Blogin päivittäminen siirtyy osoitteeseen www.sammalsielu.fi/kirjoituksia

Terve vaan.

Aloitettuani luonto-opastoimintani, siirrän myös kirjoitteluni uusille kotisivuilleni. Löydät vast'edes uudet julkaisut osoitteesta www.sammalsielu.fi/kirjoituksia. Välillä laitan sinne uudelleen lämmitettyjä tekstejä täältä vanhastakin blogista. Kommentointi- ja keskustelumahdollisuus siirtyy aina kulloisenkin julkaisun yhteyteen Facebook-osoitteeseen www.facebook.com/sammalsielu.

Lempeitä kesätuulia kaikille!

Luonto meissä, me luonnossa - Sammalsielu.fi on avattu

Kuluneen vuoden aikana en ole keskittynyt kovinkaan ahkerasti blogini päivittämiseen. Tämä on johtunut pitkälti siitä, että olen opiskellut erä- ja luonto-oppaaksi ja kypsytellyt pelkkää kirjoittelua konkreettisempaa toimintaa luonnon hyväksi. Tuo kypsyttely alkaa nyt kantaa hedelmää, kun koulu on taputuksia vaille käyty, ja netti- ja Facebook-sivuni ovat julkaistu.

Tutustu toimintaani osoitteessa www.sammalsielu.fi. Facebookissa voit seurata tekemisiäni sivulla www.facebook.com/sammalsielu.

Tässä selostus toimintafilosofiastani nettisivuiltani:

Luonto meissä, me luonnossa

Herkistyminen nykyajan kiireen ja tehokkuuden arvoille ei ole merkki heikkoudesta, vaan elossa olevasta ihmisyydestä, joka kaipaa syvempää ja aidompaa kokemusta omasta tarkoituksestaan, paikastaan sekä olemassaolostaan. Vallitsevasta ihmis- ja yksilökeskeisestä, luontoa hyväksikäyttävästä ja henkistä luontosuhdetta laiminlyövästä kulutuskulttuuristamme tuollainen merkityksellisyys jää pitkälti uupumaan. Sen sijaan se kasvattaa meidät olemaan yksilöinä vapaita, mutta tuossa vapaudessa olemme auttamatta eristäytyneitä meitä ympäröivästä elämästä, myös muista ihmisistä. Tällaiset olosuhteet eivät sovi luontaisesti elämää rakastavalle ihmismielelle.

 

Suhdettamme omaan itseemme, omaan luontoomme, ei voida erottaa meitä ympäröivästä luonnosta, sillä olemme katkaisemattomassa kohtalonyhteydessä sen kanssa ja osa sitä. Ehjän minuuden ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin taustalla on tasapainoinen luontosuhde, joka tarkoittaa syvimmillään herkkää ja tunteellista yhteyttä ympäröivään luontoon sekä osallistumista luonnon kiertokulkuun ja olemassaolon juhlaan muun elämän rinnalla.

 

Iät ja ajat useimpien luonnonkansojen kokemus elämästä ja maailmasta on ollut tällainen, mutta modernin kulttuurimme alati kiihtyvä kehitys on saanut meidät unohtamaan juuremme. Onneksemme voimme kuitenkin elvyttää ja löytää ikiaikaista luontoviisautta uudestaan tutkimalla avoimin mielin sekä ulkoista että sisäistä luontoamme. Sammalsielun retkillä pyrimme juuri tähän. Herkistymällä luonnossa ja avautumalla ihmisinä.

 

Tarjoamiini palveluihin olen saanut vaikutteita lukuisilta eri alojen ajattelijoilta, ekopsykologiasta, alkuperäiskansojen luontoviisaudesta, sekä muinaissuomalaisen, samanistisen maailmankuvan jäänteistä. Tärkeimpänä luovuuden lähteenä ja perustana kaikille tekemisilleni on kuitenkin luonto, joka on minut kasvattanut ja johon olen juurtunut. Olen järvien ja metsien lapsi.

 

Koko toimintani perustuu avoimelle, tasavertaiselle ja aidolle ihmisten väliselle vuorovaikutukselle, jossa jokainen voi oppia toinen toiseltaan ja opettaa toinen toistaan.

 

Tervetuloa kanssani luonnon ja sielun poluille.

 

Sammalsielun toiminnan tarkoitus

- Lämminhenkisen ja syvän ihmisten sekä ihmisten ja luonnon välisen vuorovaikutuksen mahdollistaminen.
- Ihmisten kannustaminen oman luontonsa kuuntelemiseen, seuraamiseen ja toteuttamiseen.
- Ihmisten luontosuhteen vahvistaminen ja ihmisten sekä luonnon hyvinvoinnista huolehtiminen.
- Luontokeskeisen maailmankuvan edistäminen.

Tavoitteisiin pyritään retkeillessä ja luonnossa ollessa mm. seuraavanlaisia toimintamuotoja hyödyntämällä:
  
- Luonnon aistiminen, luonnolle herkistyminen, vuoropuhelu luonnon kanssa
- Ryhmäkeskustelut
- Meditaatio
- Sauna
- Rummutus ja laulu
- Runous
- Unityöskentely
- Päiväkirjatyöskentely

Loppulamassa luonnonsuojelusta ei kannata tinkiä

Vaaleissa suurimman kannatuksen keränneet puolueet tuntuvat olevan yhtä mieltä siitä, että ympäristöhallintoa ja -lainsäädäntöä on karsittava talouskasvun kiihdyttämiseksi. Puheet siitä, että ympäristöasiat olisivat menossa nykyisen järjestelmän keinoin parempaan, voidaan siis viimeistään nyt lopettaa. Vaikuttaa siltä, että luonnonsuojelu oli vain ylellistä silmänlumetta, johon talousjärjestelmällä oli hetkellisesti varaa panostaa, mutta nyt talouskasvuajattelu näyttää jälleen todelliset kasvonsa, kun luonto ja ihmiset sen mukana halutaan uhrata talouden nimissä.

