Dokumenttivinkki: What a Way to Go - Life at the End of Empire

Olen aiemmin mainostanut blogissani erinäisiä kirjoja ja artikkeleita, joiden avulla saattaa löytää uusia tapoja käsittää todellisuutta ja yhteiskuntaa ympärillämme. Nyt löysin kuitenkin ehdottomasti nopeimman ja vaivattomimman tavan silmien avaamiseen ja kulttuuristen ajatuslukkojen murtamiseen. Törmäsin dokumenttifilmiin nimeltä What a Way to Go: Life at the End of Empire. Tässä on tiivis kahden tunnin paketti siitä, mitä ympärillämme tapahtuu, mihin meidän pitäisi havahtua, ja mistä meidän täytyy alkaa keskustella. Leffa ei ole mikään hyvän mielen konsertti, vaan se on paikoin jopa varsin masentava, mutta silti äärimmäisen tarpeellinen.

Dokumentissa keskitytään ensin joihinkin perusongelmiinn, jotka ovat hyvin ilmiselviä indikaattoreita siitä, että nykyinen elämänmenomme on pian tulossa tiensä päähän. Näiden lisäksi olemassa ovat tietenkin lukuisat muut uhkakuvat, mutta kahden tunnin mittaisella elokuvalla voidaan raapaista vain tärkeimpiä kysymyksiä. Sen jälkeen luodataan niitä syitä, jotka ovat tämän nykyisen kehityksen taustalla, ja niitä voimia, jotka pitävät meidät yhä tämän vinhasti kiihtyvän karusellin kyydissä, vaikka useimpia on jo alkanut oksettaa. Lopussa esitetään vielä perusajatuksia siitä, minkälainen elämä meidän hyppysissämme voisi olla sivilisaation takana. Ja se elämä on tavoittelemisen arvoista. Mutta sitä meidän on tavoiteltava yhdessä.

Päättäjät ja poliitikot eivät meitä enää pysty pelastamaan. Eivät olisi koskaan pystyneetkään. Meidän on tehtävä se itse. Tapamme elää maapallolla ei ole "normaali", "ihmiskunnan kohtalo" tai "menestystarina". Se on tuhoisa ja kestämätön tapa elää, jonka viimeistä vuosisataa luultavasti vietämme tällä hetkellä. Se on elämäntapa, joka ei suo meille arvokasta ihmiselämää, vaan saa meidät tuntemaan itsemme avuttomiksi, pelokkaiksi ja turvattomiksi. Meidän on heitettävä kulttuuriset myyttimme romukoppaan ja alettava puhumaan globaalia yhteiskuntajärjestelmäämme ravistelevista ongelmista auennein silmin ja avoimin mielin. Muutos parempaan ei tule pyramidin huipulla löhöäviltä hallitsijoiltamme, vaan sen on lähdettävä meistä itsestämme. Haluaisitko sinäkin tuntea itsesi vähemmän sivilisoituneeksi ja enemmän maan päällä kulkevaksi eläväksi olennoksi, joka on yhteydessä planeettaan, jolla elämme? Joka elää ja hengittää siitä. Varjelee sitä.

Vimeo

Youtube

What a Way to Go: Life at the end of Empire

Synopsis

Tim Bennett, middle-class white guy, started waking up to the global environmental nightmare in the mid-1980s. But life was so busy with raising kids and pursuing the American dream that he never got around to acting on his concerns. Until now…

Bennett journeys from complacency to consciousness in his feature-length documentary, What a Way To Go: Life at the End of Empire. He reviews his Midwestern roots, ruthlessly examines the stories he was raised with, and then details the grim realities humans now face: escalating climate change, resource shortages, degraded ecosystems, an exploding global population and teetering global economies.

Bennett identifies and calls into question the fundamental assumption that has led to this unprecedented crisis in human history: that humans were destined to dominate the rest of the community of life with the Culture of Empire.

He pushes the dialogue where Al Gore did not go.

Powerful interviews with well-known authors including Daniel Quinn, Derrick Jensen and Richard Heinberg, and noted scientists William Schlesinger and Stuart Pimm, fill in some important pieces. Scathing and humorous use of archival footage is balanced with very human snapshot comments from family and friends.

On Walkabout, Bennett ends with an invitation to join him with courage and consciousness on the unexplored shores of a future not yet written.

One path leads to despair and hopelessness. The other, to total extinction. Let us pray we have the wisdom to choose correctly.
~Woody Allen

Pyramidi on rakennettu

Mark Henson - Sharing the Wealth. Taiteilijan luvalla osoitteesta markhensonart.com.

