Painajaiseen herääminen

For my part, whatever anguish of spirit it may cost, I am willing to know the whole truth; to know the worst and provide for it.
- Patrick Henry

Maailma menee kohti taloudellista tasa-arvoa. Eriarvoisuus ja tuloerot poistuvat vähitellen. Köyhyys lakkaa olemasta ongelma. Kaikki ihmiset saavat vettä sekä ruokaa, mutta silti väestönkasvu pysähtyy ja väkiluku alkaa hiljalleen taantua. Uudet antibiootit kääntävät taistelun resistenttikantoja vastaan ihmisten voitoksi. Uusiutuva energia ratkaisee ympäristöongelmat. Demokratia jalostuu lopulta timanttiseksi yhteiskuntajärjestelmäksi, joka saa tavallisten kansalaisten huolet ja toiveet äänekkäästi kuuluville. Tätä kaikkea varten poliitikkomme ja tiedemiehemme paiskivat joka päivä ankarasti töitä ja on vain ajan kysymys, milloin ongelmamme ovat eilispäivää. Saamme edelleen tyydytyksen materialistisille tarpeillemme, joista olemme nykyään henkisesti riippuvaisia. Talous kasvaa, mutta luonto ei kärsi ja resurssit riittävät. Opimme elämään suurissa sosiaalisissa yksiköissä ilman niitä haitallisia lieveilmiöitä, joita se tällä hetkellä aiheuttaa.

Valitettavasti tämä taitaa olla vain hyvää unta. Ja lopulta unesta on herättävä.

Painajaiseen herääminen ei ole helppoa eikä miellyttävää. Silloin kaikki ympärillämme alkaa muistuttaa toimiemme mielettömyydestä joka päivä. On kuin maailma olisi täynnä isoja ja kirkkaita post-it -lappuja, jotka huutavat asioiden todellista tolaa joka nurkan takana. Niiltä ei voi millään välttyä, sillä ne ovat aina läsnä elämän joka osa-alueella. Kodissa, kaupungilla, "luonnossa". Televisiossa, lehdissä, internetissä. Ihmisten puheissa ja käyttäytymisessä. Tästä on erittäin helppoa vetää yhtymäkohta Matrix-elokuvaan ja Neon heräämiseen robottien limatankin sisältä. Punainen vai sininen pilleri jne. Tästä seuraa myös pieni henkilökohtainen sekä moraalinen ongelma. Onko minulla oikeutta yrittää herättää niitä ihmisiä, jotka vielä nautiskelevat hyvistä unista? Haluanko olla se krapula-aamujen häirikkö, joka herää ensimmäisenä ja alkaa kolistelemaan ja mölisemään herättäen muutkin järkyttävään päänsärkyyn ja oksetukseen? Ehkä tämä asia on kuitenkin niin tärkeä, että minun on asetettava henkilökohtainen minäni syrjään. Ja ehkä voisi myös kysyä, onko minulla ja muillakin velvollisuus yrittää saada mahdollisimman moni tietoiseksi näistä asioista ja keskustelemaan niistä, jos parhaan ja vilpittömän tietämyksemme mukaan nykyinen suuntamme on järjetön ja tuhoisa.

On olemassa myös riski siitä, että painajaisen nähneenä nostaa itsensä muiden yläpuolelle. On harmillista, miten kirjoittaessa on vaikeaa löytää sopivia sanoja asioille. "Herännyt" tai "tiedostava ihminen" kuulostaa nimittäin aivan elitistiselle paskalle, enkä missään tapauksessa pidä itseäni enkä muitakaan näitä asioita päässään pyöritteleviä sen parempina kuin muitakaan ihmisiä. Ehkäpä joillakuilla on persoonallisuudessaan ominaisuus, jonka vuoksi heidän on helpompi ottaa tällaisia asioita niskoilleen, mutta eipä se heistä tee sen parempia ihmisiä kuin muistakaan. Ehkä olemme edelläkävijöitä, mutta jokainen kantakoon kortensa kekoon omien resurssiensa, kiinnostuksensa ja taitojensa mukaisesti. Voimmehan olla lopulta myös väärässä. Tärkeintä on tehdä sitä, mitä sydän sanoo ja mikä tuntuu oikealta. Jos nämä ajatukset ja niiden puolesta puhuminen tuntuu oikealta, silloin toivon sinun tekevän niin.