Ihminen on välittömässä kohtalonyhteydessä luonnon kanssa. Ihmisten elinehdot eivät koskaan ole peräisin todellisuudesta irrallaan olevasta mielikuvituksellisesta rakenteesta, jota kutsumme taloudeksi, vaan taloudellekin rajat asettavasta luonnosta. Noita rajoja on rikottu fossiilienergian voimin kiihtyvällä tahdilla, ja sen mukaista satoa alamme nyt vähitellen korjata: meistä ihmisistäkin huolen pitävä luonto on maailmanlaajuisessa kriisitilassa. Silti uskottelemme itsellemme, että luonto on jokin ”toinen”, meistä erillinen kokonaisuus, jota voimme käyttää viimeiseen puuhun asti tuomitsematta samalla ihmiskuntaa tuntuvasti aiempaa karumpiin elinolosuhteisiin, jopa sukupuuttoon lukemattomien hävittämiemme lajien joukkoon.

Elämme jo nk. loppulaman aikaa. Ympäristön kantokyky ei enää kestä kuormitustamme ja riittävän kustannustehokkaan energian, käytännössä halvan öljyn, mahdollistama tilapäinen luonnonherruuskulttuuri on viimein saavuttamassa kasvun rajoja. Lukuisat tutkijat ja ajattelijat ympäri maailman ovat varoitelleet meitä jo tovin siitä, ettei nykyisen elämänmenomme taanneelle halvalle ja helposti hyödynnettävälle öljylle ole näköpiirissä talouskasvun mahdollistavaa korviketta. Siten nykyinen taantuma ei ole poliitikkojen päätöksillä korjattavissa oleva tila, vaan vääjäämätön suunta, kun energiaresurssit eivät enää mahdollista globaalia, kiihtyvää talouskasvua.

Tässä tilanteessa on itsetuhoista yrittää pitää status quo pystyssä luonnonsuojelusta tinkimällä. Tulevaisuudessa olemme jälleen riippuvaisempia paikallisista elinehdoista, siis elinvoimaisesta luonnosta, joka turvaa sadon sekä antaa keruutuotteita, riistaa ja kalaa. Tuosta elinvoimasta olemme menettäneet jo paljon, mutta meidän ja joukossamme olevien poliittisten toimijoiden on nyt puoluerajoista piittaamatta pidettävä parempaa huolta siitä, mitä on jäljellä. Ei vain luonnon itseisarvoon liittyvistä ”viherpiipertäjien” syistä, vaan myös itsekkäistä ihmisten elinolosuhteisiin liittyvistä syistä. Me emme ole elintärkeä osa luontoa, mutta luonto on elintärkeä osa meitä.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin useassa sanomalehdessä mielipidekirjoituksena.

Sielun kutsu

Maapallon kriisi näyttää olevan suurelta osin ihmiskunnan sielun kriisi. Kun olemme teknologiaan ja kehitykseen luottamalla erottaneet itsemme luonnosta, olemme samalla joutuneet eroon omasta syvimmästä luonnostamme, sielustamme. Emme kuule sen ääntä kuten emme kuule luontoakaan. Ja vaikka kuulisimme, emme kuuntele, vaan yritämme peittää sielun ja luonnon yhteisen huudon aina uusin häiriötekijöin.

Ihminen, joka ei ole yhtedessä sieluunsa, omaan syvimpään olemukseensa, kokee olevansa vailla tarkoitusta ja merkitystä maailmankaikkeuden kudelmassa. Tällainen ihminen tuntee juurettomuutta ja levottomuutta, jatkuvaa tarvetta uusille, hetkellisille elämän tyydykkeille. Tämä on maailmanlaajuisen kulutuskulttuurin patologinen diagnoosi.

Sieluunsa yhteyden muodostanut ihminen on yhteydessä myös kaikkeen ympärillä olevaan. Kaikkeuteen. Maailmassa vellova epätasapainon aiheuttama häiriötila on hänelle häkellyttävä ja usein ainakin hetkellisesti lamaannuttava kokemus. Mutta sieluaan kuunteleva ihminen löytää myös tarkoituksensa ja merkityksensä, hän ammentaa voimaa kaikesta, mikä on vielä kaunista ja villiä. Puolustaa sitä. Hänen egonsa ei palvele itseään, vaan sielun hänelle langettamaa tehtävää, kutsumusta. Aito elämäntehtävä kumpuaa ihmisestä itsestään. Ei kulttuurisesta ehdollistumisesta eikä ulkopuolisista paineista tai odotuksista. Sielun antamaa tehtävää täyttämällä ihminen voi tehdä oman pienen mutta merkityksellisen osansa muiden ihmisten, elämän, luonnon, maapallon ja lopulta maailmankaikkeuden hyväksi.

Tällainen ihminen ei voi olla voimaton. Hän on sielunsa virtaan kiinni päässeenä voittamaton ja lannistumaton. Hän on löytänyt oman elämänsä tarkoituksen ja merkityksen. Hän ei ole eksyksissä, vaan tietää paikkansa ajan virrassa. Jos hänenlaisiaan ihmisiä olisi useampia, voisimme vielä pelastaa sen mitä pelastettavissa on. Olemme jo nyt pahasti myöhässä, mutta mitä ripeämmin toimimme, sitä helpompi on tulevaisuutemme.

