Timantiksi tiivistyneitä ajatuksia I

"Joka ainoa on niin täydellisesti, niin syvällisesti jotakin muuta kuin oma itsensä että teistä tulee automaattisesti koko ihmissuvun henkilöitymä, puristatte kättä tuhansien ihmiskäsien kanssa, leperrätte tuhansilla eri ihmiskielillä, kiroilette, läpytätte, vihellätte, hyräilette, höpisette, mahtailette, elehditte, virtsaatte, siitätte, liehakoitte, puijaatte, vikisette, kauppaatte, paritatte, mouruatte ja isän ja pojan ja niin edelleen. Olette kaikki ne ihmiset jotka elävät Moosekseen mukaan ja lisäksi olette nainen joka ostaa hatun tai linnunhäkin tai pelkän rotanloukun. Voitte lojua näyteikkunassa kuin neljäntoista karaatin kultasormus tai voitte kiivetä rakennuksen seinää ylös kuin ihmiskärpänen, mutta mikään ei tule pysäyttämään kulkuetta, eivät salamannopeasti kiitävät sateenvarjot eivätkä edes kaksikantiset mursut jotka tyynesti marssivat osterisärkille. Broadway - sellaisena kuin näen sen nyt ja olen sen nähnyt kahdenkymmenenviiden vuoden ajan - on liukurata, jonka pyhä Tuomas Akvinolainen suunnitteli yhä kohdussa ollessaan. Alun perin se oli tarkoitettu käärmeiden liskojen, sammakoiden ja haikaroiden käyttöön, mutta Espanjan voittamaton armada oli upotettu, ihmisoliot luikersivat esiin alusten ruumasta ja valuivat yli partaiden sekä synnyttivät eräänlaisella riettaalla, häpeämättömällä kiemurtelullaan ja vääntelyllään sen vitunnäköisen repeämän, joka ulottuu Batterysta etelään golfkentille ja jatkuu pohjoiseen Manhattan Islandin mahon ja matoisen ytimen kautta. Kaikki minkä Tuomas Akvinolainen unohti sisällyttää magnum opukseensa on sullottu tähän Times Squaren ja 50. kadun väliseen pätkään, toisin sanoen muun muassa jauhelihapihvit, kauluksennapit, villakoirat, levyautomaatit, knallihatut, kirjoituskoneennauhat, tikkukaramellit, maksuttomat käymälät, terveyssiteet, minttupastillit, biljardipallot, silputut sipulit, ruttuiset lautasliinat, viemärinaukot, purukumit, kyytipojat ja kuulalaakerit, sellofaanikelmut, kumirenkaat, magneetot, hevoslinimentit, yskäntipat ja jäätelöbaariin poikkisahattu haulikko haarojensa välissä tallustelevan hysteerisen eunukin kissamainen tylsyys. Päivällistä edeltävä tunnelma, patšulin, lämmitetyn pikivälkkeen, pakastetun sähkön, sokeroidun hien ja hienonnetun kusen sekoitus villitsee teidät mielipuolisen odotuksen kiihkoon. Kristus ei tule enää koskaan laskeutumaan maan päälle eikä tule olemaan lainlaatijaa eivätkä murhat tule loppumaan, eivät varkaudet, eivät raiskaukset, mutta silti... silti te odotatte jotakin, jotakin hirvittävän ihanaa ja mieletöntä, kenties majoneesikastikkeen höystämää kylmää hummeria joka tarjotaan ilmaiseksi, kenties jotain keksintöä, sellaista kuin sähkövalo tai televisio mutta vain paljon tuhoavampaa, järkyttävämpää; keksintöä jota ette pysty kuvittelemaan mutta joka saa aikaan säröilevän tyyneyden ja tyhjyyden, ei kuoleman tyyneyttä ja tyhjyyttä vaan elämän, sen elämän josta munkit uneksivat, josta uneksitaan yhä Himalajalla, Tiibetissä, Lahoressa, Aleuteilla, Polynesiassa, Pääsiäissaarilla; ennen vedenpaisumusta, ennen lihaksi tullutta sanaa eläneiden ihmisten unelma, luolaihmisten ja ihmissyöjien unelma, niiden unelma jotka ovat kaksineuvoisia ja lyhythäntäisiä, niiden joita sanotaan hulluiksi ja jotka eivät pysty puolustautumaan, koska ovat lukumääränsä puolesta alakynnessä verrattuina niihin, jotka eivät ole hulluja."

