Loppulamassa luonnonsuojelusta ei kannata tinkiä

Vaaleissa suurimman kannatuksen keränneet puolueet tuntuvat olevan yhtä mieltä siitä, että ympäristöhallintoa ja -lainsäädäntöä on karsittava talouskasvun kiihdyttämiseksi. Puheet siitä, että ympäristöasiat olisivat menossa nykyisen järjestelmän keinoin parempaan, voidaan siis viimeistään nyt lopettaa. Vaikuttaa siltä, että luonnonsuojelu oli vain ylellistä silmänlumetta, johon talousjärjestelmällä oli hetkellisesti varaa panostaa, mutta nyt talouskasvuajattelu näyttää jälleen todelliset kasvonsa, kun luonto ja ihmiset sen mukana halutaan uhrata talouden nimissä.

Ihminen on välittömässä kohtalonyhteydessä luonnon kanssa. Ihmisten elinehdot eivät koskaan ole peräisin todellisuudesta irrallaan olevasta mielikuvituksellisesta rakenteesta, jota kutsumme taloudeksi, vaan taloudellekin rajat asettavasta luonnosta. Noita rajoja on rikottu fossiilienergian voimin kiihtyvällä tahdilla, ja sen mukaista satoa alamme nyt vähitellen korjata: meistä ihmisistäkin huolen pitävä luonto on maailmanlaajuisessa kriisitilassa. Silti uskottelemme itsellemme, että luonto on jokin ”toinen”, meistä erillinen kokonaisuus, jota voimme käyttää viimeiseen puuhun asti tuomitsematta samalla ihmiskuntaa tuntuvasti aiempaa karumpiin elinolosuhteisiin, jopa sukupuuttoon lukemattomien hävittämiemme lajien joukkoon.

Elämme jo nk. loppulaman aikaa. Ympäristön kantokyky ei enää kestä kuormitustamme ja riittävän kustannustehokkaan energian, käytännössä halvan öljyn, mahdollistama tilapäinen luonnonherruuskulttuuri on viimein saavuttamassa kasvun rajoja. Lukuisat tutkijat ja ajattelijat ympäri maailman ovat varoitelleet meitä jo tovin siitä, ettei nykyisen elämänmenomme taanneelle halvalle ja helposti hyödynnettävälle öljylle ole näköpiirissä talouskasvun mahdollistavaa korviketta. Siten nykyinen taantuma ei ole poliitikkojen päätöksillä korjattavissa oleva tila, vaan vääjäämätön suunta, kun energiaresurssit eivät enää mahdollista globaalia, kiihtyvää talouskasvua.

Tässä tilanteessa on itsetuhoista yrittää pitää status quo pystyssä luonnonsuojelusta tinkimällä. Tulevaisuudessa olemme jälleen riippuvaisempia paikallisista elinehdoista, siis elinvoimaisesta luonnosta, joka turvaa sadon sekä antaa keruutuotteita, riistaa ja kalaa. Tuosta elinvoimasta olemme menettäneet jo paljon, mutta meidän ja joukossamme olevien poliittisten toimijoiden on nyt puoluerajoista piittaamatta pidettävä parempaa huolta siitä, mitä on jäljellä. Ei vain luonnon itseisarvoon liittyvistä ”viherpiipertäjien” syistä, vaan myös itsekkäistä ihmisten elinolosuhteisiin liittyvistä syistä. Me emme ole elintärkeä osa luontoa, mutta luonto on elintärkeä osa meitä.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin useassa sanomalehdessä mielipidekirjoituksena.

Osallistuisinko luonnonsuojelutyöhön?

Ajattelin esitellä lyhykäisesti joitakin minulle tutuksi tulleita suomalaisia luonnonsuojelujärjestöjä sekä niiden toimintaa. Tässä siis sellaisia esimerkkejä, joihin olen päässyt vähän lähemmin tutustumaan, ja joiden toimintaa voin lämpimästi suositella ja kannattaa.

Suomen luonnonsuojeluliitto

Suomen luonnonsuojeluliitto rakentuu valtakunnallisesta kattojärjestöstä sekä sen alla toimivista luonnonsuojelupiireistä, jotka jakaantuvat kokolailla maakunnittain. Piirejä on 15, ja niissä on kaiken kaikkiaan 180 paikallisyhdistystä, joissa varsinainen ruohonjuuritason työ tehdään.