Sielun ja luonnon kutsuun ei ole helppoa vastata. Olemme ajelehtineet kehityksen vietävinä niistä niin kauas pois. Kutsua ei ole helppo kuulla saati kuunnella. Eikä sielun polku ole helppo polku. Se on täynnä kauheita piruja omassa itsessämme sekä meitä ympäröivässä kulttuurissa. Mutta se on myös täynnä esi-isien ja luonnon viisautta, jotka auttavat meitä kohti syvyyksiä. Se on sankarin polku. Se on kunnian polku. Se on niiden polku, jotka vielä uskaltavat tuntea ja välittää.

Kaikki ne, jotka ovat tälle polulle lopullisesti päätyneet, voivat taata, että kun vauhtiin on päästy, paluuta entiseen, kulttuuristen normien ja ajattelutapojen muodostamaan petolliseen turvallisuuteen ja mukavuuteen ei enää ole. Mutta sielun kanssa muodostettu yhteys vapauttaa elämään voimia, joita ei ennen voinut kuvitellakaan, ja joita ilman ei enää haluaisikaan elää.

Kuuntele sieluasi. Kuuntele luontoa. Unohda normit, tavat ja tottumukset, jotka ovat tähän asti olleet elämäsi tuki ja turva. Ne eivät vie sinua elämän sinulle tarkoittamaan suuntaan, vaan kahlitsevat sinut näköalattomaan kulttuuriseen laatikkoon, jossa joudut myymään kykysi ja taipumuksesi hyvään maapallon kauneutta ja elinvoimaa kuluttavalle yhtenäiskulttuurille. Kiipeä tuon laatikon reunalle ja näe ihmistä laajempi maailma. Ja kun olet valmis

hyppää.

Suomalaiset kolonisoituna heimona

Olemme tottuneet liittämään suomalaisiin ja suomalaisuuteen eräitä kielteisiä stereotypioita. Pidämme suomalaisia masentuvaisina, itsemurha-alttiina, alkoholi- ja päihdeongelmista kärsivinä sekä väkivaltaan taipuvaisina ihmisinä. Yleisesti puhutaan myös suomalaisten huonosta kansallisesta itsetunnosta sekä nöyristelystä muita valtoja kohtaan. Osalla näistä stereotypioista on todellisuuspohjansa, mutta en voi yhtyä näkemykseen siitä, että näitä piirteitä olisi pidettävä jonkinlaisena suomalaisena luonteenlaatuna. Sen sijaan pidän pääsyynä suomalaisten huonolle voinnille sitä, että olemme kollektiivisesti unohtaneet, keitä me olemme.

Kun edellä lueteltua murheenkryynien listaa lukee, voi nopeasti havaita samanlaisten ongelmien toistuneen muidenkin kansojen historiassa. Kaikkein tunnetuin ja ymmärrettävin esimerkki lienee Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen kolonisaatio ja ajaminen reservaatteihin. Yhteisöjä hajotettiin, omaleimaisen kulttuurin harjoittaminen estettiin ja yhteys ympäröivään luontoon katkaistiin. Ihmiset revittiin juuriltaan, eikä sen seurauksena voinut olla muuta kuin sosiaalista ja yksilöllistä pahoinvointia.

Suomalaisille heimoille tehtiin aikoinaan aivan samoin, mutta kaikki tapahtui niin kauan sitten, että kunnollista, molemminpuolista dokumentaatiota tapahtumista ei ole säilynyt. Ristiretkien jälkeen kirjoitettiin puhtaasti voittajien historia, jonka olemme itsekin täydellisesti omaksuneet ja jatkaneet siten kolonisaatiotamme itsekolonisaatiolla. Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen onni oli siinä, että heidän kulttuurinsa ei ehtinyt tyystin unohtua ja tuhoutua ennen kuin ajattelutavat muuttuivat alkuperäiskulttuureille sallivimmiksi. Näin he ovat voineet löytää juuristaan uutta ylpeyttä ja voimaa, joiden varassa nämä kulttuurit nyt jatkavat kehitystään. Me sen sijaan ehdimme tyystin unohtaa, mitä meille tapahtui. Emme ole edes tietoisia siitä, että meidät on revitty juuriltamme.

Tuon unohduksen vuoksi jatkamme heimojemme historiaa yhä pahoinvoivina, nöyristelevinä ja vahvempia kulttuureja matkivina sekä kumartelevina palvelijoina. Sanotaan, että olemme Euroopan amerikkalaisin kansa, mikä kertoo nykysuomalaisista paljon. Kansallisiin kipukohtiimme etsimmekin usein ratkaisuja "eurooppalaistumisesta" tai "sivistyneempien" kansojen tapojen omaksumisesta. Milloin pitäisi omaksua eurooppalainen viininjuontikulttuuri ja milloin eurooppalainen sosiaalisen kanssakäymisen etiketti tms., ja samalla päälle on tunkenut amerikkalainen, halloweenkrääsäinen kulutuskulttuuri, joka on vienyt tilan kulttuurimme rippeiltäkin. Tämä ei kuitenkaan johda mihinkään muuhun kuin syvempään suohon. Emme voi parantua, ellemme löydä uudestaan omia juuriamme. Vain omilta juuriltamme voimme löytää tasapainon yhteisöillemme.