"Ennen kuin muutun jälleen täydelliseksi ihmiseksi, minusta tulee todennäköisesti joksikin aikaa puisto, eräänlainen luonnonpuisto johon ihmiset tulevat lepäämään, kuluttamaan aikaansa. Heidän sanoillaan tai teoillaan ei tule olemaan suurtakaan merkitystä, sillä he tuovat mukanaan vain väsymyksensä, ikävystymisensä, toivottomuutensa. Minusta tulee puskuri valkoisen täin ja punaisen verisolun väliin. Minusta tulee tuuletin, joka poistaa myrkyt, jotka ovat keräytyneet yritettäessä täydellistää sitä mikä on täydellistämätöntä. Minusta tulee laki ja järjestys, se laki ja järjestys joka vallitsee unen kuvastamassa luonnossa. Minusta tulee raivaamaton puisto keskelle täydellisyyden painajaista, äänetön värähtämätön uni keskelle kuumeista toimintaa, umpimähkäinen huitaisu logiikan valkoiseen biljardipeliin. Minä en tule itkemään enkä vastustamaan, mutta tulen odottamaan koko ajan ehdottoman hiljaisena ja olemaan valmiina kuuntelemaan ja parantamaan. Minä en tule sanomaan mitään ennen kuin tulee aika olla jälleen ihminen. Minä en tule yrittämään minkään säilyttämistä enkä tuhoamista. Minä en tule langettamaan tuomiota enkä arvosteluja. Ne jotka ovat saaneet tarpeekseen tulevat luokseni ajattelemaan ja mietiskelemään; ne jotka eivät ole saaneet tarpeekseen tulevat kuolemaan niin kuin ovat eläneet, hämmentyneinä, epätoivoisina, pääsemättä perille pelastuksen totuudesta. Jos joku sanoo minulle - sinun on oltava uskovainen, minä en tule vastaamaan. Jos joku sanoo minulle - en jouda nyt, huora odottaa minua, minä en tule vastaamaan. Kulman takana tulee aina olemaan huora tai vallankumous, mutta äiti joka synnytti minut kääntyi monesta kulmasta eikä vastannut, ja lopulta hän käänsi itsensä nurinpäin j a  m i n ä  o l e n  v a s t a u s ."

-Henry Miller, Kauriin kääntöpiiri.

Henkinen suhtautuminen todellisuuteen

Mark Henson - Django's Tree. Taiteilijan luvalla osoitteesta markhensonart.com.

Onpas ollut taukoa kirjoittamisesta! Kirjoittamattomuuteni johtuu pitkälti siitä, että leipätyöni on tällä hetkellä hyvin paljolti kirjoittamista ja siihen liittyvää ajatustyötä, joten puhti ei ole oikein riittänyt enää kotikoneelle. Inspiraation kaivo on siis kumissut tyhjyyttään. Lisäksi kesä tietenkin vie mennessään. Vaan nytpä sain taas voimia kirjoitaa jotain! Ja tulipa siitä suht korkealentoista, koska lähdin taas hengen poluille. Olen aiemmin kirjoittanut ihmismielen kaksijakoisesta rakenteesta. Toinen puoli on järki, toinen henki. Haluan nyt edelleen syventää tätä ajatuskokonaisuutta. Tällä hetkellä käytämme siis yhteiskunnassamme voimakkaasti rationaalista kapasiteettiamme, mutta jätämme samalla mielemme spirituaaliset kyvyt lähes tyystin huomiotta. Tästä kärsii niin oma elämänlaatumme, kanssaeläjämme kuin maailmammekin.