Ehkäpä näkyvimmin SLL on viime vuosina pyrkinyt vaikuttamaan kaivostoimintaan sekä soidensuojeluun. SLL tekee nimensä mukaisesti pääasiallisesti työtä suomalaisen luonnon puolesta, mutta se ottaa tietenkin myös voimakkaasti kantaa maailmanlaajuisiin ympäristöongelmiin. SLL onkin varmasti yksi maamme vaikutusvaltaisimmista luonnonsuojeluvaikuttajista, sillä järjestö osallistuu lausunnoillaan myös lainvalmistelutyöhön. Paikallistasolla SLL järjestää mm. retkiä sekä talkoita ja pyrkii vaikuttamaan esimerkiksi alueiden kaavoitukseen luonnolle edullisella tavalla. Erityisesti talkoot ovat matalan kynnyksen osallistumismuoto luonnonsuojelutoimintaan. Talkoissa saatetaan esimerkiksi poistaa vieraslajeja luonnosta, ennallistaa soita tukkimalla metsäojia tai kunnostaa perinnemaisemia. Reippaan työn lomassa tapaa tietenkin paljon samanhenkisiä ihmisiä!

Paras mahdollinen tuki liitolle on tietenkin osallistuminen paikallistason toimintaan. Tietenkin pelkkä jäsenmaksun maksaminenkin kartuttaa luonnonsuojeluliiton varoja ja parantaa sen toimintamahdollisuuksia. Jäsenet saavat kotiinsa Luonnonsuojelija-lehden, joka sisältää kattavasti ajankohtaista tietoa luonnonsuojelukysymyksistä, luontoharrastuksesta sekä paikallistoiminnasta. Lisäksi jäsenet saavat alennuksen SLL:n julkaisemasta Suomen luonto -aikakauslehdestä, joka on eittämättä laadukkainta luontojournalismia Suomessa. Opiskelijat voivat liittyä SLL:n opiskelijajäseniksi, johon sisältyy myös Luonto-Liiton jäsenyys.

Toinen osallistumismahdollisuus on lahjoittaminen. Voit tehdä kertalahjoituksen, mutta kaikkein tehokkain tuki yhdistyksille tulee kuitenkin kuukausilahjoituksista, sillä ne mahdollistavat toiminnan pitkäjänteisyyden ja suunnitelmallisuuden. Lahjoittajillekin kuukausilahjoitus on yleensä paras vaihtoehto, sillä omaan tilanteeseen sopiva kuukausittainen tukisumma tuskin tuntuu omassa taloudessa. SLL:n kuukausilahjoittaja voi liittyä mukaan metsän, veden tai saimaannorppien suojelijaksi.

Luonto-Liitto

Luonto-Liitto on Suomen luonnonsuojeluliiton nuorisojärjestö, ja se rinnastuu SLL:n hierarkiassa luonnonsuojelupiireihin. Luonto-Liitto jakautuu maantieteellisesti kahdeksaan eri piiriin, jotka koordinoivat järjestön toimintaa paikallisesti. Lisäksi Luonto-Liitolla on valtakunnallisia ryhmiä, joiden toiminta keskittyy tiettyyn aihepiiriin. Tunnetuimmat valtakunnalliset ryhmät ovat luultavasti Metsä- ja Susiryhmä.

Luonto-Liiton toiminta on nuorten omaehtoista luonnonharrastustoimintaa, aktivismia sekä ympäristökasvatustyötä. Järjestöllä on toimintaa niin lapsille kuin alle kolmekymppisille nuorille aikuisillekin. Tärkeitä toimintamuotoja ovat esimerkiksi lasten luontokerhot ja -leirit sekä vanhemman jäsenistön pidemmätkin retket ja vaellukset. Luonto-Liitto järjestää myös monenlaisia tempauksia ja jäsenet ovat mukana järjestämässä kaikenlaista ympäristöaktivismia. Viime vuonna Luonto-Liitto oli monien muiden järjestöjen mukana koordinoimassa turkistarhauksen kieltoa ajavan kansalaisaloitteen nimienkeruuta.