Mitä juuret sitten merkitsevät? Kuten ihmisyksilökään, kulttuurikaan ei kehity minkäänlaisessa luonnonympäristöstä erillisessä umpiossa. Kulttuuri ei itseasiassa ole muuta kuin ympäröivän luonnon inhimillinen jatkumo. Aikojen alussa maapallon eri kolkkiin kehittyi omalaatuisia kulttuureja, joista kukin omaksui kulloiseenkin elinympäristöön parhaimmat ja tasapainoisimmat keinot järjestää yhteisöjen sosiaalinen elämä sekä yhteys luontoon. Ilman tätä tasapainoa kulttuurit kuolevat lopulta omaan mahdottomuuteensa. Meidänkin heimoillamme oli tasapaino. Muuten emme olisi olemassa. Mutta pakotettuina ja myöhemmin unohdukseen vaipuneina olemme melkein kaikkien muiden maapallon heimojen tavoin omaksuneet tavat ja tottumukset, jotka johtavat sopimattomuutensa vuoksi syvään pahoinvointiin ja, kuten tällä hetkellä vakavasti näyttää, tuhoon.

Muisti on palautettava. Ympäröivää luontoa kuuntelemalla sekä alkuperäisen kulttuurin sirpaleita tutkimalla. Näistä lähteistä on löydettävissä avaimet maailmanlaajuisen tuhokulttuurin vastustamiselle. On kyse kaikkien maailman heimojen yhteisestä taistelusta elinkelpoisen maapallon ja sen kanssa tasapainossa elävän ihmiskulttuurin säilyttämiseksi.

Uusi tarina

Mark Henson: Light Voyagers. Taiteilijan luvalla osoitteesta markhensonart.com.

Jatkoa kirjoitukselle Vanha tarina (4.5.2014).

Kun tarkastelee tämän hetken todellisuutta maapallolla objektiivisesti ja rehellisesti, rationaalinen ihminen voi myöntää, että meillä on ennenkokemattoman suuria ongelmia. Kriisitilanteissa ihmiset etsivät yleensä ratkaisuja ja opastusta kulttuuriperimästään. Valitettavasti perustavanlaatuisin ongelmamme tällä hetkellä on kuitenkin suhteemme maapalloon, ja sen alkulähde on edellisen kirjoituksen viitoittamalla tavalla kulttuurinen ja myyttinen. Tällaisessa tilanteessa opastusta on ymmärrettävä ja uskallettava hakea kulttuuristen myyttien ja normien ulkopuolelta. Ensiksi opastusta on haettava lihastamme, geneettisestä perimästämme: keitä me olemme ihmisinä? Toiseksi sitä on haettava maapallolta: mikä on meidän paikkamme ja funktiomme kotiplaneetallamme? Lopuksi mahtavimpana oppaanamme on itse maailmankaikkeus: mikä on maapallon ja elämän rooli kosmoksen suuressa kudelmassa eli mikä tämän kaiken tarkoitus on? Näihin kysymyksiin vastaamalla rakentuu uusi tarina, joka muodostuu vastavoimaksi valtakulttuurin myyttien aiheuttamalle haitalliselle ehdollistumiselle.

Ihminen

Modernin ihmisen tragiikka on yleisesti ottaen siinä, että hän on luonut itselleen elinehdot, joihin hän fylogeneettisen kehityksensä perusteella itse ei ole kasvanut.
Albert Einstein

Keitä me olemme ihmisinä? Mistä olemme tulleet? Millaista elämää kehomme ja mielemme on virittynyt elämään? Geneettinen perimämme tarjoaa kulttuurillemme ensiaskeleen kohti uutta tarinaa ja kestävämpää myyttistä pohjaa. Olemme usein ällistyttävän epätietoisia siitä, kuinka suuri vaikutus perimämme ja elinolosuhteidemme ristiriidalla on hyvinvointiimme. Kulttuurimme aiheuttama ehdollistuminen ja transsitila vaikeuttavat tämän havaitsemista. Mutta kun selvällä järjellä ajatellaan, informaatiotulvaa tarjoavien näyttöjen vahtaaminen päivästä toiseen, tuhansien tai jopa miljoonien ihmisten sosiaalisissa yksiköissä eläminen sekä luonnonympäristöjen katoaminen päivittäisestä arjesta ei kuulosta sellaiselta elämältä, johon olemme miljoonien vuosien aikana kehittyneet. Meillä on edelleen sama kehon ja mielen muodostama kokonaisuus, joka haluaa elää pienessä yhteisössä, luonnonympäristön välittömässä vaikutuspiirissä, tukena ja turvanaan toiset ihmiset.

Terveys- ja mielenterveysongelmat, päihderiippuvuudet, väkivalta ja rikollisuus, syrjäytyminen, yksinäisyys ja muut sosiaaliset ongelmat. Yleinen tyytymättömyys ja hukassa oleminen. Pakonomainen kuluttaminen. Näitä oireita on pyritty monesti selittämään ties millä perisynnillä tai ihmisen sisäsyntyisellä pahuudella ja viallisuudella. Vallalla olevan myytin johdattamalla tavalla oirehtivat pyritään joko eristämään tai lääkitsemään vallitsevan kulttuurisen koodiston edellyttämään tilaan. Alkaa kuitenkin olla päivänselvää, että ihmiskunnan oireilu johtuu ihmisen keholle ja mielelle vääränlaisesta elämäntavasta, joka on muodostunut syväksi, kollektiiviseksi traumaksi. 90-luvulla lopullisesti muotoutunut ekopsykologia tarjoaa yksinkertaisimman ja kaikkein kattavimman näkemyksen elämäntapamme aiheuttamista ongelmista ja niiden nykyisestä väärinymmärryksestä. Ihminen ei elä missään ihmisten luomassa kuplassa, josta ulkoisen maailman vaikutukset olisi eristetty. Olemme jatkuvasti elinympäristömme ja tekojemme sekä tekemättä jättämistemme vaikutuksille alttiita.