Jotenkin tulin intuitiivisesti siihen lopputulokseen, että

järki on kovaa, tehokasta, aineellista, objektiivista, suoraviivaista, turvallisuushakuista, perinteistä kumpuavaa ja maskuliinista,

ja henki on pehmeää, luovaa, aineetonta, subjektiivista, kokeilevaa, seikkailevaa, intuitiivista ja feminiinistä.

Okei, myöhemmin minulle heräsi kysymys, miksi sitten suurin osa lapsista tuntuu vielä hallitsevan nuo henkeen liittyvät ominaisuudet monesti järjen kustannuksella, mutta myöhemmin suurin osa sekä tytöistä että pojista unohtaa feminiinisen hengen? Lapsi on luonnostaan enemmän henkeä kuin järkeä, sillä mitä kauemmaksi syntymästään lapsi kulkee, sitä etäämmälle äidistään ja intuitiostaan hän myös erkanee. Ympäröivä yhteisö ja sen perinteet alkavat tasapainottaa lapsen mieltä todellisuuteen maskuliinisella ominaisuudella, järjellä. Järjen kuuluukin olla se, mitä ympäröivä yhteisö lapselle opettaa. Opetuksen tehtävänä on tasapainottaa lapsen feminiininen henki maskuliinisella järjellä, jolloin lapsi sopeutuu ympäröivään yhteisöön. Mutta nykyinen yhteisö vaatii liian paljon järkeä, joten sitä opetetaan liian paljon ja hengen kustannuksella.  Lapset siis ehdollistuvat ympäröivälle todellisuudelle, joka tällä hetkellä sattuu olemaan arvoiltaan voimakkaan rationaalinen ja maskuliininen. Vain kulttuuriset totuudet ja myytit kyseenalaistamalla ja mieleen luotua todellisuutta "vinksahtaneesti" katsomalla tuon unohduksen jälkeen voi päästä takaisin polulle, jota myöten ihmisen mieli sille tarkoitetuissa olosuhteissa kasvaisi. Löytää uudestaan unelma siitä, millaista on olla tasapainossa järjen ja hengen kanssa. Elää elämää ilman turhia huolia ja murheita.

Ongelma henkisyydestä keskustellessa on aina se, että nykyään monet ovat niin syvästi uskonnonvastaisia, että he leimaavat samassa syssyssä kaiken henkisyyden uskonnollisuudeksi. Henkisyydessä ei kuitenkaan ole välttämättä kyse ollenkaan uskosta tai epäuskosta. Kyse on siitä, missä tilanteessa käyttää mitäkin ihmismielen puolta. Jos työkalupakissa on vain vasara, millä saa ruuvin ruuvattua? Jos samaisessa pakissa on vain ruuvimeisseli, millä saa naulan naulattua? Voihan ruuvimeisselilläkin yrittää, mutta ei siitä yhtä hyvä tule. Mielen työkalupakissa on kyse aivan samasta asiasta. Ei ole mitään syytä unohtaa työkaluista toista. Henki voi unohtua nykyaikaisen, voimakkaan rationaalisen ja materialistisen tendenssin vuoksi. Järki voi puolestaan unohtua esimerkiksi äärimmäisyyksiin menevän uskonnollisuuden takia. Näistä esimerkeistä voi huomata, että kun toisen työkalun unohtaa, ei lopputulos välttämättä ole ihanteellinen. Liian henkisyyden aikakaudella pystyttiin mm. mitä epärationaalisimpiin ja hirveimpiin ihmisyksilöitä loukkaaviin brutaaliuksiin. Liian järjellisyyden aikakaudella ollaan puolestaan tuhoamassa maapallon ekosysteemejä. Näiden välissä olisi siis herkästi tasapainoiltava. Tietenkin on huomattava, että mielen eri puolien vahvuus ja tasapainosuhteet voivat olla ja luultavasti ovatkin yksilökohtaisia. Joillakuilla toinen puoli voi olla sevästi vahvempi kuin toinen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö sitä toistakin puolta kannattaisi kehittää.

