Koyaanisqatsin ja Docventuresin jälkimainingeissa

Seurasin monien muiden tavoin televisiosta mainiota Docventures-dokumenttielokuvasarjaa. Pääosin elokuvat olivat hyviä, jotkut jopa erinomaisia, ja "jälkiliukkaat" vähän vieraasta tai aiheesta riippuen loistavia, kehnoja tai jotain siltä väliltä. Sarjan päättänyt Koyaanisqatsi oli kaikista esitetyistä dokumenteista ehdottomasti tärkein. Näin Koyaanisqatsin muuten ensimmäistä kertaa muutama vuosi sitten, ja silloin elokuvan lopussa tuhoutuva raketti oli minusta varoitus. Nyt joitakin vuosia vanhempana ja monia minua viisaampien ajattelijoiden kirjoja lukeneena huomasin, että se ei ollutkaan enää varoitus, vaan vertauskuva yhteiskuntajärjestelmämme vääjäämättömälle romahdukselle.

Koyaanisqatsin jälkeinen keskustelu oli pääosin mainiota ja ihmiskunnan tämänhetkisessä tilanteessa elintärkeää. Roope Mokan ajatuksista löysin paljon samaistumispintaa, mutta paikoin ne jäivät silti puolitiehen tai olivat toiveikkaan optimismin kyllästämiä. Erityisesti yhteen seikkaan haluaisin nyt sanoa sanaseni.

Studiokeskustelussa Mokka muistaakseni ennakoi, että energiaresurssien ehtymisen vuoksi ihmiskunnan edessä on suuri muutos 10-15 vuoden kuluttua. Tämä on mielestäni varsin realistinen arvio. En kuitenkaan pidä mahdottomana, että tuo muutos tulee vasta 20-30 vuoden kuluttua, mutta ehkä tämä on vain omaa ylilyötyä optimismiani tai tietämättömyyttäni. Lisäksi keskustelussa mainittiin sellainen seikka, että ihmiskunnan nykyinen väestömäärä ja sen kasvu perustuu fossiilisten polttoaineiden mahdollistamaan halpaan energiaan, joka tekee meidän puolestamme aivan käsittämättömän määrän töitä.

Otetaan sitten huomioon sellainen asia, että öljylle vaihtoehtoiset energianlähteet eivät ole hyötysuhteeltaan tai edullisuudeltaan lähellekään yhtä hyviä kuin öljy. Ne eivät siis kykene tuottamaan yhtä halvalla yhtä paljon energiaa kuin öljy, mihin Mokkakin taisi keskustelussa pikaisesti viitata. Ja otetaanpa vielä huomioon sellainen studiossa mainitsematta jäänyt seikka, että näiden vaihtoehtoistenkin energianlähteiden rakentaminen, huolto ja toiminta vaatii rutkasti öljyä.

Keskustelun myöhemmässä vaiheessa Mokka otti esiin tulevaisuuden väestöennusteen. Jos muistan oikein, niin Mokka mainitsi, että vuonna 2050 maapallolla on jonkin ennusteen mukaan 10 miljardia ihmistä, joista meidänlaisiamme "keskiluokkaisia" rohmuja on noihin aikoihin maailmassa nelisen miljardia ihmistä.

Ongelma tässä yhtälössä on varmaan kaikille aika ilmiselvä, mutta väännetään se tähän vaikka valokaapelista. Tämän hetkinen, täysin kaikista populaatiodynamiikan laeista paennut ihmisväestö on elossa fossiilisten polttoaineiden tuottaman energian ansiosta. 10-15 vuoden kuluttua näiden energiaresurssien ehtymisen vuoksi energiaa ei voida tuottaa enää yhtä paljon. Millä ilveellä ja resursseilla maailman väestö sitten jatkaa kasvuaan aina vuoden 2050 10 miljardiin saakka? Tyydyttiinkö tässä joihinkin YK:n väestölaskelmiin, jotka ilmeisesti pohjautuvat sellaiselle ajatukselle, että kehitys kehittyy vastaisuudessakin ilman koko yhteiskuntajärjestelmään vaikuttavia häiriöitä (kuten energiakriisi) ainakin vuoteen 2050 saakka?

Mitä tuon sijaan sitten saattaa tapahtua? Mikä on se tapahtumasarja, jonka myötä väkimäärä vääjäämättä vähenee? Mihinkään hallittuihin ratkaisuihin en usko, ja samanlaisia äänensävyjä oli myös studiokeskustelussa, kun puhuttiin demokratiasta ja sen munattomuudesta. Näistä asioista ei jumalauta olla edes tietoisia siellä, missä päätöksiä tehdään. Saattaakin siis hyvin olla, että jonkinlaisia kaikuja tulevaisuudesta voi kuulla katsomalla The Road -elokuvan. Itse löisinkin lanttini likoon traumaattisen ja anarkistisen* eloonjäämiskamppailun puolesta. Voi olla, että omavaraisuustaidot sekä yhteisöt tulevat olemaan arvokkainta varallisuutta, mitä ihmisillä voi olla.

