Uusi tarina

Mark Henson: Light Voyagers. Taiteilijan luvalla osoitteesta markhensonart.com.

Jatkoa kirjoitukselle Vanha tarina (4.5.2014).

Kun tarkastelee tämän hetken todellisuutta maapallolla objektiivisesti ja rehellisesti, rationaalinen ihminen voi myöntää, että meillä on ennenkokemattoman suuria ongelmia. Kriisitilanteissa ihmiset etsivät yleensä ratkaisuja ja opastusta kulttuuriperimästään. Valitettavasti perustavanlaatuisin ongelmamme tällä hetkellä on kuitenkin suhteemme maapalloon, ja sen alkulähde on edellisen kirjoituksen viitoittamalla tavalla kulttuurinen ja myyttinen. Tällaisessa tilanteessa opastusta on ymmärrettävä ja uskallettava hakea kulttuuristen myyttien ja normien ulkopuolelta. Ensiksi opastusta on haettava lihastamme, geneettisestä perimästämme: keitä me olemme ihmisinä? Toiseksi sitä on haettava maapallolta: mikä on meidän paikkamme ja funktiomme kotiplaneetallamme? Lopuksi mahtavimpana oppaanamme on itse maailmankaikkeus: mikä on maapallon ja elämän rooli kosmoksen suuressa kudelmassa eli mikä tämän kaiken tarkoitus on? Näihin kysymyksiin vastaamalla rakentuu uusi tarina, joka muodostuu vastavoimaksi valtakulttuurin myyttien aiheuttamalle haitalliselle ehdollistumiselle.

Ihminen

Modernin ihmisen tragiikka on yleisesti ottaen siinä, että hän on luonut itselleen elinehdot, joihin hän fylogeneettisen kehityksensä perusteella itse ei ole kasvanut.
Albert Einstein

Keitä me olemme ihmisinä? Mistä olemme tulleet? Millaista elämää kehomme ja mielemme on virittynyt elämään? Geneettinen perimämme tarjoaa kulttuurillemme ensiaskeleen kohti uutta tarinaa ja kestävämpää myyttistä pohjaa. Olemme usein ällistyttävän epätietoisia siitä, kuinka suuri vaikutus perimämme ja elinolosuhteidemme ristiriidalla on hyvinvointiimme. Kulttuurimme aiheuttama ehdollistuminen ja transsitila vaikeuttavat tämän havaitsemista. Mutta kun selvällä järjellä ajatellaan, informaatiotulvaa tarjoavien näyttöjen vahtaaminen päivästä toiseen, tuhansien tai jopa miljoonien ihmisten sosiaalisissa yksiköissä eläminen sekä luonnonympäristöjen katoaminen päivittäisestä arjesta ei kuulosta sellaiselta elämältä, johon olemme miljoonien vuosien aikana kehittyneet. Meillä on edelleen sama kehon ja mielen muodostama kokonaisuus, joka haluaa elää pienessä yhteisössä, luonnonympäristön välittömässä vaikutuspiirissä, tukena ja turvanaan toiset ihmiset.

Terveys- ja mielenterveysongelmat, päihderiippuvuudet, väkivalta ja rikollisuus, syrjäytyminen, yksinäisyys ja muut sosiaaliset ongelmat. Yleinen tyytymättömyys ja hukassa oleminen. Pakonomainen kuluttaminen. Näitä oireita on pyritty monesti selittämään ties millä perisynnillä tai ihmisen sisäsyntyisellä pahuudella ja viallisuudella. Vallalla olevan myytin johdattamalla tavalla oirehtivat pyritään joko eristämään tai lääkitsemään vallitsevan kulttuurisen koodiston edellyttämään tilaan. Alkaa kuitenkin olla päivänselvää, että ihmiskunnan oireilu johtuu ihmisen keholle ja mielelle vääränlaisesta elämäntavasta, joka on muodostunut syväksi, kollektiiviseksi traumaksi. 90-luvulla lopullisesti muotoutunut ekopsykologia tarjoaa yksinkertaisimman ja kaikkein kattavimman näkemyksen elämäntapamme aiheuttamista ongelmista ja niiden nykyisestä väärinymmärryksestä. Ihminen ei elä missään ihmisten luomassa kuplassa, josta ulkoisen maailman vaikutukset olisi eristetty. Olemme jatkuvasti elinympäristömme ja tekojemme sekä tekemättä jättämistemme vaikutuksille alttiita.