Olen eräässä aiemmassa blogikirjoituksessani viitannut sivilisaatioon pyramidin rakentamisena. Sitä se todella onkin ja sellaisena meidän yhteiskuntajärjestelmämme tulisi nähdä, jotta havaitsisimme kaiken sen epätasa-arvon, mistä sivilisaatio elää ja hengittää. Egyptin pyramidit ovat mahtipontisia rakennelmia, mutta mistä saatiin resurssit moisiin ihmeisiin? Onneksi moni ei varmaankaan usko, että avaruusolennot olisivat tulleet faaraoiden avuksi, joten ihmisvoimin nämä hautamonumentit on pystytetty. Sellaisten ihmisten voimin, joilla ei todennäköisesti ollut muuta vaihtoehtoa elantonsa hankkimiseen kuin raahata päivästä toiseen suuria kiviä ja pinota niitä kasaan. Tällaista hyödytyntä työtä oli mahdollista sekä tarpeellista teettää, koska maanviljely tuotti suurta ruokaylijäämää sekä väestönkasvua. Mekin olemme omanlaisiamme pyramidinrakentajia. Sivilisaatio on tänä päivänä kuin globaali pyramidi, jossa rikkaudet ja hyvinvointi tihkuvat pohjakerroksien väeltä kohti pyramidin huippua.

Sivilisaatio synnytti hierarkkisen yhteiskunnan. Maanviljely mahdollisti asettumisen kaupunkeihin, joka puolestaan edellytti ihmisten erikoistumista eri ammatteihin. Osalle kertyi valtaa ja tuota valtaa he pystyivät käyttämään, koska ruoka oli nyt laitettu lukkojen (esim. raha) taakse, eikä ihmisillä ollut enää muita vaihtoehtoja elantonsa hankkimiseen kuin töiden paiskiminen hallitsijoidensa ehdoilla. Tässä tilanteessa elämme edelleen. Nyt joku voi varmasti alkaa ajatella, miten tilanne on muka ollut erilainen ennen sivilisaation syntyä. Heimoyhteiskunnassa hierarkialismi ei toimi. Heimoilla todennäköisesti on jonkin sortin päälliköitä tai "vanhimpia", jotka tekevät kiperiä päätöksiä ja johtavat, mutta se on ollut vain yksi tehtävä monien joukossa. Se ei ole suonut erityisasemaa, jonka avulla päällikkö voisi kerryttää varallisuutta itselleen ja elää muiden tekemän työn hedelmistä. Miksi? Siitä yksinkertaisesta syystä, että tyytymätön heimo jättäisi tällaiset päälliköt tai hallitsevan luokan oman onnensa nojaan, sillä ruoka ja elanto on aina kaikkien saatavilla. Tästä syystä heimoyhteiskuntaan ei synny yhteiskuntaluokkia, vaan kaikki työskentelevät voimavarojensa, ominaisuuksiensa ja taitojensa mukaisesti yhteisen päämäärän vuoksi.

Sivilisaation perustavanlaatuisia rakennuspalikoita ovat siis hierarkialismi ja luokkajako. Globaalin tasa-arvon tavoittelu voi olla mahdotonta näissä puitteissa, sillä näyttää siltä, että sivilisaatio vaatii pohjaluokan, kurjaliston, köyhälistön - orjat, jotta se toimii ja tuottaa hyvinvointia ylemmille yhteiskuntaluokille. Pyramidi ei voi leijua ilmassa, vaan se vaatii pohjarakenteet, jotka sitä kannattelevat. Ja noita pohjarakenteita väestönkasvu laajentaa jatkuvasti. Meistä ajatus orjuudesta tai sorretusta köyhälistöstä tuntuu kaukaiselta ajatukselta, sillä lähes jokainen suomalainen voi sijoittaa itsensä pyramidissa vähintäänkin ylempiin keskikerroksiin. Itse olen suomalainen opiskelija ja voin sanoa olevani materiaalisesti aivan naurettavan rikas. Mutta globaali pyramidi alkaa hahmottua, kun muistetaan, miten paljon köyhemmissä oloissa suurin osa maapallon väestöstä elää, ja että tuo köyhä väestö kasvaa jatkuvasti. Nämä köyhät mahdollistavat meidän materiaalisen hyvinvointimme tuottamalla meille halpaa kulutettavaa ja ottamalla vastaan meidän saastuttavan ja ympäristöä pilaavan teollisuutemme. Elämme heidän selkänahoistaan ja pyramidin huippu elää meidän kaikkien selkänahoista. Tämä on nykyajan sääty-yhteiskunta. Täysin samanlaisessa aatelisto, papisto, kauppiaat, talonpojat -hengessä kuin feodalismin aikoina, mutta paremmin naamioituna.

