Uusi tarina

Mark Henson: Light Voyagers. Taiteilijan luvalla osoitteesta markhensonart.com.

Jatkoa kirjoitukselle Vanha tarina (4.5.2014).

Kun tarkastelee tämän hetken todellisuutta maapallolla objektiivisesti ja rehellisesti, rationaalinen ihminen voi myöntää, että meillä on ennenkokemattoman suuria ongelmia. Kriisitilanteissa ihmiset etsivät yleensä ratkaisuja ja opastusta kulttuuriperimästään. Valitettavasti perustavanlaatuisin ongelmamme tällä hetkellä on kuitenkin suhteemme maapalloon, ja sen alkulähde on edellisen kirjoituksen viitoittamalla tavalla kulttuurinen ja myyttinen. Tällaisessa tilanteessa opastusta on ymmärrettävä ja uskallettava hakea kulttuuristen myyttien ja normien ulkopuolelta. Ensiksi opastusta on haettava lihastamme, geneettisestä perimästämme: keitä me olemme ihmisinä? Toiseksi sitä on haettava maapallolta: mikä on meidän paikkamme ja funktiomme kotiplaneetallamme? Lopuksi mahtavimpana oppaanamme on itse maailmankaikkeus: mikä on maapallon ja elämän rooli kosmoksen suuressa kudelmassa eli mikä tämän kaiken tarkoitus on? Näihin kysymyksiin vastaamalla rakentuu uusi tarina, joka muodostuu vastavoimaksi valtakulttuurin myyttien aiheuttamalle haitalliselle ehdollistumiselle.

Ihminen

Modernin ihmisen tragiikka on yleisesti ottaen siinä, että hän on luonut itselleen elinehdot, joihin hän fylogeneettisen kehityksensä perusteella itse ei ole kasvanut.
Albert Einstein

Keitä me olemme ihmisinä? Mistä olemme tulleet? Millaista elämää kehomme ja mielemme on virittynyt elämään? Geneettinen perimämme tarjoaa kulttuurillemme ensiaskeleen kohti uutta tarinaa ja kestävämpää myyttistä pohjaa. Olemme usein ällistyttävän epätietoisia siitä, kuinka suuri vaikutus perimämme ja elinolosuhteidemme ristiriidalla on hyvinvointiimme. Kulttuurimme aiheuttama ehdollistuminen ja transsitila vaikeuttavat tämän havaitsemista. Mutta kun selvällä järjellä ajatellaan, informaatiotulvaa tarjoavien näyttöjen vahtaaminen päivästä toiseen, tuhansien tai jopa miljoonien ihmisten sosiaalisissa yksiköissä eläminen sekä luonnonympäristöjen katoaminen päivittäisestä arjesta ei kuulosta sellaiselta elämältä, johon olemme miljoonien vuosien aikana kehittyneet. Meillä on edelleen sama kehon ja mielen muodostama kokonaisuus, joka haluaa elää pienessä yhteisössä, luonnonympäristön välittömässä vaikutuspiirissä, tukena ja turvanaan toiset ihmiset.

Terveys- ja mielenterveysongelmat, päihderiippuvuudet, väkivalta ja rikollisuus, syrjäytyminen, yksinäisyys ja muut sosiaaliset ongelmat. Yleinen tyytymättömyys ja hukassa oleminen. Pakonomainen kuluttaminen. Näitä oireita on pyritty monesti selittämään ties millä perisynnillä tai ihmisen sisäsyntyisellä pahuudella ja viallisuudella. Vallalla olevan myytin johdattamalla tavalla oirehtivat pyritään joko eristämään tai lääkitsemään vallitsevan kulttuurisen koodiston edellyttämään tilaan. Alkaa kuitenkin olla päivänselvää, että ihmiskunnan oireilu johtuu ihmisen keholle ja mielelle vääränlaisesta elämäntavasta, joka on muodostunut syväksi, kollektiiviseksi traumaksi. 90-luvulla lopullisesti muotoutunut ekopsykologia tarjoaa yksinkertaisimman ja kaikkein kattavimman näkemyksen elämäntapamme aiheuttamista ongelmista ja niiden nykyisestä väärinymmärryksestä. Ihminen ei elä missään ihmisten luomassa kuplassa, josta ulkoisen maailman vaikutukset olisi eristetty. Olemme jatkuvasti elinympäristömme ja tekojemme sekä tekemättä jättämistemme vaikutuksille alttiita.