Maapallo

Evolution is a tightly coupled dance, with life and the material environment as partners. From the dance emerges the entity Gaia.
James Lovelock

Meidän täytyy siis toiseksi selvittää, mikä on paikkamme maapallolla. Nykyisen valtakulttuurin tarjoama myytti kertoo meille, että olemme maapallosta irrallisia subjekteja, ja maapallo on meidän käytettäväksemme tarkoitettu objekti. Ympärillämme tapahtuvien huolestuttavien muutosten takia olemme kuitenkin alkaneet nähdä tällaisen luonnonherruusmyytin tuhoisat seuraukset elinympäristössämme sekä sen aiheuttamat ristiriidat ihmisten psyykessä.

Tuhoamalla ja riistämällä maapalloa tuhoamme ja riistämme itseämme. "Mieli ei voi olla terve, jos luonto ympäriltä on tuhottu" sanotaan suomalaisessa ekopsykologiaa käsittelevässä kirjassa. Uudessa tarinassa näemme roolimme maapallolla ottajuuden sijaan osallisuutena ja kumppanuutena. Ihmistä ei voi erottaa luonnosta ja elinympäristöstään. Olemme jatkuvassa vuorovaikutussuhteessa ympäristöömme eikä ehdotonta "minän" ja "muun" rajaa ole. Ympäröivä luontokin on subjekti, ja se on myös osa meitä itseämme, joten meidän pitää kohdella sitä sen mukaisesti: kunnioittaen, yhteyttä pitäen sekä noudattaen vastavuoroisuutta. Viime vuosikymmeninä tiedekin on vähitellen alkanut myöntää esimerkiksi eläinten ja kasvien subjektiiviteettia koskevia seikkoja. Alkuperäiskulttuurit ovat sen sijaan vuodenkiertoon osallistavissa rituaaleissaan, riiteissään ja kosmologiassaan ottaneet nämä asiat huomioon iätajat, ja näiden kulttuurien perinteisestä viisaudesta moderni länsimaalainen voi löytää syvän inspiraation maailmankuvansa eheyttämiseen.

Kosmos

The excitement of life is in the numinous experience wherein we are given to each other in that larger celebration of existence in which all things attain their highest expression, for the universe, by definition, is a single gorgeous celebratory event.
Thomas Berry

Entä mikä on kaiken tarkoitus? Miksi olemme olemassa? Tiede antaa meille luonnonlakeihin perustuvan mekaanisen vastauksen, mutta se ei tyydytä merkityksellisyyden kaipuutamme. On hivenen huvittavaa, että rationaalinen tieteemme ei pysty vastaamaan siihen, "mitä järkeä tässä kaikessa on?"

Me ihmiset olemme samaa tähtisumua kuin mikä tahansa aine maailmankaikkeudessa. Maailmankaikkeuden alati avautuva prosessi on vienyt tuota ainetta jatkuvasti kohti monimutkaisempaa rakennetta ja ilmenemistapaa. Galaksien, tähtien ja planeettojen järjestyttyä aine alkoi suotuisissa olosuhteissa järjestyä yhä monimutkaisemmaksi. Syntyi molekyylejä ja lopulta alkeellista elämää, joka sekin alkoi pyrkiä kohti monimutkaisempaa luonnetta. Elämästä syntyi lopulta erilaisia tietoisuuksia. Tutkiessamme maailmankaikkeutta huomaamme tulleemme tietoisiksi itsestämme ja tutkivamme itseämme sen laajemmassa olomuodossa. Emme ole kuitenkaan saavuttaneet mitään päätepysäkkiä, vaikka vallalla olevan vanhan tarinan mukaan olemme jokin kehityksen kulminoituma ja jumalan kuva.

Tähän laajempaan, universumin evolutiiviseen prosessiin me voimme osallistua ilolla. Juhlimalla ja kunnioittamalla sitä taikaa ja niitä ihmeitä, joita ympärillämme on, ja joiden lopullista luonnetta emme voi koskaan rationaalisesti selittää. Me olemme maailmankaikkeus tietoisena itsestään. Kun tutkimme ja pohdiskelemme maailmankaikkeutta, kaikkea mitä ympärillämme on, tutkimme itseämme. Kun unohdamme rationaalisen ja tiedeuskon kyllästämän ehdollistumisemme, voimme viimein osallistua. Löydämme merkityksen ja tarkoituksen, kun annamme itsellemme mahdollisuuden olla osa maailmankaikkeuden kukkaan puhkeamista, emmekä eristäydy siitä vanhan tarinan opettamalla tavalla.

Uusi tarina

Scientific analysis points, curiously, toward the need for a quasi-religious transformation of contemporary cultures.
Paul R. Ehrlich

Olemme rationaalisen tieteen keinoin saaneet avaimet erittäin kokonaisvaltaisen kosmologian luomiselle, mutta emme vieläkään ole osanneet valjastaa löytämäämme tietoa vastaamaan perimmäisiin kysymyksiin: Keitä me olemme? Mikä on meidän paikkamme? Mikä on kaiken tämän tarkoitus? Se on yksi yltiörationaalisen kulttuurimme suurimmista puutteista ja heikkouksista. Uudessa tarinassa tieteelliset löydöksemme lyövät kättä alkuperäiskulttuurien viitoittaman mystisen ja perinteisen kosmologian kanssa. Näin ne luovat kulttuurillemme terveen ja merkityksellisen kosmologian, joka ei ole jatkuvassa kamppailussa ja ristiriidassa ympärillämme vallitsevan todellisuuden kanssa.

