestuttavia uutisia ympäristöhallinnosta tulee nyt jatkuvalla syötöllä. Ympäristövalvonnalle olisi jatkuvasti huutavampi tarve eritoten kaivos- ja turvebisneksissä, mutta silti nämä nilkit virkamiehet työ- ja elinkeinoministeriössä puuhastelevat kovia leikkauksia ympäristöhallintoon. Ylen uutinen aiheesta tässä.

Uutisen väliotsikot kertovat paljon:

Kaikkiin lain vaatimiin tehtäviin ei väkeä

 

Ympäristöpuolelta tuplamäärä väkeä pois

 

"Ei ole enää ketään, joka osaisi hommat tehdä"

 

Pienet elyt pyyhittäisiin kartalta

Surullista luettavaa on myös uutiseen liittyvä kommentointi, jossa tätä kehitystä tunnutaan pidettävän hyvänä ja "viherhippeilyä" toivotaan ajettavaksi alas, jotta yrityksillä olisi paremmat toimintaedellytykset luonnon tuhoamiseen. Eiköhän näilläkin huutelijoilla ole toinen ääni kellossa sitten, kun heidän oman kesämökkinsä järvi saastuu kaivosten suolavesistä tai rehevöityy turvesoiden ravinnepäästöjen takia. Kunpa ihmiset näkisivät omaa napaansa pidemmälle. Huoh. Epätoivo iskee.

Ympäristöministerimme Ville Niinistö on kuitenkin sitä mieltä, että hallitusohjelma turvaa ympäristövalvonnan. Toivottavasti Niinistö pysyy tiukkana, sillä näyttää kovasti siltä, että työ- ja elinkeinoministeriön kasvottomalla virkamiesarmeijalla on vähän toisenlaisia suunnitelmia kuin mitä hallitusohjelmassa on sovittu. On muuten sangen mielipuolista, että työ- ja elinkeinoministeriössä valmistellaan ympäristöhallintoon liittyviä asioita... Luonnonsuojeluliiton Risto Sulkava kysyykin ihan aiheellisesti, että "voiko työ- ja elinkeinoministeriö, jonka tarkoituksena on vahvistaa ja lisätä kaivostoimintaa ja turpeenkäyttöä Suomessa, valvoa samojen toimialojen tuottamien haittojen ehkäisyä?" Mutta kuten aiemminkin todettua, Naomi Kleinin osoittamalla tuhokapitalismin raiteilla ollaan ja se juna puksuttaa Kataisen hallituksen käsissä päättäväisesti eteenpäin. Toivottavasti tajuamme vaihtaa raidetta ennen kuin on liian myöhäistä ja äänestämme nämä nykyiset suuryrityksiä ja kansainvälistä rahaa mielistelevät nyhveröt vallan kahvasta pois.

Koleat ovat muuten kesäkuun alun ilmat, mutta yrittäkäähän pärjäillä!

T: Liro

Turkistarhaton Suomi

Maanantaina alkoi nimienkeräyskampanja turkistarhauksen kieltämiseksi Suomessa. Tavoitteena on kerätä kansalaisaloitteen edellyttämät 50 000 nimeä, jolloin lakialoite saataisiin eduskunnan käsiteltäväksi. Kampanjan koordinoinnissa ovat mukana Animalia, Oikeutta eläimille, Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto sekä Luonto-Liitto. Lakialoite tulee luultavasti olemaan ensimmäinen eduskuntakäsittelyyn päätyvä kansalaisaloite, kunhan tarvittavat nimet saadaan kerättyä.

Turkistarhauksen kiellosta keskusteltaessa esiin nousee usein eräs "realiteetti", jonka mukaan Suomessa lakkautettu tuotanto siirtyy taianomaisesti ja automaattisesti Kiinaan, jossa eläimillä on vielä huonommat oltavat. Siten tarhauskielto ikään kuin vain huonontaa eläinten oloja kokonaisuudessaan ja viherhippelit tekevät kiihkopäissään pelkkää hallaa noille rakastamilleen elukoille. Tämä turkistarhausta puoltava argumentti piti minutkin pitkään epäileväisenä täyskiellon suhteen.

