Timantiksi tiivistyneitä ajatuksia III

For me, trees have always been the most penetrating preachers. I revere them when they live in tribes and families, in forests and groves. And even more I revere them when they stand alone. They are like lonely persons. Not like hermits who have stolen away out of some weakness, but like great, solitary men, like Beethoven and Nietzsche. In their highest boughs the world rustles, their roots rest in infinity; but they do not lose themselves there, they struggle with all the force of their lives for one thing only: to fulfil themselves according to their own laws, to build up their own form, to represent themselves. Nothing is holier, nothing is more exemplary than a beautiful, strong tree. When a tree is cut down and reveals its naked death-wound to the sun, one can read its whole history in the luminous, inscribed disk of its trunk: in the rings of its years, its scars, all the struggle, all the suffering, all the sickness, all the happiness and prosperity stand truly written, the narrow years and the luxurious years, the attacks withstood, the storms endured. And every young farmboy knows that the hardest and noblest wood has the narrowest rings, that high on the mountains and in continuing danger the most indestructible, the strongest, the ideal trees grow.

Trees are sanctuaries. Whoever knows how to speak to them, whoever knows how to listen to them, can learn the truth. They do not preach learning and precepts, they preach, undeterred by particulars, the ancient law of life.

A tree says: A kernel is hidden in me, a spark, a thought, I am life from eternal life. The attempt and the risk that the eternal mother took with me is unique, unique the form and veins of my skin, unique the smallest play of leaves in my branches and the smallest scar on my bark. I was made to form and reveal the eternal in my smallest special detail.

A tree says: My strength is trust. I know nothing about my fathers, I know nothing about the thousand children that every year spring out of me. I live out the secret of my seed to the very end, and I care for nothing else. I trust that God is in me. I trust that my labor is holy. Out of this trust I live.

When we are stricken and cannot bear our lives any longer, then a tree has something to say to us: Be still! Be still! Look at me! Life is not easy, life is not difficult. Those are childish thoughts. Let God speak within you, and your thoughts will grow silent. You are anxious because your path leads away from mother and home. But every step and every day lead you back again to the mother. Home is neither here nor there. Home is within you, or home is nowhere at all.

A longing to wander tears my heart when I hear trees rustling in the wind at evening. If one listens to them silently for a long time, this longing reveals its kernel, its meaning. It is not so much a matter of escaping from one's suffering, though it may seem to be so. It is a longing for home, for a memory of the mother, for new metaphors for life. It leads home. Every path leads homeward, every step is birth, every step is death, every grave is mother.

So the tree rustles in the evening, when we stand uneasy before our own childish thoughts: Trees have long thoughts, long-breathing and restful, just as they have longer lives than ours. They are wiser than we are, as long as we do not listen to them. But when we have learned how to listen to trees, then the brevity and the quickness and the childlike hastiness of our thoughts achieve an incomparable joy. Whoever has learned how to listen to trees no longer wants to be a tree. He wants to be nothing except what he is. That is home. That is happiness.

-Hermann Hesse

Timantiksi tiivistyneitä ajatuksia II

 
Enlightenment, understood in the widest sense as the advance of thought, has always aimed at liberating human beings from fear and installing them as masters. Yet the wholly enlightened earth is radiant with triumphant calamity. Enlightment's program was the disenchantment of the world. It wanted to dispel myths, to overthrow fantasy with knowledge. The price human beings have paid for their increase in power is estrangement from that over which the power is exerted.

