Vaaleissa
suurimman kannatuksen keränneet puolueet tuntuvat olevan yhtä mieltä siitä, että
ympäristöhallintoa ja -lainsäädäntöä on karsittava talouskasvun
kiihdyttämiseksi. Puheet siitä, että ympäristöasiat olisivat menossa nykyisen
järjestelmän keinoin parempaan, voidaan siis viimeistään nyt lopettaa. Vaikuttaa
siltä, että luonnonsuojelu oli vain ylellistä silmänlumetta, johon
talousjärjestelmällä oli hetkellisesti varaa panostaa, mutta nyt talouskasvuajattelu
näyttää jälleen todelliset kasvonsa, kun luonto ja ihmiset sen mukana halutaan
uhrata talouden nimissä.
Ihminen
on välittömässä kohtalonyhteydessä luonnon kanssa. Ihmisten elinehdot eivät koskaan
ole peräisin todellisuudesta irrallaan olevasta mielikuvituksellisesta
rakenteesta, jota kutsumme taloudeksi, vaan taloudellekin rajat asettavasta
luonnosta. Noita rajoja on rikottu fossiilienergian voimin kiihtyvällä
tahdilla, ja sen mukaista satoa alamme nyt vähitellen korjata: meistä
ihmisistäkin huolen pitävä luonto on maailmanlaajuisessa kriisitilassa. Silti
uskottelemme itsellemme, että luonto on jokin ”toinen”, meistä erillinen
kokonaisuus, jota voimme käyttää viimeiseen puuhun asti tuomitsematta samalla
ihmiskuntaa tuntuvasti aiempaa karumpiin elinolosuhteisiin, jopa sukupuuttoon
lukemattomien hävittämiemme lajien joukkoon.
Elämme
jo nk. loppulaman aikaa. Ympäristön kantokyky ei enää kestä kuormitustamme ja
riittävän kustannustehokkaan energian, käytännössä halvan öljyn, mahdollistama
tilapäinen luonnonherruuskulttuuri on viimein saavuttamassa kasvun rajoja.
Lukuisat tutkijat ja ajattelijat ympäri maailman ovat varoitelleet meitä jo
tovin siitä, ettei nykyisen elämänmenomme taanneelle halvalle ja helposti hyödynnettävälle
öljylle ole näköpiirissä talouskasvun mahdollistavaa korviketta. Siten nykyinen
taantuma ei ole poliitikkojen päätöksillä korjattavissa oleva tila, vaan
vääjäämätön suunta, kun energiaresurssit eivät enää mahdollista globaalia,
kiihtyvää talouskasvua.
Tässä
tilanteessa on itsetuhoista yrittää pitää status quo pystyssä luonnonsuojelusta
tinkimällä. Tulevaisuudessa olemme jälleen riippuvaisempia paikallisista elinehdoista,
siis elinvoimaisesta luonnosta, joka turvaa sadon sekä antaa keruutuotteita,
riistaa ja kalaa. Tuosta elinvoimasta olemme menettäneet jo paljon, mutta
meidän ja joukossamme olevien poliittisten toimijoiden on nyt puoluerajoista
piittaamatta pidettävä parempaa huolta siitä, mitä on jäljellä. Ei vain luonnon
itseisarvoon liittyvistä ”viherpiipertäjien” syistä, vaan myös itsekkäistä
ihmisten elinolosuhteisiin liittyvistä syistä. Me emme ole elintärkeä osa
luontoa, mutta luonto on elintärkeä osa meitä.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin useassa sanomalehdessä mielipidekirjoituksena.