Tulin kuitenkin toisiin aatoksiin. Turkisten ostajat tuskin ajattelevat kovin useasti kulutustottumustensa eettisyyttä, mutta mitäpä jos heidän joukossaan on kuitenkin sellaisia ihmisiä, jotka ajattelevat, että "sellaista Kiinassa kasvatettua väkivaltapuuhkaa en osta, mutta Suomessa tuotettu 'eettinen' karvalakki kelpaa kyllä." Silloin turkisten ostointo ja kysyntä laantuisivat. Ja entäpä tämä nykyinen trendi, jossa turkikset tulevat yhä voimakkaammin uudelleen muotiin? Millaisen viestin tarhauksen täyskieltojen säätäminen eri maissa antaa muotimoguleille? Tuskin ainakaan turkisten käyttöön rohkaisevaa signaalia. Loppujen lopuksi kysyntä siis voisikin laantua, jolloin tuotannon siirtymistä Kiinaan ei edes tapahtuisi.

Käväisepä tutustumassa asiaan tarkemmin osoitteessa www.turkistarhatonsuomi.fi ja allekirjoita kansalaisaloite!

Melkein kesäisin terveisin,
Liro

Keskustelua kaivoslainsäädännöstä

Julmetun hieno maisema. © Talvivaara

Kokoomuslainen kirjoittaa kerrankin asiaa. Kannattaa lukea europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen blogikirjoitus Suomen kaivoslainsäädännöstä, jonka innoittajana oli Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professorin, Olli Tahvosen mielipidekirjoitus sunnuntain Hesarissa.

Pietikäinen kirjoittaa:

"Kaivoslain valtausjärjestelmän vuoksi arvokkaat kaivosmineraalimme hyödynnetään nopeasti ulkomaisten yritysten toimesta muutaman vuosikymmenen kuluessa ja jäljelle jäävät vain haitat. Tämä on erittäin lyhytnäköistä, kun tiedämme kaivosmineraalien arvon olevan tulevaisuudessa huomattavasti nousemassa niiden niukkuuden vuoksi. Valtausjärjestelmä on todella vanhanaikainen malli ohjata niukkenevia luonnonvaroja koskevaa päätöksentekoa."

Professori Tahvonenhan otti mielipidekirjoituksessaan esille vaihtoehtona konsessioperiaatteen, jolloin malmivarat omistaa valtio, joka voi myydä noiden malmien käyttöoikeuden yhtiöille. Tällä hetkellähän malmit ovat Suomessa siis vapaita vallattaviksi.

Mitä Suomelle siis jää tällä nykymeiningillä käteen? Joitakin miestyövuosia ja hiukkasen verotuloja. Lisäksi ympäristötuhoja ja niiden myötä menetettyjä verorahoja sekä elinkeinoja. Itse malmeista saatu pääpotti valuukin sitten mm. kanadalaisille ja norjalaisille kaivosyhtiöille. Meidän vastuullemme jää ympäristötuhojen paikkaaminen. Miksi Suomi ylipäätään luopui aikoinaan valtiollisesta kaivosbisneksestä? Perustakaa nyt ihmeessä puhdas valtionyhtiö hoitamaan kaivosbisnestä Suomessa. Malmivarat kansallistettakoon. Jääpä ainakin raha sitten Suomeen, vaikka ei sekään paljon lämmitä, kun luonto on raiskattu.

Tuleepa vähän mieleen tästä koko kuviosta Naomi Kleinin kirja The Shock Doctrine (suom. Tuhokapitalismin nousu). On nimittäin Suomessa toteutettu Chicagon poikien oppeja pelottavan tarkasti 90-luvun laman jälkimainingeista lähtien ja tämä kaivosbuumi vain alleviivaa tuota. Tuosta teoksesta voisin joskus kirjoitella lisää, mutta suosittelen ehdottomasti perehtymään kyseiseen opukseen, mikäli kiinnostaa tietää vähän siitä, mitä kaiken yksityistämisvimman ja luonnonvarojen riiston taustalla piilee.

Ai niin, ja luin muuten uusimmasta Suomen Luonnosta aika häkellyttäviä juttuja kaivoksille lupia myöntäneiden virkamiesten kytköksistä kaivosyhtiöihin. Tästä artikkelista kirjoitan myöhemmin lisää.