- Theodor Adorno

Timantiksi tiivistyneitä ajatuksia I

"Joka ainoa on niin täydellisesti, niin syvällisesti jotakin muuta kuin oma itsensä että teistä tulee automaattisesti koko ihmissuvun henkilöitymä, puristatte kättä tuhansien ihmiskäsien kanssa, leperrätte tuhansilla eri ihmiskielillä, kiroilette, läpytätte, vihellätte, hyräilette, höpisette, mahtailette, elehditte, virtsaatte, siitätte, liehakoitte, puijaatte, vikisette, kauppaatte, paritatte, mouruatte ja isän ja pojan ja niin edelleen. Olette kaikki ne ihmiset jotka elävät Moosekseen mukaan ja lisäksi olette nainen joka ostaa hatun tai linnunhäkin tai pelkän rotanloukun. Voitte lojua näyteikkunassa kuin neljäntoista karaatin kultasormus tai voitte kiivetä rakennuksen seinää ylös kuin ihmiskärpänen, mutta mikään ei tule pysäyttämään kulkuetta, eivät salamannopeasti kiitävät sateenvarjot eivätkä edes kaksikantiset mursut jotka tyynesti marssivat osterisärkille. Broadway - sellaisena kuin näen sen nyt ja olen sen nähnyt kahdenkymmenenviiden vuoden ajan - on liukurata, jonka pyhä Tuomas Akvinolainen suunnitteli yhä kohdussa ollessaan. Alun perin se oli tarkoitettu käärmeiden liskojen, sammakoiden ja haikaroiden käyttöön, mutta Espanjan voittamaton armada oli upotettu, ihmisoliot luikersivat esiin alusten ruumasta ja valuivat yli partaiden sekä synnyttivät eräänlaisella riettaalla, häpeämättömällä kiemurtelullaan ja vääntelyllään sen vitunnäköisen repeämän, joka ulottuu Batterysta etelään golfkentille ja jatkuu pohjoiseen Manhattan Islandin mahon ja matoisen ytimen kautta. Kaikki minkä Tuomas Akvinolainen unohti sisällyttää magnum opukseensa on sullottu tähän Times Squaren ja 50. kadun väliseen pätkään, toisin sanoen muun muassa jauhelihapihvit, kauluksennapit, villakoirat, levyautomaatit, knallihatut, kirjoituskoneennauhat, tikkukaramellit, maksuttomat käymälät, terveyssiteet, minttupastillit, biljardipallot, silputut sipulit, ruttuiset lautasliinat, viemärinaukot, purukumit, kyytipojat ja kuulalaakerit, sellofaanikelmut, kumirenkaat, magneetot, hevoslinimentit, yskäntipat ja jäätelöbaariin poikkisahattu haulikko haarojensa välissä tallustelevan hysteerisen eunukin kissamainen tylsyys. Päivällistä edeltävä tunnelma, patšulin, lämmitetyn pikivälkkeen, pakastetun sähkön, sokeroidun hien ja hienonnetun kusen sekoitus villitsee teidät mielipuolisen odotuksen kiihkoon. Kristus ei tule enää koskaan laskeutumaan maan päälle eikä tule olemaan lainlaatijaa eivätkä murhat tule loppumaan, eivät varkaudet, eivät raiskaukset, mutta silti... silti te odotatte jotakin, jotakin hirvittävän ihanaa ja mieletöntä, kenties majoneesikastikkeen höystämää kylmää hummeria joka tarjotaan ilmaiseksi, kenties jotain keksintöä, sellaista kuin sähkövalo tai televisio mutta vain paljon tuhoavampaa, järkyttävämpää; keksintöä jota ette pysty kuvittelemaan mutta joka saa aikaan säröilevän tyyneyden ja tyhjyyden, ei kuoleman tyyneyttä ja tyhjyyttä vaan elämän, sen elämän josta munkit uneksivat, josta uneksitaan yhä Himalajalla, Tiibetissä, Lahoressa, Aleuteilla, Polynesiassa, Pääsiäissaarilla; ennen vedenpaisumusta, ennen lihaksi tullutta sanaa eläneiden ihmisten unelma, luolaihmisten ja ihmissyöjien unelma, niiden unelma jotka ovat kaksineuvoisia ja lyhythäntäisiä, niiden joita sanotaan hulluiksi ja jotka eivät pysty puolustautumaan, koska ovat lukumääränsä puolesta alakynnessä verrattuina niihin, jotka eivät ole hulluja."

"Ennen kuin muutun jälleen täydelliseksi ihmiseksi, minusta tulee todennäköisesti joksikin aikaa puisto, eräänlainen luonnonpuisto johon ihmiset tulevat lepäämään, kuluttamaan aikaansa. Heidän sanoillaan tai teoillaan ei tule olemaan suurtakaan merkitystä, sillä he tuovat mukanaan vain väsymyksensä, ikävystymisensä, toivottomuutensa. Minusta tulee puskuri valkoisen täin ja punaisen verisolun väliin. Minusta tulee tuuletin, joka poistaa myrkyt, jotka ovat keräytyneet yritettäessä täydellistää sitä mikä on täydellistämätöntä. Minusta tulee laki ja järjestys, se laki ja järjestys joka vallitsee unen kuvastamassa luonnossa. Minusta tulee raivaamaton puisto keskelle täydellisyyden painajaista, äänetön värähtämätön uni keskelle kuumeista toimintaa, umpimähkäinen huitaisu logiikan valkoiseen biljardipeliin. Minä en tule itkemään enkä vastustamaan, mutta tulen odottamaan koko ajan ehdottoman hiljaisena ja olemaan valmiina kuuntelemaan ja parantamaan. Minä en tule sanomaan mitään ennen kuin tulee aika olla jälleen ihminen. Minä en tule yrittämään minkään säilyttämistä enkä tuhoamista. Minä en tule langettamaan tuomiota enkä arvosteluja. Ne jotka ovat saaneet tarpeekseen tulevat luokseni ajattelemaan ja mietiskelemään; ne jotka eivät ole saaneet tarpeekseen tulevat kuolemaan niin kuin ovat eläneet, hämmentyneinä, epätoivoisina, pääsemättä perille pelastuksen totuudesta. Jos joku sanoo minulle - sinun on oltava uskovainen, minä en tule vastaamaan. Jos joku sanoo minulle - en jouda nyt, huora odottaa minua, minä en tule vastaamaan. Kulman takana tulee aina olemaan huora tai vallankumous, mutta äiti joka synnytti minut kääntyi monesta kulmasta eikä vastannut, ja lopulta hän käänsi itsensä nurinpäin j a  m i n ä  o l e n  v a s t a u s ."

-Henry Miller, Kauriin kääntöpiiri.