Maapallo

Evolution is a tightly coupled dance, with life and the material environment as partners. From the dance emerges the entity Gaia.
James Lovelock

Meidän täytyy siis toiseksi selvittää, mikä on paikkamme maapallolla. Nykyisen valtakulttuurin tarjoama myytti kertoo meille, että olemme maapallosta irrallisia subjekteja, ja maapallo on meidän käytettäväksemme tarkoitettu objekti. Ympärillämme tapahtuvien huolestuttavien muutosten takia olemme kuitenkin alkaneet nähdä tällaisen luonnonherruusmyytin tuhoisat seuraukset elinympäristössämme sekä sen aiheuttamat ristiriidat ihmisten psyykessä.

Tuhoamalla ja riistämällä maapalloa tuhoamme ja riistämme itseämme. "Mieli ei voi olla terve, jos luonto ympäriltä on tuhottu" sanotaan suomalaisessa ekopsykologiaa käsittelevässä kirjassa. Uudessa tarinassa näemme roolimme maapallolla ottajuuden sijaan osallisuutena ja kumppanuutena. Ihmistä ei voi erottaa luonnosta ja elinympäristöstään. Olemme jatkuvassa vuorovaikutussuhteessa ympäristöömme eikä ehdotonta "minän" ja "muun" rajaa ole. Ympäröivä luontokin on subjekti, ja se on myös osa meitä itseämme, joten meidän pitää kohdella sitä sen mukaisesti: kunnioittaen, yhteyttä pitäen sekä noudattaen vastavuoroisuutta. Viime vuosikymmeninä tiedekin on vähitellen alkanut myöntää esimerkiksi eläinten ja kasvien subjektiiviteettia koskevia seikkoja. Alkuperäiskulttuurit ovat sen sijaan vuodenkiertoon osallistavissa rituaaleissaan, riiteissään ja kosmologiassaan ottaneet nämä asiat huomioon iätajat, ja näiden kulttuurien perinteisestä viisaudesta moderni länsimaalainen voi löytää syvän inspiraation maailmankuvansa eheyttämiseen.

Kosmos

The excitement of life is in the numinous experience wherein we are given to each other in that larger celebration of existence in which all things attain their highest expression, for the universe, by definition, is a single gorgeous celebratory event.
Thomas Berry

Entä mikä on kaiken tarkoitus? Miksi olemme olemassa? Tiede antaa meille luonnonlakeihin perustuvan mekaanisen vastauksen, mutta se ei tyydytä merkityksellisyyden kaipuutamme. On hivenen huvittavaa, että rationaalinen tieteemme ei pysty vastaamaan siihen, "mitä järkeä tässä kaikessa on?"

Me ihmiset olemme samaa tähtisumua kuin mikä tahansa aine maailmankaikkeudessa. Maailmankaikkeuden alati avautuva prosessi on vienyt tuota ainetta jatkuvasti kohti monimutkaisempaa rakennetta ja ilmenemistapaa. Galaksien, tähtien ja planeettojen järjestyttyä aine alkoi suotuisissa olosuhteissa järjestyä yhä monimutkaisemmaksi. Syntyi molekyylejä ja lopulta alkeellista elämää, joka sekin alkoi pyrkiä kohti monimutkaisempaa luonnetta. Elämästä syntyi lopulta erilaisia tietoisuuksia. Tutkiessamme maailmankaikkeutta huomaamme tulleemme tietoisiksi itsestämme ja tutkivamme itseämme sen laajemmassa olomuodossa. Emme ole kuitenkaan saavuttaneet mitään päätepysäkkiä, vaikka vallalla olevan vanhan tarinan mukaan olemme jokin kehityksen kulminoituma ja jumalan kuva.

