Eräs mielenkiintoinen seikka jäi minulta vielä käsittelemättä
edellisessä kirjoituksessani. Pahuudesta puhuttaessa laajempikin viittaus Raamattuun on paikallaan, sillä se
pohjustaa meidän kulttuuriamme hyvin merkityksellisellä tavalla.
Syntiinlankeemukseen sisältyy nimittäin oiva selitys kulttuurimme sisäsyntyiselle
pahuudelle. Muistellaan ensin, minkä vuoksi ihmisestä tuli Vanhan testamentin mukaan perisyntinen eli nykykulttuurissamme
sisäsyntyisesti paha. Siksi, että Aatami ja Eeva nauttivat Hyvän ja pahan tiedon puun
hedelmiä.
Ajatellaanpa syntiinlankeemusta ja sitä hetkeä, kun Eeva syö puusta hedelmän, meidän kulttuurimme kuvainnollisena alkuhetkenä: Sinä ajanjaksona, jolloin eräät metsästäjä-keräilijät alkoivat siirtyä maanviljelykseen ja tämän uuden elämäntavan kannustamana heidän maailmankuvansa muuttui perustavanlaatuisesti: maapallo luotiin meille ja meidät on luotu valloittamaan ja hallitsemaan sitä. Mutta mitä siis on tuo hyvä ja paha tieto, joka sai kulttuurimme esi-isät ajattelemaan tällä tavalla? Minkälaista hedelmää he maistoivat? Tieto elämästä ja kuolemasta?
Kenties päätös
valta siitä, mikä saa elää ja minkä pitää kuolla?
Päättäminen
elämästä ja kuolemasta oli aiemmin kuulunut jumalille. Sen voi todeta mm. metsästäjä-keräilijä-uskontoja tarkastelemalla. Saalista pyydettiin jumalilta ja jumalille saatettiin uhrata osa saaliista, sillä oli jumalten asia päättää saammeko ylipäätään saaliin vai emme, siis kuoleeko saaliseläin vai ei. Kuitenkin
aloittaessamme nykyisenlaisen maanviljelyksen, me aloimme myös päättää
siitä, mitkä eliöt saavat elää ja mitkä kuolla ja väistyä tieltämme. Ainoastaan meidän kanssamme ruuasta kilpailevat lajit eivät saaneet alkaa väistyä, vaan myös meidän ruokamme kanssa kilpailevat lajit saisivat nyt luvan väistyä. Aloimme siis käyttää valtaa, joka
aiemmin oli kuulunut jumalille. Ja tämän vallan käyttäminen on nyt tuonut meidät vuoteen 2012, jolloin joudumme kohtaamaan massiivisia ja tulevaisuuttamme uhkaavia ympäristöongelmia. Vain 10 000 vuotta kulttuurimme perimmäisten myyttien toteuttamista on kuljettanut meidät tähän pisteeseen.
Syntyikö perisynti siis siitä, että otimme jumalten vallan käsiimme? Kyllä, varsinkin jos ymmärrämme jumalat niinä lakeina, jotka ovat ylläpitäneet ja monimuotoistaneet maapallon elämää kautta aikain. Aloimme kantaa syntiä siitä, että emme enää noudattaneet näitä lakeja, jotka ovat ylläpitäneet elämää ja ekosysteemejä maapallolla miljardeja vuosia. Tämä on se omena, josta Aatami ja Eeva paratiisissa maistelivat. Viikunanlehdillään Aatami ja Eeva sitten hyvin konkreettisesti osoittivat, että he eivät enää tunteneet kuuluvansa siihen elämän yhteisöön, paratiisiin, johon ihminen oli aina tuntenut kuuluvansa, ja johon eräät kulttuurit vielä tänäkin päivänä kuuluvat. Aloimme puhua luonnosta kuin se olisi meistä jotenkin erillinen asia. Aloimme erottaa itseämme muusta elämästä. Nostimme itsemme muiden yläpuolelle, hallitsijaksi. Jumalaksi jumalten eli elämän lakien paikalle.