Maapallo

Evolution is a tightly coupled dance, with life and the material environment as partners. From the dance emerges the entity Gaia.
James Lovelock

Meidän täytyy siis toiseksi selvittää, mikä on paikkamme maapallolla. Nykyisen valtakulttuurin tarjoama myytti kertoo meille, että olemme maapallosta irrallisia subjekteja, ja maapallo on meidän käytettäväksemme tarkoitettu objekti. Ympärillämme tapahtuvien huolestuttavien muutosten takia olemme kuitenkin alkaneet nähdä tällaisen luonnonherruusmyytin tuhoisat seuraukset elinympäristössämme sekä sen aiheuttamat ristiriidat ihmisten psyykessä.

Tuhoamalla ja riistämällä maapalloa tuhoamme ja riistämme itseämme. "Mieli ei voi olla terve, jos luonto ympäriltä on tuhottu" sanotaan suomalaisessa ekopsykologiaa käsittelevässä kirjassa. Uudessa tarinassa näemme roolimme maapallolla ottajuuden sijaan osallisuutena ja kumppanuutena. Ihmistä ei voi erottaa luonnosta ja elinympäristöstään. Olemme jatkuvassa vuorovaikutussuhteessa ympäristöömme eikä ehdotonta "minän" ja "muun" rajaa ole. Ympäröivä luontokin on subjekti, ja se on myös osa meitä itseämme, joten meidän pitää kohdella sitä sen mukaisesti: kunnioittaen, yhteyttä pitäen sekä noudattaen vastavuoroisuutta. Viime vuosikymmeninä tiedekin on vähitellen alkanut myöntää esimerkiksi eläinten ja kasvien subjektiiviteettia koskevia seikkoja. Alkuperäiskulttuurit ovat sen sijaan vuodenkiertoon osallistavissa rituaaleissaan, riiteissään ja kosmologiassaan ottaneet nämä asiat huomioon iätajat, ja näiden kulttuurien perinteisestä viisaudesta moderni länsimaalainen voi löytää syvän inspiraation maailmankuvansa eheyttämiseen.

Kosmos

The excitement of life is in the numinous experience wherein we are given to each other in that larger celebration of existence in which all things attain their highest expression, for the universe, by definition, is a single gorgeous celebratory event.
Thomas Berry

Entä mikä on kaiken tarkoitus? Miksi olemme olemassa? Tiede antaa meille luonnonlakeihin perustuvan mekaanisen vastauksen, mutta se ei tyydytä merkityksellisyyden kaipuutamme. On hivenen huvittavaa, että rationaalinen tieteemme ei pysty vastaamaan siihen, "mitä järkeä tässä kaikessa on?"

Me ihmiset olemme samaa tähtisumua kuin mikä tahansa aine maailmankaikkeudessa. Maailmankaikkeuden alati avautuva prosessi on vienyt tuota ainetta jatkuvasti kohti monimutkaisempaa rakennetta ja ilmenemistapaa. Galaksien, tähtien ja planeettojen järjestyttyä aine alkoi suotuisissa olosuhteissa järjestyä yhä monimutkaisemmaksi. Syntyi molekyylejä ja lopulta alkeellista elämää, joka sekin alkoi pyrkiä kohti monimutkaisempaa luonnetta. Elämästä syntyi lopulta erilaisia tietoisuuksia. Tutkiessamme maailmankaikkeutta huomaamme tulleemme tietoisiksi itsestämme ja tutkivamme itseämme sen laajemmassa olomuodossa. Emme ole kuitenkaan saavuttaneet mitään päätepysäkkiä, vaikka vallalla olevan vanhan tarinan mukaan olemme jokin kehityksen kulminoituma ja jumalan kuva.