Todellisuuteen herääminen mielenvikaisessa yhteiskunnassa johtaa todennäköisesti monien vallitsevien normien hylkäämiseen, jolloin ulkopuolisen silmin tällainen ihminen alkaa vaikuttaa oudolta, epäilyttävältä, häiritsevältä. Ehkä jopa mielipuolelta. Tämä voi saada monet epäilemään itseään. Olenko yhä järjissäni? Miksi tunnen itseni näin ulkopuoliseksi? Kuulin ystävältäni mainion ajatusleikin. Mitäpä jos osa ns. kylähulluista onkin aivan saamarin fiksuja ihmisiä, jotka ovat vain tajunneet kaiken tämän mielettömyyden, minkä keskellä me elämme, ja eivät enää välitä paskaakaan siitä, mitä muut heistä ajattelevat. Ovat muuttuneet sen vuoksi oman polun kulkijoiksi. Vallitsevassa ajatuskulttuurissa edelleen elävät näkevät nämä tyypit sitten kylähulluina, joille naureskellaan. Ehkäpä moni kylähullu tiedostaa senkin, mutta ei jaksa välittää saamastaan leimasta, koska sillä ei ole heidän henkilökohtaisessa elämässään enää minkäänlaista merkitystä. Ja loppujen lopuksi, jos hullu maailma tekee olosi ulkopuoliseksi leimaamalla sinut hulluksi, ehkä se onkin merkki terveestä järjestä.

Kuinka painajaisen sisällä voi parhaiten pärjätä? Liika ahdistuminen ja vellominen negatiivisissa ajatuksissa johtaa helposti ylitsepääsemättömään pessimismiin ja apatiaan. Ehkä jopa masentuneisuuteen ja pahimmassa tapauksessa ihmisvihaan sekä eristäytyneisyyteen. Paikalliseksi kylähulluksi muuntuminenkaan ei ole lopulta hyvä juttu, sillä herätyskellona toimivat ajatukset eivät silloin leviä enää yhtään pidemmälle. On varottava luisumasta liian kauaksi vallitsevasta kulttuurista. Tai ainakin pitää muistaa, millä keinoin voi edelleen saada ajatuksensa vakavasti otettavasti kuuluville, mikä vaatii usein myös vallitsevassa kulttuurissa vakavasti otettavaa persoonaa. Tästä syystä merkit ahdistuneisuudesta on hyvä tunnistaa ja silloin sitä kannattaa hoitaa. Etäännyttää itseään hetkeksi tästä painajaisesta, josta ei voi kuitenkaan herätä.

Selviämiseen on olemassa pari tilapäistä konstia. Särkylääkkeitä, joita voi napsia äkilliseen kolotukseen. Ensimmäinen on viihde, vaikka se onkin samalla yksi niistä suurimmista piruista, jotka ylläpitävät kulttuurisia ja kestämättömiä myyttejämme ja puuduttavat ajattelumme uneen. Erityisesti musiikki ja kirjallisuus mutta myös elokuvat ja tv-sarjat. On kuitenkin varottava vaipumasta takaisin uneen, sillä jokaista tarvitaan herättelemään kollektiivista tajuntaamme vallitsevaan tilanteeseen. Toinen nopea lääke on päihteet. Pitkällä aikavälillä päihteisiin turvautuminen voi kuitenkin viedä vain huonompaan suuntaan, joten niihin ei missään nimessä pidä turvautua jatkuvasti ja säännöllisesti.

Kestävämpiä konstejakin on onneksi olemassa, ja niitä minä suosittelen. Pitää oppia pysähtymään kuuntelemaan pikkulinnun keväistä liverrystä ja tuulta puiden latvastoissa, ihastelemaan avuliasta ihmistä tai erämaan hiljaisuutta. Pienistä asioista siellä täällä voi ammentaa itseensä uutta henkistä voimaa ja kauneutta, joiden avulla elämä tuntuu hyvältä sekä mielekkäältä ja joskus jopa ruusunpunaiseltakin. Näin voi välttyä niiden rumien post-it -lappujen ainaiselta tuijottelemislta ja kohdistaa katseensa siihen, mikä on kaunista. Toinen äärimmäisen tärkeä tuki ja voimavara on yhdessäolo rakkaiden ja läheisten ihmisten kanssa. Sellaisten ihmisten, jotka ymmärtävät, vaikkeivät aina olisikaan samaa mieltä kaikesta. He ovat meidän kaikkien paras tuki ja turva. Muistakaahan siis ennen kaikkea pitää itsestänne ja läheisistänne hyvä huoli!