Miten henkisyys sitten voi parantaa itse kunkin elämänlaatua. Yksi keskeisimmistä vaikutuksista on mielenhallinnan helpottuminen. Järki auttaa meitä käsittelemään meistä riippumattomia ulkoisia olosuhteita sekä tapahtumia, ja se auttaa meitä muovaamaan niitä. Järki jättää kuitenkin sisimpämme oman onnensa nojaan, joten sisimmän käsittelemiseen on käytettävä mielen toista puolta, henkeä. Tätä tekee jokainen, mutta yleensä vain murto-osalla siitä kapasiteetista, jota mielessämme olisi hengen varalle. Henkisiä ominaisuuksia käyttämällä voi päättää suhtautuuko ulkoisiin olosuhteisiin kielteisesti vai myönteisesti. Kielteiset ajatukset vievät mieleltä voimia ja kalvavat sitä nakertaen samalla itsetuntoa sekä mielen ja kehon yleistä hyvinvointia. Kielteiset ajatukset häivyttämällä ja keskittymällä myönteisiin elämä alkaa oikeasti hymyillä ja näyttää päivä päivältä valoisammalta. Lisäksi elämä näyttää antavan palautteen takaisin melkeinpä välittömästi! Maailma onkin tulvillaan hyvyyttä ja kauneutta! Ja kaikki se, mitä siitä hyvyydestä ja kauneudesta uskaltaa päästää sisäänsä, vahvistaa vain entisestään. Itseään ruokkiva kierre on valmis.

Kyky hallita omaa mieltään luo puolestaan erään toisen keskeisen vaikutuksen: Rohkeuden. Rohkeuden olla oma itsensä, tilanteessa missä hyvänsä, josta elämä antaa jälleen lähes välittömän positiivisen palautteen. Rohkeuteen liittyy myös uskallus. Mielemme kahlitsee meitä lukusilla turhilla peloilla, jotka monesti ovat ylilyödyn järjen luomia. Henkisyyden avulla näistä pelkoa aiheuttavista lukoista voi kuitenkin päästä nopeastikin eroon. Kun kynnys on lopulta tarpeeksi monta kertaa henkisyyttä apuna käyttäen ylitetty, pelko katoaa kokonaan, sillä sen voittamisesta on tullut spontaania ja pelon voittavasta henkisestä voimasta vahva ja ilman tietoista ajattelua toimiva. Rohkeudella on monesti myös heijastevaikutuksia muihin ihmisiin. Itse olen ollut useasti tällaisen vaikutuksen alainen ja olenkin kiitollinen niille ihmisille, jotka ovat rohkeudellaan minua inspiroineet ja vahvistaneet.

Henki antaa myös mahdollisuuden kokea asioita syvemmin ja herkemmin, sillä henki vapauttaa tunteita. Järjen tehtävä on tarvittaessa padota niitä. Näitä patoja luodaan mieliimme kuitenkin liikaa, kuten pelkojakin, joten henki auttaa niiden purkamisessa. Tunteiden voi antaa tarpeen tullen tulvahdella ja viedä mennessään. Henkisyys antaa luvan rakastaa enemmän ja syvemmin, unelmoida kauniimmin ja tavoitella tähtiä. Se vahvistaa luottamusta omaan intuitioon, joka osoittaa elämässä erikoisen usein oikeaan suuntaan, ja vie joskus mitä suurenmoisimpiin seikkailuihin.

Nämä ovat vasta joitakin esimerkkejä. Ja kaiken tämän jälkeen totean vielä kerran, että en siltikään puhu järjen unohtamisesta. En kirjoittanut mielen valtaamisesta hengellä, vaan hengen ja järjen tasapainoituksesta. Realiteetit on muistettava ja niihin on puututtava, sillä tavoitteena ei ole elää jossain "onnellisuuden kuplassa" tai jonkin sortin kylähulluna. Kouriintuntuviin tosiseikkoihinkin on vain paljon enemmän voimaa, kykyä ja tarmoa puuttua, kun muistaa huoltaa ja vahvistaa mielen toistakin puoliskoa.