Tähän laajempaan, universumin evolutiiviseen prosessiin me voimme osallistua ilolla. Juhlimalla ja kunnioittamalla sitä taikaa ja niitä ihmeitä, joita ympärillämme on, ja joiden lopullista luonnetta emme voi koskaan rationaalisesti selittää. Me olemme maailmankaikkeus tietoisena itsestään. Kun tutkimme ja pohdiskelemme maailmankaikkeutta, kaikkea mitä ympärillämme on, tutkimme itseämme. Kun unohdamme rationaalisen ja tiedeuskon kyllästämän ehdollistumisemme, voimme viimein osallistua. Löydämme merkityksen ja tarkoituksen, kun annamme itsellemme mahdollisuuden olla osa maailmankaikkeuden kukkaan puhkeamista, emmekä eristäydy siitä vanhan tarinan opettamalla tavalla.

Uusi tarina

Scientific analysis points, curiously, toward the need for a quasi-religious transformation of contemporary cultures.
Paul R. Ehrlich

Olemme rationaalisen tieteen keinoin saaneet avaimet erittäin kokonaisvaltaisen kosmologian luomiselle, mutta emme vieläkään ole osanneet valjastaa löytämäämme tietoa vastaamaan perimmäisiin kysymyksiin: Keitä me olemme? Mikä on meidän paikkamme? Mikä on kaiken tämän tarkoitus? Se on yksi yltiörationaalisen kulttuurimme suurimmista puutteista ja heikkouksista. Uudessa tarinassa tieteelliset löydöksemme lyövät kättä alkuperäiskulttuurien viitoittaman mystisen ja perinteisen kosmologian kanssa. Näin ne luovat kulttuurillemme terveen ja merkityksellisen kosmologian, joka ei ole jatkuvassa kamppailussa ja ristiriidassa ympärillämme vallitsevan todellisuuden kanssa.

Timantiksi tiivistyneitä ajatuksia II

 
Enlightenment, understood in the widest sense as the advance of thought, has always aimed at liberating human beings from fear and installing them as masters. Yet the wholly enlightened earth is radiant with triumphant calamity. Enlightment's program was the disenchantment of the world. It wanted to dispel myths, to overthrow fantasy with knowledge. The price human beings have paid for their increase in power is estrangement from that over which the power is exerted.

- Theodor Adorno

Vahvempi visio - Nemesis Naturalis

Blogini on nyt reilun vuoden ikäinen. Kun palaan noihin vuoden takaisiin aatoksiini voin huomata, että olen kulkenut valtavan matkan eteenpäin, korkeammalle ja syvemmälle. Tie on kuljettanut minut sekalaisesta luontoon ja ympäristöön liittyvästä kirjoittelusta turhan romanttisten anarko-primitivististen ajatusten kautta sivilisaatio- ja teknologiakritiikkiin, joka saa kirjoittamisen ja lukemisen myötä jatkuvasti uutta pontta. Kaiken aikaa taustalla on vaikuttanut ja edelleen voimistuu nykyisenlaisen järjen ja rationaalisuuden aikakauden kyseenalaistaminen sekä ihmisen henkisten voimavarojen pohtiminen. Blogilla ei siis alun alken ollut selvää linjaa, mikä on tietysti monessakin tapauksessa aivan luonnollinen lähtökohta. On halu kirjoittaa ja jakaa ajatuksia, muttei vielä selvää käsitystä siitä, mihin suurempaan kokonaisuuteen ne omat ajatukset oikein kutoutuvat. Kirjoittamisessa piilee siis valtava voima, jonka sain onnekseni valjastettua oman ajatteluni kehittämiseen.