Vanha tarina

Mark Henson: Headscape. Taiteilijan luvalla osoitteesta markhensonart.com.

Seuraavassa kirjoituksessa esiintyviä ajatuksia on inspiroinut erityisesti Thomas Berryn kirja The Dream of the Earth. Oma vaikutuksensa on ollut myös Daniel Quinnin tuotannolla sekä teoksella Ecopsychology: Restoring the Earth, Healing the Mind.

Globaalissa kulttuurissamme ja erityisesti länsimaisessa ajattelussamme olemme tottuneet ajattelemaan, ettei meidän kulttuurimme taustalla ole myyttejä tai mytologiaa. Mytologia kuulostaa sanalta, joka kuuluu historianopettajan suuhun hänen luennoidessaan antiikin Kreikasta, ja myyttejä pidetään lähinnä entisajoilta periytyvinä satuina. Kuitenkin jokaisen kulttuurin syvimpänä kerroksena on myyttinen taso. Tuon myyttisen tason tehtävänä on välittää tarinaa ihmisen tarkoituksesta ja paikasta tässä maailmassa. Kulttuuri tarvitsee siten myyttien muodostamaa pohjavirtaa, sillä se luo kulttuurille merkityksellisyyttä. Kyse ei ole siis siitä, ettei meidän kulttuurissamme olisi myyttistä perustaa. Olemme vain tulleet sokeiksi sille.

Kun kulttuurin perustavimmat myytit ihmisen paikasta ja tarkoituksesta maailmassa ja maailmankaikkeudessa eivät ole ristiriidassa objektiivisen todellisuuden kanssa, ihmiset tuntevat elävänsä merkityksellistä elämää. Elämää, jolla on tarkoitus. Meidän kulttuurimme myyttinen tarina on valitettavasti ristiriidassa havaitsemamme todellisuuden kanssa. Tarina on mennyt rikki.

Tämän vanhentuneen ja nykyisin järjettömältä kuulostavan tarinan mukaan maapallo, luonto ja kaikki sen elämänmuodot ovat ihmisistä irrallisia objekteja, jotka ovat olemassa ainoastaan ihmisiä varten. Tarinan mukaan ihmisillä on myös erityinen oikeus hallita näitä objekteja oman mielensä mukaan omiin tarkoitusperiinsä. Tarina ei opeta näiden objektien olemassaololle mitään muuta arvoa ja sen mukaan niitä voidaan myös tuhota, riistää tai kiduttaa, jos sellainen toiminta nähdään ihmisille tarpeellisena, tyydyttävänä tai viihdyttävänä. Ihminen on tarinan mukaan maapallon itseoikeutettu hallitsija.

Tarinan toinen osa kertoo meille palkinnosta, joka odottaa ihmiskuntaa, kun seuraamme sen ensimmäisen osan opetuksia. Kun ratkaisemme omaa järkeämme ja kykyjämme sekä meille tarkoitettuja resursseja käyttäen eteemme tulevat ongelmat, edessämme on loistelias tulevaisuus. Tuossa tulevaisuudessa siintää teknologian mahdollistama ihmemaailma, jossa keltään ei puutu mitään, kaikki voivat hyvin ja onni kukoistaa. Maanpäällisestä paratiisista tulee oman järkemme avulla totta. Ihminen ottaa maailmankaikkeuden voimat niin perusteellisesti käyttöönsä, että voimme tuossa mahtavuudessamme luoda itsellemme täydellisen maailman. Tämä on eräs voimakkaimmista ihmiskuntaan koskaan vaikuttaneista kulttuurisista voimista: kehityksen myytti, jota seuraamme objektiivisesti tarkasteltuna kiihkouskovaisella vimmalla. On ironista, että sekulaarina ylpeästi pitämämme kulttuuri perustuu sekin viime kädessä sokeaan uskoon.

Nämä myyttiset tarinat ovat edelleen kulttuurimme perusta, ja ne ohjaavat kulttuurimme pinnallisempia tasoja yhä mahtavalla voimalla. Viimeistään 60-luvulla yhä useampi alkoi kuitenkin havahtua siihen, että jokin on vialla. Toteutimme kulttuuristen myyttiemme meille luomaa tarkoitustamme kuuliaisesti, mutta lopputulos oli toisenlainen kuin olimme odottaneet: hupenevia luonnonvaroja, luonnon monimuotoisuuden hälyttävää köyhtymistä, muuttuvaa ilmastoa, saastuneita meriä ja vesistöjä, hallitsematonta väestönkasvua, epätasa-arvoa, kaukomaiden tehtaisiin piilotettua orjuutta, mielenterveysongelmia, sotimisen jatkumista ja nälänhätää. Kukin voi jatkaa listaa omassa mielessään. Yhä kovemmalla tarmolla olemme yrittäneet ratkaista näitä ongelmia ainoalla kulttuurimme opettamalla tavalla, järjellämme, tieteellämme ja teknologiallamme sekä käyttämällä kiihtyvällä tahdilla maapallon resursseja. Silti ongelmat tuntuvat kaikista yrityksistämme huolimatta kasaantuvan. Entiset pahentuvat ja uudet odottavat jokaisen voitetun takana. Miksi kaikki menee aina vain huonommin, vaikka luulemme tekevämme oikein? Siksi, että kulttuurimme taustalla on viallinen ja vanhentunut myytti.

