Kirjoitin joitakin viikkoja sitten
dokumenttielokuvasta nimeltä What a Way to Go. Näemmä näitä
päteviä sivilisaation ongelmista kertovia dokkareita on
enemmänkin, sillä löysin nyt toisen moisen, joka on nimeltään
The Crisis of Civilization.
The Crisis of Civilization lähtee
liikkeelle siitä, että teemme tällä hetkellä pahimman virheen
ajattelussamme: Näemme maailmanlaajuiset ongelmat toisistaan
erillisinä kokonaisuuksina, vaikka ilmastonmuutos, öljyhuippu,
ruuantuotannon ongelmat, finanssikriisi, luonnon monimuotoisuuden
hupeneminen, väestönkasvu, taloudellinen epätasa-arvoisuus ym.
pitäisi nähdä osana yhtä ja samaa prosessia, jota teollistunut
sivilisaatiomme ruokkii, ja johon koko järjestelmämme perustuu.
Ongelmat nivoutuvat yhteen hyvin perustavalla tasolla, ja jos emme
huomaa tätä yhteyttä, emme myöskään huomaa, että eri ongelmien
hienosäätö ei todellakaan riitä. Kun näemme kokonaisuuden, josta
kyseiset ongelmat juontavat juurensa, voimme pureutua niiden
todelliseen aiheuttajaan. Systeemiin, joka ei ole kestävä, ja joka
tulee ennemmin tai myöhemmin jollain tavalla katoamaan, vaikka
meille onkin opetettu Fukuyaman End of History -oppien mukaisesti,
että nykyinen kapitalistinen järjestelmämme on
sivilisaation huippu ja paras ihmiselon järjestäytyneisyyden
muoto, mitä voimme koskaan keksiä. Onneksi tämä ajatus on alkanut
vääjäämättä murtua.
Teollistunut sivilisaatio, joka
perustuu jatkuvaan kasvuun ja rajoittamattomaan luonnon
hyväksikäyttöön, tulee muuttumaan tulevaisuudessa. Monesti olen
miettinyt, miksi näistä asioista kannattaa ylipäätään puhua.
Mitä nyt on edes tehtävissä? Tärkein vaikutus näiden ajatusten
pyörittelyllä on ehkä se, että mitä nopeammin ja enemmän alamme
näistä asioista vakavasti keskustella, sitä vapaammin voimme
lopulta valita seuraavista vaihtoehdoista: Hallittu teollistuneen
sivilisaation purkaminen tai romahdus. On aika itsestäänselvää,
kummalla tavalla ihmiskunta voi humaanimmin ja kestävämmin siirtyä
eteenpäin.
What a Way to Go on siinä mielessä
parempi leffa, että se tonkii ongelmien juuret vielä syvemmältä,
ei ainoastaan teollistuneen sivilisaation, vaan koko sivilisaation
perustuksista. The Crisis of Civilization tuntuu pelkistävän
järjestelmämme ongelmat neo-liberaaliin politiikkaan ja ajatteluun,
vaikka se on lopulta vain pieni osa hiekkaa siinä sivilisaation
tiimalasissa, joka voi hyvinkin olla pohjastaan haljennut ja
valumassa tyhjiin. Ongelmien todelliset juuret todennäköisesti ovat
paljon vanhempia ja vielä perustavanlaatuisempia. The Crisis of
Civilization ei myöskään käsittele ollenkaan väestönkasvua ja
sen dynamiikkaa, mikä on kuitenkin melkeinpä merkittävimpänä
osana sivilisaation kehityksessä ja ongelmissa.
Dokumentin johtopäätös on se, että
elämme murroskautta, jonka aikana teollisuuteen ja jatkuvaan
talouskasvuun perustuva sivilisaatio on muuttumassa uudenlaiseksi, ja
ongelmat, joita tänä päivänä kohtaamme, ovat osa tuota
murrosprosessia. Tuossa muutosprosessissa voimme dokumentin sanoman
mukaan valita suunnan: Romahdus tai hallittu alasajo. Itse en
kuitenkaan ole kovin optimistinen sivilisaation tulevaisuuden
suhteen. Todennäköisemmältä vaikuttaa, että olemme keskellä
muutosprosessia, jonka jälkeen palaamme jälleen heimoyhteiskuntaan.
Hallitusti tai romahduksen kautta. Valitettavasti muutos
sivilisaatiosta takaisin heimoyhteiskuntaan on niin valtava, että
jonkinasteinen romahdus tuntuu vääjäämättömältä. Sitäkin
voimme kuitenkin alkaa pehmentää, ja kuten todettua, siinä on ehkä
kaiken tämän sivilisaatiokriittisen keskustelun syvin
tarkoitusperä.
The Crisis of Civilization tuntuu
peräänkuuluttavan uudenlaista sosiaalista systeemiä, jota se ei
vain osaa nimetä. Se systeemi ei välttämättä ole enää
sivilisaatiota, vaan sen nimi saattaa hyvinkin olla heimo. Olisiko
sivilisaation ja heimoyhteiskunnan välissä olisi löydettävissä
jonkinlainen välimalli, hybridi, josta The Crisis of Civilization
antaa pieniä viitteitä? Enemmän paikallisuutta, kasvun ja
kehityksen huomioiminen vain, mikäli sillä on muutakin kuin
materialistista arvoa, vähän ja vain tarpeellista kulutusta.
Tällaista tulevaisuudenkuvaa en voi täysin lytätä, mutta tämäkään
vaihtoehto ei poistaisi vielä joitain sivilisaation suurimpia
ongelmakohtia, joista merkittävin on nimeltään Valta:
Sivilisaatiolle ominaiset suuret yksiköt ja keskittäminen luovat
erikoistuneisuutta ja epätasa-arvoa. Luulen, että vain tarpeeksi
pienissä sosiaalisissa yksiköissä ihminen voi elää tasa-arvoista
ja ihmismieltä syvästi tyydyttävää elämää. Tällainen
sosiaalinen järjestyshän on anarkiaa, jota heimoyhteiskunta
edustaa, mutta suuressa, sivilisaation mittakaavassa anarkian on
vaikea nähdä toimivan.