Sain eilen kahlattua loppuun Georg Henrik von Wrightin teoksen Tiede ja ihmisjärki: Suunnistusyritys. von Wright toisti teoksessa joitakin kertoja käsitteen nemesis naturalis, luonnon kosto. Kirjoituksieni kantavaksi teemaksi on muodostunut kahdenlainen luonnonvastaisuus, johon sivilisaatio ja teknologia ovat ihmiskunnan ajaneet. Suppeassa, ulkoisessa kontekstissa luonnonvastaisuus on johtanut ekologiseen katastrofiin, jonka syövereihin olemme syöksymässä. Muiden muassa siihen liittyvät niin luonnon monimuotoisuuden hupeneminen kuin ilmastonmuutos ja uusiutumattomien luonnonvarojen vääjäämätön riittämättömyys. Laajassa, sisäisessä kontekstissa luonnonvastaisuus on ihmisluonnon vastaisuutta. Se on johtanut inhimilliseen katastrofiin, johon sidomme kohtaloamme yhä tiukemmin. Einsteinkin on todennut, että "modernin ihmisen tragiikka on yleisesti ottaen siinä, että hän on luonut itselleen elinehdot, joihin hän fylogeneettisen kehityksensä perusteella itse ei ole kasvanut." Viimeisten vuosikymmenten aikana on yhä useammille ihmisille tullut selvemmäksi ja selvemmäksi, että jossain vaiheessa luonto "kostaa" ihmiselle tämän ylimielisyydestä.

En toisaalta ole myöskään mikään niminikkari, ja minulla on aina jotain luodessani suuria vaikeuksia keksiä asioille houkuttelevia ja kuvaavia nimiä, joten en ollut blogini nimeen missään vaiheessa kovin tyytyväinen, vaikka viittaus omaan lempinimeeni olikin mukava. Nemesis Naturalis kalskahtaa kuitenkin huomattavasti komeammalta kuin Liro Lintunen. Nörttimäisenä vertauksena voisi ajatella, että Nemesis Naturalis kuulostaa aivan joltain Batmanin vastustajalta, kenties Ra's al Ghulin oppipojalta, joka on saapunut Gothamiin aiheuttaakseen kuolettavan iskun tuonne sivilisaation ja teknologisen kehityksen kuvottavaan emäpesäkkeeseen. Liro Lintunen on puolestaan enemmänkin kuin luontoharrastukseen höpsähtänyt Aku Ankan kylähullu serkku.

Nemesis naturalis ei kuitenkaan tarkoita tässä yhteydessä kostoa ainoastaan kielteisessä ja tuhoavassa sävyssä. Se on kostoa myös myönteisten tekojen ja uuden luomisen kautta. Kostoa rikkomalla sivilisoituneen ja sivistyneen elämän konventioita ja jonninjoutavia sääntöjä sekä rajoituksia. Se on kostoa käyttämällä mahdollisimman vähän kenkiä, kiipeilemällä puissa sekä olemalla välittämättä normatiivisesta "aikuistumisesta". Se on kostoa vetämällä omaan elämäänsä teknologisen kehityksen rajat, ja vieroittamalla itseään tietokoneesta, internetistä sekä jatkuvasta tavoitettavana olemisesta (Prosessi, joka on jatkuvasti mielessäni ja joka pitäisi toden teolla aloittaa). Se on kostoa olemalla kanssaihmisille sielultaan avoin ja sydämellinen, ja voittamalla omia sisäisiä pelkoja sekä epäluulojaan. Se on kostoa harjoittelemalla omavaraisuutta, kulkemalla siellä, missä ei ole polkuja ja uimalla siellä, missä ei ole yleistä uimarantaa. Se on kostoa elämällä ympäristön ja luonnon kanssa luovassa ja villissä suhteessa ihmetellen ja ihastellen ympärillä olevaa kauneutta sekä kaiken olevaisen merkillisyyttä.