Tähän laajempaan, universumin evolutiiviseen prosessiin me voimme osallistua ilolla. Juhlimalla ja kunnioittamalla sitä taikaa ja niitä ihmeitä, joita ympärillämme on, ja joiden lopullista luonnetta emme voi koskaan rationaalisesti selittää. Me olemme maailmankaikkeus tietoisena itsestään. Kun tutkimme ja pohdiskelemme maailmankaikkeutta, kaikkea mitä ympärillämme on, tutkimme itseämme. Kun unohdamme rationaalisen ja tiedeuskon kyllästämän ehdollistumisemme, voimme viimein osallistua. Löydämme merkityksen ja tarkoituksen, kun annamme itsellemme mahdollisuuden olla osa maailmankaikkeuden kukkaan puhkeamista, emmekä eristäydy siitä vanhan tarinan opettamalla tavalla.

Uusi tarina

Scientific analysis points, curiously, toward the need for a quasi-religious transformation of contemporary cultures.
Paul R. Ehrlich

Olemme rationaalisen tieteen keinoin saaneet avaimet erittäin kokonaisvaltaisen kosmologian luomiselle, mutta emme vieläkään ole osanneet valjastaa löytämäämme tietoa vastaamaan perimmäisiin kysymyksiin: Keitä me olemme? Mikä on meidän paikkamme? Mikä on kaiken tämän tarkoitus? Se on yksi yltiörationaalisen kulttuurimme suurimmista puutteista ja heikkouksista. Uudessa tarinassa tieteelliset löydöksemme lyövät kättä alkuperäiskulttuurien viitoittaman mystisen ja perinteisen kosmologian kanssa. Näin ne luovat kulttuurillemme terveen ja merkityksellisen kosmologian, joka ei ole jatkuvassa kamppailussa ja ristiriidassa ympärillämme vallitsevan todellisuuden kanssa.

Vanha tarina

Mark Henson: Headscape. Taiteilijan luvalla osoitteesta markhensonart.com.

Seuraavassa kirjoituksessa esiintyviä ajatuksia on inspiroinut erityisesti Thomas Berryn kirja The Dream of the Earth. Oma vaikutuksensa on ollut myös Daniel Quinnin tuotannolla sekä teoksella Ecopsychology: Restoring the Earth, Healing the Mind.

Globaalissa kulttuurissamme ja erityisesti länsimaisessa ajattelussamme olemme tottuneet ajattelemaan, ettei meidän kulttuurimme taustalla ole myyttejä tai mytologiaa. Mytologia kuulostaa sanalta, joka kuuluu historianopettajan suuhun hänen luennoidessaan antiikin Kreikasta, ja myyttejä pidetään lähinnä entisajoilta periytyvinä satuina. Kuitenkin jokaisen kulttuurin syvimpänä kerroksena on myyttinen taso. Tuon myyttisen tason tehtävänä on välittää tarinaa ihmisen tarkoituksesta ja paikasta tässä maailmassa. Kulttuuri tarvitsee siten myyttien muodostamaa pohjavirtaa, sillä se luo kulttuurille merkityksellisyyttä. Kyse ei ole siis siitä, ettei meidän kulttuurissamme olisi myyttistä perustaa. Olemme vain tulleet sokeiksi sille.

Kun kulttuurin perustavimmat myytit ihmisen paikasta ja tarkoituksesta maailmassa ja maailmankaikkeudessa eivät ole ristiriidassa objektiivisen todellisuuden kanssa, ihmiset tuntevat elävänsä merkityksellistä elämää. Elämää, jolla on tarkoitus. Meidän kulttuurimme myyttinen tarina on valitettavasti ristiriidassa havaitsemamme todellisuuden kanssa. Tarina on mennyt rikki.