Ajatellaanpa 1800-luvun Eurooppaa. Teollistumisen myötä Euroopassa oli työväestö, joka eli todella kurjissa olosuhteissa kuin rakkikoirat. 16-tuntiset työpäivät olivat arkea. Kolonialismin ja imperialismin keinoin tämä kaikkein orjamaisin yhteiskuntaluokka on kuitenkin saatu heivattua pois meidän näkyviltämme. Kaukaisiin maihin, joiden asukkaiden todellisesta tilanteesta meillä ei ole oikein minkäänlaista käsitystä ellemme matkusta sinne, minne turistit eivät normaalisti mene. Poissa silmistä, poissa mielistä. Köyhyys on poistunut meidän elämänpiiristämme, mutta globaalin yhteiskunnan avulla se on saatu piilotettua muualle. Ja kuten sanottua, tuota köyhää pohjaluokkaa sivilisaation pyörittäminen tarvitsee aivan samalla tavalla kuin pyramidien rakentaminenkin.

Demokratia tarjoaa hienoa silmänlumetta siitä, että tämä pyramidin pohjakerros olisi mukamas vallassa. Kommunismi oli yritys käyttää demokratiaa pyramidin kääntämiseen päälaelleen. Pohjakerroksen väki oli tarkoitus nostaa vallan kahvaan. Tänä päivänä voimme lukea tulokset historiankirjoistamme. Usein kommunismin kieroutumista perustellaan ihmisen luonteella, joka ei sovellu kyseiseen järjestelmään. Tämä on aivan totta, mutta ihmisen luonne ei ole ainoastaan soveltumaton kommunismiin, vaan sivilisaatioon ylipäänsä. Kommunistinen järjestelmä ei muuttunut hierarkkiseksi diktatuuriksi ihmisen luonteen takia, vaan sivilisaation vuoksi. Sivilisaatio vaatii hierarkiaa toimiakseen. Hierarkialismi, sorto ja epätasa-arvo eivät ole ihmiselon välttämättömiä piirteitä, mutta ne kuuluvat olennaisesti sivilisaatioon.

Usein kuulee toisteltavan hokemaa "demokratia on huonoista yhteiskuntajärjestelmistä paras". Tämän olen kuullut ehkä ensimmäisen kerran yläasteen historianopettajaltani. Miten voi muka olla mahdollista, että kaikki yhteiskuntajärjestelmät ovat huonoja? Tämä antaa varsin lohduttoman ja surullisen kuvan ihmisten kyvyistä järjestää elämänsä. Onko yleinen tyytymättömyys välttämätön osa ihmiselämää? Kyseinen sanonta ja myytti perustuu kuitenkin aivan virheelliselle olettamalle siitä, että sivilisaatiolle ei ole vaihtoehtoja. Olemme unohtaneet vaihtoehdon ja uskomme, että sivilisaatio on aina ollut ihmiskunnan kohtalo ja ainoa oikea tapa elää. Tässä asiaa havainnollistava kaavio:

Muotoilisin siis peruskouluaikaisen historianopettajanikin toisteleman varsin näköalattoman hokeman uudella tavalla: "Demokratia voi olla huonoista vaihtoehdoista paras järjestämään sivilisaatiota." Ja jos sivilisaation todellakin voi järjestää vain huonoilla tavoilla, ei sillä ole paljon toivoa huomisesta. Heimo kehittyi satojentuhansien vuosien saatossa sekä biologisen että sosiaalisen evoluution myötä ihmiselle ominaiseksi tavaksi järjestää sosiaalinen ja yhteiskunnallinen elämä. Se ei olisi säilynyt näihin päiviin asti, jollei se olisi kestävä tapa. Ja miksi se ei olisi kestävä tapa, sillä eiväthän esimerkiksi mehiläiset tai sudetkaan elä kestämätöntä elämää? Mielemme ja ruumiimme on viritetty tuohon tapaan elää, ja siksipä edelleen sillä tavalla elävät ihmiset ovat maapallon onnellisinta ja tyytyväisintä väkeä. Materiaalisissa rikkauksissa köyhiä, mutta henkisesti tasapainoisia. He elävät aidosti ihmisarvoista elämää.

Mitä asialle voisi tehdä? Seitsenmiljardisen ihmispopulaation paluu heimoyhteiskuntaan ilman romahdusta herättää ainakin minussa pessimismiä. Maapallo ei ruoki näin montaa ihmistä ilman tehomaataloutta ja sivilisaation tuhoisaa kustannustehokkuutta. Ensiaskeleena olisi annettava mahdollisuus elää eri tavalla niille, jotka haluavat elää eri tavalla. Tämän kauaskantoisempia ratkaisuehdotuksia ei minun pääni juuri säteile, sillä olemme kulkeneet liian kauas juuriltamme, ja meitä on yksinkertaisesti liian paljon. Tilanne tuntuu välillä varsin epätoivoiselta umpisolmulta, joka aukeaa ehkä vasta nauhojen ratketessa.