Nemesis ei myöskään ole pelkkää kostoa. Nemesis on myös vanha, kreikkalainen tasapainon jumala. von Wright ottaa kirjassaan asiaankuuluvasti esille myytin Prometheuksesta: Prometheus oli titaani, joka varasti tulen jumalilta ja antoi sen ihmisten käyttöön. Tätä uutta mahtia ja Prometheuksen oppeja hyödyntämällä ihmiset loivat uutta tekniikkaa. Tämän "prometheisen hengen" alaisena ihmisen valtaa herkästi itsekorostus eli hybris, jonka vuoksi ihminen joutuu kiusaukseen ylittää soveliaan elämäntavan mitta. Hybriksen myötä asioiden luonnollinen järjestys järkkyy, jolloin Nemesis, tasapainon jumala, palauttaa järjestyksen ja antaa ylimieliselle ihmiselle opetuksen.

Kaiken tämän vuoksi nemesis naturalis on kirjoituksilleni täydellinen, ajatukset yhteen nivova teema. Sillä minä olen Nemesis Naturalis, sinä olet Nemesis Naturalis, ja

me olemme Nemesis Naturalis.

HUOM! Muutan luultavasti jossain vaiheessa blogini osoitteen vastaamaan uutta nimeä. En ole varma, mitä vanhalla osoitteelle silloin käy, joten jos lirolintunen.blogspot.com ei toimi, yritä osoitteeseen nemesisnaturalis.blogspot.com!

Järki ja henki

Mark Henson - Dualities. Taiteilijan luvalla osoitteesta markhensonart.com.

Olen kirjoittanut aiemminkin siitä, mistä ihmiset voisivat löytää motivaatiota luonnonsuojeluun ja uuteen, kestävämpään elämäntapaan (Tässä). Päädyin siihen, että meidän on löydettävä henkiset arvot uudelleen osaksi elämäämme. Mieleni tekee nyt jatkaa tuota teemaa hieman pidemmälle.

Tieteellis-rationaalinen ja materialistinen maailmankuva on loppujen lopuksi hyvin fundamentalistinen. Periaatteellisella tasolla tieteentekijät yleensä myöntävätkin, että tässä ovat nyt vain parhaat teoriat, joita voimme esittää todellisuudesta, mutta muitakin mahdollisuuksia on, ja tiede mukautuu uusilla teorioilla uusimpien tutkimustulosten osoittamaan suuntaan. Tämä on hieno pohja tieteelliselle työlle, mutta valitettavasti äänekkäimmät tiedemiehet edustavat silti hyvin fundamentalistista ajattelutapaa todellisuudesta. Ajatellaan positivistisesti, ettei todellisuus ole mitään muuta kuin sitä, mitä kykenemme todistamaan. Samansuuntaisesti ajattelevat myös vapaa-ajattelijat ja muut raivokkaat ateistit. Vapaata ajattelua ja edistystä rummutettaessa kavennetaan samalla ihmisen ajattelu loppujen lopuksi hyvin suppeaksi kokonaisuudeksi, joka pelkistyy aisti- ja teknologisiin havaintoihin.

Moderni kulttuurimme sivuuttaa lähes täysin eräitä ihmismielen valtavimmista potentiaaleista, nimittäin hengen, tunteet ja intuition. Mitä me loppujen lopuksi kykenemme todellisuudesta aisteinemme havaitsemaan? Mm. tietyt valon aaltopituudet silmillämme, ääniaallot korvillamme, maku- ja hajupartikkeleita suullamme ja nenällämme. Teknologian avulla löydämme kuitenkin jatkuvasti uusia ulottuvuuksia todellisuudestamme, mutta kuinka syvälle todellisuuteen teknologiallakaan voimme päästä? Tämän lisäksi ihmisen mieli on vielä niin suuri mysteeri tieteelle, että pystytäänköhän suurinta osaa senkään salaisuuksista koskaan selvittämään?