Niin, ja muistakaamme lopuksi, että luonnon monimuotoisuus reagoi hupenemisellaan teknologiahulluudessa piehtaroivan ihmiskunnan aiheuttamiin muutoksiin pitkälläkin viiveellä. Toivokaamme parasta, ettemme ole menneet liian pitkälle, ja että tulevaisuuden jäljelle jääneellä ihmiskunnalla olisi käytettävissään edes kurjaa käyttökelpoisemmat resurssit uudessa maailmassa selviämiseen.

*Anarkia ei ole mielestäni silti lainkaan huono juttu, vaan ihmisille ihanteellisin yhteiskuntamalli. Se ei valitettavasti vaan toimi näissä reippaasti yli sadan henkilön yksiköissä.

Zombiemuurahaisista ja ihmisistä

Mark Henson: Land of the Free, Home of the Brave. Taiteilijan luvalla osoitteesta markhensonart.com.

Zombiemuurahaisiksi kutsutaan erään hevosmuurahaislajin yksilöitä, jotka ovat saaneet tartunnan Ophiocordyceps-loissienestä. Viittaus zombeihin juontaa juurensa siitä, että loissienen infektoima muurahainen muuttuu tahdottomaksi sienen "orjaksi", sillä näyttää siltä kuin sieni ottaisi muurahaisen mielen hallintaansa. Tällaisen kavalan, biologisen indoktrinaation uhriksi joutunut muurahainen hylkää yhdyskuntansa ja etsiytyy jonkin lehden alapinnalle. Siihen huono-onninen muurahainen pureutuu kiinni ja pysyy säntillisesti paikoillaan kuolemaansa saakka. Silloin sieni saa levitettyä itiönsä muurahaisen järsimästä haavasta kätevästi lehden sisään, jossa se pääsee jälleen leviämään.

Lähes täydellinen vertauskuva nykyiselle ihmiskunnalle! Vaan tässä metaforassa emme valitettavasti ole muurahaisen aivoissa isäntänä seikkaileva sieni, vaan osaksemme on langennut muurahaisparan kohtalo. Orjaherrammekin on eri maata, sillä se ei ole aivoihimme tavalla tai toisella tarttunut hiiva. Jätän myös folion kauppaan ja totean, etteivät reptiliaanit tai kehoomme asennetut mikrosirut kuulu lainkaan tähän asiaan. Naurettavuuksiin ei nimittäin tarvitse mennä, sillä totuus on tarua ihmeellisempää, kun siihen kunnolla havahtuu. Joku blogiani ennen lukenut osaa varmasti jo ennakoida, kun totean, että meitä orjuuttavat teknologia ja sen kehitys. Mitä enemmän ja herkemmin kiinnitän huomiota ympärilläni vallitsevaan todellisuuteen, sitä selvemmäksi tämä asian laita tulee: Ihmiskuntaan on pesiytynyt kulttuurinen loinen, joka saa ihmiset palvelemaan isäntänään koneiden kehitystä oman ja muiden elävien olentojen etujen kustannuksella. Kulttuurimme vaikuttaa ihmiskuntaan samalla tavalla kuin sieni-infektio muurahaiseen.

Tämä loinen ei tartu ihmiseen vielä syntymähetkellä, mutta se siirtyy mieleen "äidinmaidossa" erilaisina kulttuurimme kuiskailemina tarinoina ja myytteinä. Infektio leviää ja pahenee yksilön varttuessa vastuuntuntoiseksi yhteiskunnan jäseneksi. Tämä loinen saa ihmiset hylkäämään elämän yhdyskunnan, jolloin ihmiset alkavat tehdä töitä koneiden palvelijoina. Kulttuurisesta loisesta infektoitunut ihmiskunta alkaa progressiivisuuden myytin vankina riistää maapallon elämää ruokkiakseen alati elonkehän kustannuksella laajenevaa teknosfääriä. Ihmiskunnan päätarkoitukseksi muodostuu energian ja luonnonvarojen toimittaminen koneille, jotta ne toimisivat, kehittyisivät ja leviäisivät. Hinnalla millä hyvänsä.

Elämä kaikessa monimuotoisuudessaan saa kärsiä innolla loisisäntäänsä palvelevan ihmiskunnan ponnistuksista. Tiedämme, että elämäntapamme on tuhoisa luonnon monimuotoisuuden kannalta ja tiedämme, että henkemme ovat riippuvaisia vain ja ainoastaan tuosta monimuotoisuudesta. Tiedämme, että tuo monimuotoisuus on luhistumassa emmekä tiedä, milloin menemme vai olemmeko jopa jo menneet kriittisen kynnyksen yli. Tiedämme, että teknologisen kehityksen ruokkiminen fossiilisilla polttoaineilla muuttaa ilmastoa ja tiedämme, että kyseessä on koko elämän yhteisön tulevaisuutta vakavasti uhkaava ongelma. Silti jatkamme orjamaisesti loisisäntämme palvelemista ja ruokimme teknologisen kehityksen koneistoa, jotta se voi levitä ja kehittyä samalla, kun elämä ympärillämme hupenee hälyttävää vauhtia.