Luonto-Liitto on ehkäpä äänekkäimmillään ja tehokkaimmillaan juurikin metsiensuojelussa sekä suurpetojen puolestapuhujana. Luonto-Liiton Metsäryhmä inventoi vanhoja ja luonnontilaisia metsiä ja pyrkii saamaan niitä suojelluiksi. Luontoliittolaiset ovat aktiivisilla toimenpiteillään ja joskus myös rohkealla kansalaistottelemattomuudellaan pelastaneet monia arvokkaita metsiä niitä uhanneilta hakkuilta. Susiryhmä puolestaan tekee arvokasta työtä maassamme, jossa asenneilmapiiri on jopa kiihkoilevan susivastainen. Valtakunnallista huomiota herättää myös jokavuotinen Luonto-Liiton kevätseuranta, jolla kerätään hyödyllistä tietoa kevään etenemisestä ja kannustetaan ihmisiä luonnonharrastustoimintaan.

Luonto-Liitto kaipaa erityisesti uusia aktiiveja toimintaansa. Jos olet kiinnostunut osallistumisesta, ota ihmeessä yhteyttä asuinpaikkasi piirin puheenjohtajaan tai lähde tutustumaan toimintaan vaikkapa Luonto-Liiton järjestämälle retkelle. Lisäksi voit tukea Luonto-Liiton toimintaa rahallisesti jäseneksi liittymällä, kertalahjoituksella tai kuukausilahjoittajana. Vanhemmat jäsenet saavat neljä kertaa vuodessa ilmestyvän Nuorten luonto -lehden. Lapsille lähetetään hauska ja arvostettu Sieppo-lehti. Myös perhejäsenyys on mahdollinen.

Luonnonperintösäätiö

Luonnonperintösäätiön tarkoituksena on suojella ensisijaisesti suomalaista metsäluontoa. Säätiö ostaa lahjoitusvaroilla luontoarvoiltaan arvokkaiksi todettuja kohteita, jotka suojellaan pysyvästi. Vaikka vanha metsäluonto on varsinkin Etelä-Suomessa äärimmäisen sirpaloitunutta, on tärkeää säilyttää ainakin nämä viimeiset palaset uhanalaisten lajien ja luonnon monimuotoisuuden turvapaikoiksi. Vuonna 2012 Luonnonperintösäätiö oli ehdokkaana Pohjoismaiden neuvoston luonto- ja ympäristöpalkinnon saajaksi yhdessä ruotsalaisen Naturarvet-säätiön kanssa.

Metsien ostamisen lisäksi Luonnonperintösäätiö etsii ja inventoi suojelunarvoisia metsiä. Tätä tarkoitusta varten on perustettu myös oma yhdistyksensä, Ikimetsän ystävät ry, joka kartoittaa metsiä, järjestää retkiä sekä tekee Luonnonperintösäätiön toimintaa ihmisille ja metsänomistajille tutuksi.

Voit tehdä Luonnonperintösäätiölle kertalahjoituksen tai liittyä metsän kummiksi. Metsän kummina maksat ilmoittamasti summan Luonnonperintösäätiölle joko kerran kuukaudessa tai kerran vuodessa. Monien muiden järjestöjen kuukausilahjoituksista poiketen kyse ei ole suoraveloituksesta tai e-laskusta, mutta maksaminen onnistuu tietenkin kätevästi laittamalla maksu verkkopankissa toistuvaksi. Voit myös mm. ostaa jollekulle lahjaksi "palan ikimetsää". Kaikki varat käytetään metsien ostoon luonnonsuojelualueiksi sekä tuon prosessin vaatimaan työhön.

Suomen kaivoshölmöläisyys saa huomiota Saksassa

Leif Rosas/Redstar/DER SPIEGEL

Suomea uhkaava kaivoskatastrofi on alkanut herättää huolta myös ulkomailla. Saksalainen Der Spiegel-lehti on julkaissut katsauksen kaivosyhtiöiden hyökkäyksestä Suomen Lappiin : Klondike in Lapland - Mining Companies Swarm to Finland's Far North. Artikkeli ei ole todellakaan kirjoitettu mairittelevaan sävyyn, ja siinä nostetaan esille juuri ne keskeisimmät huolenaiheet, joista suomalaiset luonnonsuojeluihmiset ovat yrittäneet ääntään korottaa:

• Kaivoksia perusteilla suojelualueiden läheisyyteen tai jopa suojelualueille,
• vesistöjen ja pohjavesien saastuminen kaivosten jätevesistä
• maisemaan jäävät arvet,
• kaivokset eivät luo työpaikkoja yhtä paljon kuin matkailuala, jota kaivokset uhkaavat,
• kuntien riski-investoinnit suhdanneherkän kaivosbisneksen houkuttelemiseksi,
• mineraalien luovuttaminen kaivosyhtiöille ilman kunnon korvausta sekä
• ympäristöhallinnon ja poliitikkojen kertakaikkinen kyvyttömyys asian kokonaisvaltaiseen ja pitkän aikavälin vaikutusten tarkasteluun.

Voinemme tunnustaa, että tällä hetkellä olemme häviämässä tätä taistelua, kuten artikkelissakin todetaan. Poliitikot eivät kuuntele, paikallispoliitikot ovat vauhtisokeita, ympäristöhallinto munaton ja me liian hiljaisia tai vaiennettuja. Väittäisin myös, että olemme liian hajanaisesti organisoituneita. Ehkäpä olisi paikallaan eri suojelujärjestöjen ja paikallistahojen yhteenliittymä yhdeksi liikkeeksi Pro Hanhikiven tavoin. Tällöin erilaisia mielenilmauksia ja puhdasta aktivismiakin voitaisiin koordinoida suuremmalle ihmisjoukolle ja laajempaan tietoisuuteen.

Lopuksi haluan esittää ison hatunnoston ja syvän kumarruksen artikkelissa haastatellulle Riikka Karppiselle, joka on ottanut asiakseen erityisesti Viiankiaavan puolustamisen, mutta myös laajemman vaikuttamisen kaivoskeskusteluun. Ihailtavaa ja inspiroivaa kansalaisrohkeutta, josta jokainen meistä voi ottaa mallia! Ja ehkäpä suomalaiset alkaisivat kiinnostua asiasta enemmän nyt, kun täytyy miettiä, että mitähän meistä muualla ajatellaan.

Suomen Luonto: Suurikuusikon kultakaivoksen jätealtaiden pohja voi vuotaa

Suurikuusikon kultakaivos. www.gtk.fi

Taas kerran joudun kirjoittamaan masentavista kaivosasioista. Suomen Luonnon numerossa 8/2012 on artikkeli Kittilän Suurikuusikon kultakaivoksesta. Kanadalaisen Agnico-Eaglen omistama kaivos on ollut maineeltaan hyvä, mutta aihetta huoleen on silti.

Ensinnäkin Suurikuusikon kultakaivoksessa käytetään kultamalmin liuottamiseen kiviaineksesta syanidia, jonka käyttö on jo joissain EU-maissa kielletty, ja jonka käytön Euroopan parlamenttikin yritti kieltää. Vähemmän yllättäen EU:n komissio torppasi tuon hankkeen, sillä komission tehtävänähän on suuryritysten nuoleskelu ja niiden edessä nöyristely. Syanidi on yksi maailman vaarallisimmista ympäristömyrkyistä ja sen joutuminen ravintoverkkoon voi aiheuttaa ennalta-arvaamatonta ja laajaa vahinkoa. Suurikuusikon tapauksessa Seurujoessa, joka sattuu olemaan kalamiesten taivaan, Ounasjoen, latvajoki.

Vielä huolestuttavammaksi syanidin käytön tekee se, että Suurikuusikon kaivoksen jätevesialtaiden rakentamisessa on lievästi sanottuna vedetty mutkia suoriksi. Suomessa on tarkat laatuvaatimukset mm. kaatopaikkojen pohjarakentamiselle. Kaivosten jätevesialtaille ei ole tällaisia säännöksiä, vaikka niissä voi lillua paljon vaarallisempia aineita, jotka ovat valmiina vuotamaan pohjavessiin. Lupaviranomaiset siis harkitsevat tapauskohtaisesti, mikä on riittävän turvallinen taso jätevesialtaille, joissa voi olla siis jopa syanidia.