Kun olemme kulttuurissamme takertuneet rationaalisiin ja materiaalisiin totuuksiin, olemme unohtaneet sisällämme olevan eläimen nimeltä ihminen. Olemme ehkä vaientaneet sellaisia mielemme kykyjä, joista nyt osaamme vain haaveilla tai joita kutsumme humpuukiksi ja hölynpölyksi. Olemme unohtaneet sen ihmisen, jonka intuitio ja vaistot ovat huippuluokkaa, ja jonka aivokapasiteetti mahdollistaa syvällisen pohdinnan olemassaolosta ja yhteenkuuluvuudesta ympäröivään todellisuuteen. Millä tavalla voisimmekaan kehittää ihmiskuntaa eteenpäin, jos antaisimme itsellemme mahdollisuuden yhdistää tiede ja henki?

Katselen ikkunasta ulos ja näen ja kuulen taloni edessä olevassa pensasaidassa pakkaspäivänä sirkuttavat pikkulinnut. Syvä yhteenkuuluvuus valtaa minut. Samassa veneessä nimeltä maapallo olemme, ja yhtä elämää kaikki. Tämä rakkaus ja yhteenkuuluvuus saa minussa aikaan syvän rauhan. Olisin vielä joitakin vuosia sitten tuominnut tällaisen ajattelun täysin, mutta lopulta annoin itselleni mahdollisuuden kokea jotain, mitä rationaalinen järki ei minulle sanele. Ja se kokemus on kasvanut kasvamistaan, lähemmäs todelliselta tuntuvaa minää. Ei minää pienellä m-kirjaimella, vaan kohti suurempaa Minää, joka käsittää kaiken elämän ympärillämme.

Joka tapauksessa, jotta voimme elää kestävällä tavalla osana maapallon elämää, meidän on nähtävä itsemme osana maapallon elämää. Maapallosta kokonaisuudessaan tulee osa meitä ja meillä on silloin vahvempi intressi säilyttää planeetta elinkelpoisena tulevillekin sukupolville ja muulle elämälle. Meidän täytyy nähdä ekosysteemit ja muut eliölajit osana meitä itseämme, jolloin suojelu ja kestävä elämä on ainoastaan meidän etujemme mukaista. Asiahan on jo toki järjelläkin ajateltavissa näin, mutta edelleen laitamme toissijaiset materialistiset etumme ihmisen ja muiden eliolajien pitkän linjan selviytymisen edelle. Tästä on kirjoittanut myös norjalainen syväekologi Arne Næss, joskin ehkä ilman sen suurempia viittauksia henkisiin kokemuksiin.

Olemme takertuneet numeroihin, laskukaavoihin ja materiaalisiin totuuksiin, vaikka todellisuus tuskin on pelkistettävissä ihmisjärjen ymmärtämään muotoon. Millainen maailma olisi, jos antaisimme henkisille voimavaroillemme saman arvon kuin rationaaliselle järjelle? Luultavasti ainakin ihmisten tunteille ja ihmisyydelle annettaisiin enemmän arvoa, kun tarkastellaan nykymaailmaamme, jossa yksilö on vain pieni ratas globaalissa koneistossa, joka pyörii lähinnä koneiston itsensä tähden. Luultavasti kauneus ja muut tunteisiin perustuvat arvot saisivat vahvemman jalansijan tehokkuuden kilpailijoina. Todennäköisesti kunnioittaisimme ympäröivää maailmaamme syvempien tunteiden vuoksi enemmän.

Rationaalisuuden edustamassa materiassa ja tunteiden edustamassa hengessä on kuitenkin kyse vain saman kolikon, ihmismielen, kahdesta eri puolesta, joista toista emme hyödynnä lähellekään potentiaalisella tavalla, koska se on leimattu rationaalistetussa maailmassamme hulluksi. Samalla tavalla kuin uskonnot aikoinaan leimasivat järjen, nyt tiede leimaa hengen. Osat ovat siis vain vaihtuneet, joten fundamentalistisuus sekä kapeakatseisuus vaivaavat kulttuuriamme edelleen. Todellinen vapaa-ajattelu ei näkisi maailmaa kummallakaan tavalla mustavalkoisena, vaan hyödyntäisi ihmismielen koko potentiaalia yhdistämällä rationaalisen ja hengellisen ajattelun tasapainoiseksi kokonaisuudeksi.