Kun edellä lueteltua murheenkryynien listaa lukee, voi nopeasti havaita samanlaisten ongelmien toistuneen muidenkin kansojen historiassa. Kaikkein tunnetuin ja ymmärrettävin esimerkki lienee Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen kolonisaatio ja ajaminen reservaatteihin. Yhteisöjä hajotettiin, omaleimaisen kulttuurin harjoittaminen estettiin ja yhteys ympäröivään luontoon katkaistiin. Ihmiset revittiin juuriltaan, eikä sen seurauksena voinut olla muuta kuin sosiaalista ja yksilöllistä pahoinvointia.
Suomalaisille heimoille tehtiin aikoinaan aivan samoin, mutta kaikki tapahtui niin kauan sitten, että kunnollista, molemminpuolista dokumentaatiota tapahtumista ei ole säilynyt. Ristiretkien jälkeen kirjoitettiin puhtaasti voittajien historia, jonka olemme itsekin täydellisesti omaksuneet ja jatkaneet siten kolonisaatiotamme itsekolonisaatiolla. Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen onni oli siinä, että heidän kulttuurinsa ei ehtinyt tyystin unohtua ja tuhoutua ennen kuin ajattelutavat muuttuivat alkuperäiskulttuureille sallivimmiksi. Näin he ovat voineet löytää juuristaan uutta ylpeyttä ja voimaa, joiden varassa nämä kulttuurit nyt jatkavat kehitystään. Me sen sijaan ehdimme tyystin unohtaa, mitä meille tapahtui. Emme ole edes tietoisia siitä, että meidät on revitty juuriltamme.
Tuon unohduksen vuoksi jatkamme heimojemme historiaa yhä pahoinvoivina, nöyristelevinä ja vahvempia kulttuureja matkivina sekä kumartelevina palvelijoina. Sanotaan, että olemme Euroopan amerikkalaisin kansa, mikä kertoo nykysuomalaisista paljon. Kansallisiin kipukohtiimme etsimmekin usein ratkaisuja "eurooppalaistumisesta" tai "sivistyneempien" kansojen tapojen omaksumisesta. Milloin pitäisi omaksua eurooppalainen viininjuontikulttuuri ja milloin eurooppalainen sosiaalisen kanssakäymisen etiketti tms., ja samalla päälle on tunkenut amerikkalainen, halloweenkrääsäinen kulutuskulttuuri, joka on vienyt tilan kulttuurimme rippeiltäkin. Tämä ei kuitenkaan johda mihinkään muuhun kuin syvempään suohon. Emme voi parantua, ellemme löydä uudestaan omia juuriamme. Vain omilta juuriltamme voimme löytää tasapainon yhteisöillemme.
Mitä juuret sitten merkitsevät? Kuten ihmisyksilökään, kulttuurikaan ei kehity minkäänlaisessa luonnonympäristöstä erillisessä umpiossa. Kulttuuri ei itseasiassa ole muuta kuin ympäröivän luonnon inhimillinen jatkumo. Aikojen alussa maapallon eri kolkkiin kehittyi omalaatuisia kulttuureja, joista kukin omaksui kulloiseenkin elinympäristöön parhaimmat ja tasapainoisimmat keinot järjestää yhteisöjen sosiaalinen elämä sekä yhteys luontoon. Ilman tätä tasapainoa kulttuurit kuolevat lopulta omaan mahdottomuuteensa. Meidänkin heimoillamme oli tasapaino. Muuten emme olisi olemassa. Mutta pakotettuina ja myöhemmin unohdukseen vaipuneina olemme melkein kaikkien muiden maapallon heimojen tavoin omaksuneet tavat ja tottumukset, jotka johtavat sopimattomuutensa vuoksi syvään pahoinvointiin ja, kuten tällä hetkellä vakavasti näyttää, tuhoon.
Muisti on palautettava. Ympäröivää luontoa kuuntelemalla sekä alkuperäisen kulttuurin sirpaleita tutkimalla. Näistä lähteistä on löydettävissä avaimet maailmanlaajuisen tuhokulttuurin vastustamiselle. On kyse kaikkien maailman heimojen yhteisestä taistelusta elinkelpoisen maapallon ja sen kanssa tasapainossa elävän ihmiskulttuurin säilyttämiseksi.