Rangaistukseksi meidät karkoitettiin paratiisista. Kuvitelkaapa paratiisia. Siellä Aatami ja Eeva köllöttelevät ilkoalasti, käyvät kalassa, syövät hedelmiä, metsästävät pari kaniinia, ihmettelevät kauniita kukkia ja perhosia sekä rakastelevat välillä hellästi, mutta intohimoisesti. Aah, sinne minäkin haluaisin, mutta sehän on vain jokin myyttinen paikka jossain taivaassa tai jotain. Eikun odotas hetki! Eikös tuo kuulosta jollain tavalla tutulta? Eivätkö jotkut ihmiset edelleen elä noin? Kyllä vain, vaikka tuo kuvaukseni kieltämättä antaakin liian ruusuisen kuvan alkuperäiskulttuurien elämästä. Mutta miksi me kutsumme tuota paratiisiksi, kun kuitenkin meidän mielestämme oma, työläs tapamme elää on paljon parempi? Eikä ainoastaan paljon parempi, vaan jopa ainoa oikea tapa elää.
Meitähän rankaistiin karkoituksen lisäksi myös "työn tuskilla". Ja toden totta, elämäntapamme on maapallon työläin. Työllä kannattaa tässä nyt ymmärtää sen fysiikanmukainen määritelmä, eli kuinka paljon energiaa kulutamme tietyn toimenpiteen suorittamiseksi, sillä vapaa-aikaa olemme kuitenkin onnistuneet hankkimaan viime vuosisatoina erilaisten teknologisten ratkaisujen avulla (tosin vain hyvin pienelle osalle maailman väestöstä). Miten paljon kulutammekaan energiaa hankkiaksemme ruokamme ja elääksemme? Aika työläs on elämäntapamme vai kuinka? Työ on hyvin leimallinen ominaispiirre meidän kulttuurillemme, mutta valitettavasti olemme unohtaneet, kuinka paratiisissa eletään, joten paratiisiin palaaminen on meille erittäin pelottava ajatus. Siksipä jatkamme puurtamista.
Pelottavista ajatuksista puheenollen, saavuin juuri sellaisten äärelle.
Kylmät väreet laskettelivat selkäpiitäni pitkin, kun tämän tajusin:
Paratiisissa oli myös Elämän puu. Elämän puun hedelmät antoivat
syöjilleen kuolemattomuuden. Aatami ja Eeva, meidän sivilisaatiomme
edustajat, karkotettiin paratiisista, jotta emme voisi enää syödä Elämän
puusta ja elää ikuisesti. Kaikki muut maapallon eliölajit elävät elämää ylläpitävien lakien mukaisesti, mutta me emme. Siis: Kaikki muut maapallon eliölajit nauttivat Elämän puusta, joka takaa kuolemattomuuden ELÄMÄLLE KOKONAISUUDESSAAN, mutta me emme.
Kaiken tämän jälkeen voi todeta, että perisynti pitää siis hyvinkin paikkaansa, mutta vain meidän kulttuurimme osalta. Ei koko ihmiskunnan osalta, kuten ensimmäisessä pahuus-kirjoituksessani jo totesin. Eli meidän ei siis ole pakko olla kulttuurimme orjia, vaan voimme todellakin ajatella, että olemme hyviä! Syntiinlankeemus on lisäksi oiva kuvaus siitä tapahtumaketjusta, joka loi meidän sivilisaatiomme, johon tämä ihmisen sisäsyntyinen pahuus kuuluu vahvana myyttinä. Syntiinlankeemuksesta voi löytää myös oivan vertauksen siitä, mikä meidän sivilisaatiotamme odottaa.
Lopuksi tämän hieman apokalyptiseksi äityneen pohdinnan jälkeen vähän pähkinää purtavaksi, vaikka olen sitä tainnut jo aika hyvin pehmittää. Jotta tämä tulkinta syntiinlankeemuksesta tai tarina syntiinlankeemuksesta ylipäätään kävisi millään muotoa järkeen, kannattaa pohtia seuraavaa: Ketkä tätä tarinaa ovat alunperin kertoneet? Keiden kulttuuriperintöä tämä tarina Vanhassa testamentissakin edustaa?