Tämän vanhentuneen ja nykyisin järjettömältä kuulostavan tarinan mukaan maapallo, luonto ja kaikki sen elämänmuodot ovat ihmisistä irrallisia objekteja, jotka ovat olemassa ainoastaan ihmisiä varten. Tarinan mukaan ihmisillä on myös erityinen oikeus hallita näitä objekteja oman mielensä mukaan omiin tarkoitusperiinsä. Tarina ei opeta näiden objektien olemassaololle mitään muuta arvoa ja sen mukaan niitä voidaan myös tuhota, riistää tai kiduttaa, jos sellainen toiminta nähdään ihmisille tarpeellisena, tyydyttävänä tai viihdyttävänä. Ihminen on tarinan mukaan maapallon itseoikeutettu hallitsija.

Tarinan toinen osa kertoo meille palkinnosta, joka odottaa ihmiskuntaa, kun seuraamme sen ensimmäisen osan opetuksia. Kun ratkaisemme omaa järkeämme ja kykyjämme sekä meille tarkoitettuja resursseja käyttäen eteemme tulevat ongelmat, edessämme on loistelias tulevaisuus. Tuossa tulevaisuudessa siintää teknologian mahdollistama ihmemaailma, jossa keltään ei puutu mitään, kaikki voivat hyvin ja onni kukoistaa. Maanpäällisestä paratiisista tulee oman järkemme avulla totta. Ihminen ottaa maailmankaikkeuden voimat niin perusteellisesti käyttöönsä, että voimme tuossa mahtavuudessamme luoda itsellemme täydellisen maailman. Tämä on eräs voimakkaimmista ihmiskuntaan koskaan vaikuttaneista kulttuurisista voimista: kehityksen myytti, jota seuraamme objektiivisesti tarkasteltuna kiihkouskovaisella vimmalla. On ironista, että sekulaarina ylpeästi pitämämme kulttuuri perustuu sekin viime kädessä sokeaan uskoon.

Nämä myyttiset tarinat ovat edelleen kulttuurimme perusta, ja ne ohjaavat kulttuurimme pinnallisempia tasoja yhä mahtavalla voimalla. Viimeistään 60-luvulla yhä useampi alkoi kuitenkin havahtua siihen, että jokin on vialla. Toteutimme kulttuuristen myyttiemme meille luomaa tarkoitustamme kuuliaisesti, mutta lopputulos oli toisenlainen kuin olimme odottaneet: hupenevia luonnonvaroja, luonnon monimuotoisuuden hälyttävää köyhtymistä, muuttuvaa ilmastoa, saastuneita meriä ja vesistöjä, hallitsematonta väestönkasvua, epätasa-arvoa, kaukomaiden tehtaisiin piilotettua orjuutta, mielenterveysongelmia, sotimisen jatkumista ja nälänhätää. Kukin voi jatkaa listaa omassa mielessään. Yhä kovemmalla tarmolla olemme yrittäneet ratkaista näitä ongelmia ainoalla kulttuurimme opettamalla tavalla, järjellämme, tieteellämme ja teknologiallamme sekä käyttämällä kiihtyvällä tahdilla maapallon resursseja. Silti ongelmat tuntuvat kaikista yrityksistämme huolimatta kasaantuvan. Entiset pahentuvat ja uudet odottavat jokaisen voitetun takana. Miksi kaikki menee aina vain huonommin, vaikka luulemme tekevämme oikein? Siksi, että kulttuurimme taustalla on viallinen ja vanhentunut myytti.

Havainnoimalla todellisuutta huomaamme, ettei kulttuurimme myyttinen pohja luo enää elämäämme tarkoitusta. Havaitsemme, että se tapa elää, jota nuo myyttiset tarinat pitävät hyvänä, johtaakin pahaan. Ei siis ole ihme, että kulttuurimme pinnalla vallitsee eksyneisyyden, tarkoituksettomuuden ja tyhjyyden muodostama apatia, kun kulttuurimme syvemmissä kerroksissa vaikuttavat myytit aiheuttavat suurenmoista hämmennystä. Useimmiten vain tiedostamattomalla ja siksi niin tuhoisalla tasolla.

Tarvitsemme kipeästi uutta tarinaa.