Eräs tämän loisen hienostuneimmista tempuista on se, että se saa ihmiskunnan uskomaan satuihin. Totta kai olet kuullut sadun siitä, että kehitys koituu aina ihmiskunnan parhaaksi? Tai siitä, että teknologia palvelee ihmistä? Ilakoimme esimerkiksi uusista liikenneyhteyksistä ja viestintävälineistä, mutta emme ymmärrä, että niiden perimmäinen lopputulos on ihmisten tiukempi kahliutuminen biosfääriä tuhoavaan teknologiseen koneistoon. Ja kaikesta tästä hienosta "kehityksestä" huolimatta pahoinvointia aiheuttava ylihyvinvointimme tuotetaan edelleen orjatyövoimalla ja enemmistö maapallon väestöstä joutuu elämään ihmisarvoa alentavissa olosuhteissa. Riistolla ansaitut ylellisyydet eivät ole tuoneet tänne pyramidin huipullekaan onnea, vaan mässäilevässä ja pröystäilevässä kulttuurissa eletään tyhjässä tarkoituksettomuudessa, onnettomina, addiktoituneina, mieli heikkona tai särkyneenä ja fyysisesti häpeällisen huonossa kunnossa. Olemme pelkkiä harmaita varjoja siitä loistokkaasta olennosta, joka ihminen terveimmillään voi olla. Talouskasvulla ja kehityksellä ei ole pitkään aikaan ollut minkäänlaista arvoa ihmiselon parantajana, vaan sen vaikutus on lähes poikkeuksetta teknologisen kehityksen edistys ihmisyyden kustannuksella. Näin ihminen ja ihmisluontokin joutuvat riutumaan loistartunnan aiheuttaman kehityspsykoosin vuoksi. Silti jatkamme orjamaisesti loisisäntämme palvelemista ja ruokimme koneistoa, jotta se voi levitä ja kehittyä samalla, kun ihminen sisällämme huutaa rikkinäisenä ja kahlittuna, ja yhä useampi aina vain kasvavasta väestöstä joutuu kamppailemaan elämänsä puolesta säälittävän surkeissa olosuhteissa.

Kulttuurisen loisen kaikkein ikävin temppu on ollut kiistämättä se, että se on saanut ihmiskunnan unohtamaan suhteensa todellisuuteen. Meillä ei ole enää suhdetta siihen, minkä vuoksi olemme ylipäätään olemassa. Vuosi vuodelta ohenee suhteemme veteen ja tuuleen, metsiin ja puihin, villieläimiin ja parantaviin kasveihin, pilviin ja tähtitaivaaseen sekä luontoon ja elämään ylipäänsä. Tämä tekee meistä henkisesti ja usein myös fyysisesti lamaantuneita koneiston osasia. Sen sijaan suhteemme isäntämme tarjoamaan "todellisuuteen" paranee jatkuvasti. Teknokratian kourissa pahasti vaurioituneen luontosuhteen tilalle kulttuurinen loinen tarjoaa psyykkisellä ja tulevaisuudessa yhä enemmän myös fyysisellä tasolla syvenevää suhdetta erilaisiin ruutuihin, johtoihin, kosketusnäyttöihin, tietoverkkoihin ja mikropiireihin. Tämä uusi suhde yhä edelleen järsii ihmiskunnan henkistä pääomaa täyttämällä puuttuvan luontosuhteen jättämän tyhjyyden aivotoimintaa sumentavalla ja turruttavalla viihteellä (Myönnän, että älykästä ja ajattelemaan kannustavaa viihdettäkin on, mutta nyt tarkoitan valtavirtaa.) ja ihmisen henkisiä ja ruumiillisia tarpeita aliarvioivina "helpotuksina". Huomaamattamme olemme zombiemuurahaisten tavoin pureutuneet kiinni lehteen. Erona vain se, että me raukkaparat olemme orjuuttaneet itse itsemme kulttuuriimme pesiytyneillä tuhoisilla harhaluuloilla.

Se suunta, mitä kohti ihmiskunta tällä hetkellä purjehtii, ei ole ihmiskunnan tai maapallon hyvinvoinnin kannalta millään järkevällä tai positiivisella tavalla perusteltavissa. Kulttuurimme loismaisuus ilmeneekin juuri siinä, että ihmiskunta on sen vaikutuksen alla kuin armeija zombiemuurahaisia, jotka kulkevat loisen ohjaamana kohti omaa ja liian monen muun elämänmuodon turmiota. Onneksi kulttuurista loista vastaan voi ainakin yksilötasolla taistella tiedonjanolla, luontosuhdetta syventämällä ja omien hengenlahjojensa harjoittamisella. Matokuurin jälkeen kulttuurissamme vallitsevan kehityspsykoosin järjettömyys on lopulta niin ilmiselvää, että hetken aikaa pitää melkein vakavissaan pohtia, kuka sinne hullujen huoneelle loppujen lopuksi oikein kuuluu.