Havainnoimalla todellisuutta huomaamme, ettei kulttuurimme myyttinen pohja luo enää elämäämme tarkoitusta. Havaitsemme, että se tapa elää, jota nuo myyttiset tarinat pitävät hyvänä, johtaakin pahaan. Ei siis ole ihme, että kulttuurimme pinnalla vallitsee eksyneisyyden, tarkoituksettomuuden ja tyhjyyden muodostama apatia, kun kulttuurimme syvemmissä kerroksissa vaikuttavat myytit aiheuttavat suurenmoista hämmennystä. Useimmiten vain tiedostamattomalla ja siksi niin tuhoisalla tasolla.

Tarvitsemme kipeästi uutta tarinaa.

Kuljettu ja kulkematon polku

Parin vuoden ajan olen sukeltanut syvemmälle ja syvemmälle sivilisaatio- ja teknologiakriittisiin vesiin. Huomaan samalla, että ympärilläni vallitseva kulttuuri on muuttunut aste asteelta absurdimmaksi ja oudommaksi. Kuitenkin joudun myöntämään, että olen edelleen sen lapsi ja vanki. Kalterit tiedostettuani tunnen oloni silti vapaammaksi ja paremmaksi kuin koskaan. Samanaikaisesti olen oppinut paljon itsestäni ja omasta elämänkaarestani. Kirjoitan nyt pienen koonnin ajatuksistani jonkinlaiseksi virstanpylvääksi tänä hetkenä, jona elämäni tuntuu ottavan uutta suuntaa. Kokoan samalla yhteen sitä kirjallisuutta, joka on pääasiallisesti ollut ajatustyöni tukena ja inspiraationi lähteenä, ja jota suosittelen lämpimästi kaikille näistä asioista kiinnostuneille luettavaksi.

Energia ja öljy

Nykyisen teollisen ja maailmanlaajuisen sivilisaatiomme voittokulku perustuu pohjimmiltaan halpaan ja helposti hyödynnettävään energianlähteeseen, jonka ihmiskunta valjasti omaan käyttöönsä 1800-luvun puolivälin kieppeillä. Öljy on siitä lähtien ollut "kehityksen" elinehto, ja sen avulla sivilisaatiomme on kasvanut yhä monimutkaisemmaksi pyramidiksi. Kompleksisuutta lisäämällä yhteiskunnat ovat voineet ratkaista eteen tulleita ongelmiaan. Kompleksisuuden lisääminen vaatii kuitenkin energiaa, ja seurauksena on yleensä myös koko liuta uusia ongelmia, joiden ratkaiseminen vaatii taas lisää energiaa. Nyt elämme pitkälti tilanteessa, jossa kompleksisuuden kasvattaminen on jo niin kallista, ettei siitä ole enää mitään hyötyä ongelmanratkaisussa, vaan päinvastoin se paikka paikoin ainoastaan lisää kustannuksia.

Toinen suuri ongelma tässä pelissä piilee siinä, että halvan öljyn ajat alkavat olla ohi. Jatkuvaan kasvuun eli typeryyteen perustuva maailmantalous tarvitsee nykyisillä edellytyksillä tarpeeksi halpaa öljyä välttääkseen taantuman. Öljyn kanssa sivilisaatiomme on elänyt törsäten ja tuhlaten, minkä vuoksi öljyhuippu näyttäisi olevan jo käsillä. Helpoiten ja halviten saatavilla olevat esiintymät on joko hyödynnetty tai ne ovat vähitellen taantumassa. Uudet esiintymät eivät ole hyötysuhteeltaan sitä, mitä nykyinen talousjärjestelmämme vaatisi, sillä öljyn saaminen maan pinnalle ja sen jälkeen jalostetuksi on jatkuvasti vaikeampaa ja energiaintensiivisempää askartelua. Öljylle on toki vaihtoehtoisia energianlähteitä, mutta mikään niistä ei vastaa ominaisuuksiltaan ja hyötysuhteeltaan halvalla tuotettavissa olevaa öljyä, jota sivilisaatiomme on rännännyt suoneensa pahan yliannostuksen. Tällä hetkellä näyttää siltä, että status quo pyritään säilyttämään hinnalla millä hyvänsä, vaikka laskun pehmentäminen olisi pitänyt aloittaa jo aikoja sitten. Vaihtoehdoista ei keskustella tai niitä ei edes pystytä näkemään.

Kirjallisuutta:

Diamond, Jared: Romahdus - Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä
Partanen, Paloheimo, Waris: Suomi öljyn jälkeen
Homer-Dixon, Thomas: The Upside of Down - Catastrophe, Creativity, and the Renewal of Civilization
Tainter, Joseph A.: Problem Solving: Complexity, History, Sustainability
Akilleen kantapää -blogi 

Teknologia, kehitys ja luontosuhde

Edellä kuvattu energiavarojen törsäys on ollut yksi edellytys niin kutsutulle "kehitykselle", joka kulttuurissamme on muodostunut myyttiseksi ihmiskunnan kohtaloksi ja ainoaksi oikeaksi tieksi. Kehityksen toinen edellytys on ollut kulttuuri, jossa kaikki pyhä, emotionaalinen ja mystinen on syrjäytetty järjen ja tieteen tieltä. Valistuksen aikakaudella ihminen on korottanut itsensä maapallon herraksi ja siitä seuranneen paskan voi haistaa kuka tahansa normaalein aistein varustettu henkilö. Kehityksen tuhoisat vaikutukset näemme maapallon tilassa ja ihmisten henkisessä ja ruumiillisessa hyvinvoinnissa.

Olemme ajautuneet sellaisen ilmiön keskelle, jossa maapallon biosfääri joutuu luovuttamaan kiihtyvällä tahdilla tilaa ihmisen luomalle teknosfäärille. Tämä näkyy yksittäisen ihmisen elämässä luontosuhteen kapenemisena ja teknologiasuhteen vahvistumisena. Emotionaalisen siteen katkeaminen luontoon on omalta osaltaan mahdollistanut sen, että ihmiskunta riistää elonkehää edelleen törkeällä tavalla ja lopulta myös omaksi onnettomuudekseen. Luomamme teknosfäärikin on nimittäin loppujen lopuksi täysin riippuvainen siitä biosfääristä, jonka elinvoimaa jatkuvasti kuihdutamme.

Lisäksi olemme jo nyt tilanteessa, jossa suurin osa ihmisistä on TÄYSIN riippuvaisia teknologiasta hengissä pysyäkseen. Jos tätä teknologiaa ei enää voida pitää yllä esimerkiksi energiakriisin vuoksi, mitenkäs sitten suu pannaan? Kuinka monella on taidot selviytyä ilman korkeaa teknologiaa maapallolla, jonka elämä on täysin meidän takiamme köyhtynyt?

Kehityksen takia alati oheneva luontosuhde on myös pääsyyllinen nykyisessä kulttuurissamme vallitseville tyhjyyden, juurettomuuden ja tarkoituksettomuuden tunteille. Ihminen ei kehittynyt evoluution myötä elämään kuten me elämme. Meillä on edelleen mieli ja ruumis, jotka on viritetty pienyhteisöihin perustuvaan metsästäjä-keräilijän elämäntapaan. Mitä täysin ihmisluonnon vastaisessa ja luonnosta erkaantuneessa ympäristössä eläminen on saanut aikaan psyykellemme? Ei enempää eikä vähempää kuin massiivisen joukkopsykoosin, jonka oireita ovat mm. mielenterveysongelmat laidasta laitaan, kaiken ihmislähtöisen korostaminen, identiteetin rakentelu ostamalla tavaroita sekä tunteettomuus ympäröivää luontoa kohtaan.

Kirjallisuutta:

Berg, Lasse: Kalaharin aamunkoitto
Berry, Thomas: The Dream of the Earth
Diamond, Jared: Kolmas simpanssi
Ellul, Jacques: The Technological Society
Kaczynski, Theodore J.: Technological Slavery (sis. päivitettynä Industrial Society and Its Future -manifestin)
Naess, Arne: Ecology, Community, and Lifestyle
Roszak, Gomes, Kanner (toim.): Ecopsychology
Quinn, Daniel: Ishmael, The Story of B, My Ishmael, Beyond Civilization
von Wright, Georg Henrik: Tiede ja ihmisjärki
Wright, Ronald: A Short History of Progress

Onnellisuus, henkisyys ja vahva identiteetti

Myös useat edellisen osion kirjoista ovat auttaneet minua löytämään onnellisempaa ja vahvempaa minuutta. Erityisesti ekopsykologiaa sekä ihmisen villiä tilaa koskevat kirjoitukset antavat perspektiiviä siihen, mistä ihmisen henkinen hyvinvointi koostuu. Nyrkkisääntönä sanoisinkin, jos olet onneton, vahvista luontosuhdettasi. Seuraavaksi olen kuitenkin listannut kirjoja, joista on ollut minulle apua vahvemman, avoimemman ja rakastavamman identiteetin löytämisessä, mutta jotka eivät ota juurikaan kantaa maailman tilaan. Nämä kirjat ovat auttaneet minua vapautumaan monista henkisistä padoista ja lukoista, jotka saivat minut elämään elämääni puolivaloilla.

Kirjallisuutta:

Bly, Robert: Iron John - A Book about Men
de Mello, Anthony: Havahtuminen
Eppinger, Paul: Restless Mind, Quiet Thoughts
Estés, Clarissa Pinkola: Women Who Run with the Wolves - Myths and Stories of the Wild Woman Archetype
Horgan, John: Rational Mysticism
Moore, Gillette: King, Warrior, Magician, Lover - Rediscovering the Archetypes of the Mature Masculine
Takanen, Kimmo: Tunne lukkosi
Turnbull, Colin: The Forest People

Mutta mitä kaiken tämän tutkiskelun jälkeen? Nyt on alkanut tuntua siltä, että pelkkä henkinen itsensä kehittäminen ja tiedon ahtaminen päähän ei enää riitä. Tuntuu siltä, että on tullut aika alkaa purkaa kaikkea tätä paljon päämäärätietoisemmalla tavalla omaan ulkoiseen elämääni. Olenhan itsekin vielä hyvin pitkälti teknologian armoilla ja siten housut kintuissa. Haluan myös viedä elämäntapaani konkreettisemmin siihen suuntaan, mihin ajatukseni ja tunteeni ovat jo jonkin aikaa kulkeneet. Vanha ja turvallinen polku on alkanut kiertää ympyrää. Vaikka uuden polun valitseminen on aina myös pelottavaa, se on kuitenkin ainoa tyydyttävä vaihtoehto, sillä se vie jälleen eteenpäin. Sanomalla ei saa turvallisuutta. Sanomalla joo saa seikkailuja.

Blogi hiljenee nyt joksikin aikaa, sillä lähden pariksi kuukaudeksi viettämään kulkurielämää. Toivon mukaan se kirkastaa joitakin vanhoja ajatuksia, sammuttaa tarpeettomaksi jääneitä sekä avaa mielenmaisemaani uusia näkymiä. Näkemisiin taas kesän kynnyksellä!