Suurikuusikon tapauksessa, ja eräissä muissakin vireillä olevissa kaivoshankkeissa, ympäristöluvat on annettu tai niitä ollaan antamassa sellaisin perustein, että kaivosten jätevesialtaiden pohjarakentaminen on laatutasoltaan selvästi heikompaa kuin uusilla kaatopaikoilla. Ensinnäkin kaivoksilla on oikaistu eristemuovista, jossa on tyydytty riippumattomasti testaamattomaan materiaaliin monissa tutkimuksissa hyväksi todetun materiaalin sijaan. Toisekseen on löydetty hyvä säästöniksi eristeen alla olevasta maakerroksesta. Modernien kaatopaikkojen pohja eristetään vielä bentoniitilla, joka soveltuisi hyvin myös kaivosten jätevesialtaiden eristämiseen, mutta Suurikuusikossa on ajateltu, että luomu on hyvä. Eli pelkkä moreeni riittää. Koska ympäristölupa on näillä aivan liian lepsuilla edellytyksillä mennyt läpi, halutaan monissa vireillä olevissa kaivoshankkeissa säästää myös tällaisissa ympäristön kannalta kriittisissä kohteissa.

Suomen Luonto kyseli parilta valtion virkamieheltä tämän tyyppisistä jätevesialtaiden pohjustusratkaisuista, mutta Suurikuusikon kaivosta ei kysymyksissä nimeltä mainittu. Molemmat virkamiehet pitivät pohjaratkaisua erittäin huonona ja toinen oli jopa varma siitä, että haitalliset aineet kulkeutuvat lopulta pohjaveteen. Suurikuusikon jätealtaiden lähellä sijaitsevissa pohjavesissä on jo haivaittu selvää nousua nikkeli-, typpi-, sekä sulfaattiarvoissa. Ja eräs kaunis päivä sieltä voi löytyä jäämiä myös syanidista. Pohjavettä siirtyy toki myös pintavesiin ja toisinpäin eli päästöt kulkeutuisivat lopulta myös Seurujoen kautta Ounasjokeen.

Olemmeko valmiit maksamaan tällaisia hintoja siitä, että monikansalliset kaivosyhtiöt saavat käyttää kansallisvarantojamme ilman todellista korvausta suomalaiselle yhteiskunnalle? Verotuloja syrjäseutujen kunnille juupa juu, mutta kattavatkohan nuo oletetut verotulot koskaan edes niitä lainoja ja riskejä, joita kunnat ottavat parantaakseen infrastruktuuriaan houkutellakseen kaivosyhtiöitä? Suomesta ei todellakaan ole mitään uutta Norjaa tulossa tällä tahdilla, sillä emme vaadi mineraaleistamme edes minkäänlaista korvausta! Nyt olisi korkea aika herätä vastarintaan, kun maahamme revitään kiihtyvällä tahdilla sellaisia reikiä, joista jää tulevaisuudessa meille muistoiksi likaisia rupia. Perse edellä mäntyyn on Suomi taas menossa, sillä minkäänlaista julkista keskustelua ei käyty silloin, kun jossain suljetuissa kabineteissa alettiin pohtia strategioita kaivosyhtiöiden houkuttelemiseksi Suomeen.

Lisäksi alkaa käydä entistäkin selvemmäksi, että suomalaisessa ympäristöhallinnossa  piilee ainakin jonkinlaista systemaattista korruptiota. Näitä järjettömiä lupapäätöksiä on aivan liikaa, jotta ne voisivat olla poikkeuksia. On nähtävissä, että ympäristökeskusten yhdistyminen osaksi ELY-keskuksia on saanut aikaan sen mitä pelättiinkin. Ympäristöhallinnolta katosi terävyys ja tahto toimia ympäristön puolesta. Ympäristövirkamiehemme tekevät järjestään päätöksiä, jotka ovat pitkällä aikavälillä tuhoisia luonnon ja ympäristömme kannalta. Mikään ei olisi mielestäni mielenkiintoisempaa kuin päästä kärpäsenä kattoon tuonne virkakoneiston sisälle ja nähdä, mitä kulissien takana oikeasti tapahtuu. Ja tähän minulla on toivottavasti jo lähitulevaisuudessa edellytykset. Suomalainen ympäristöhallinto tarvitsee aivan totaalista tuuletusta ja asenneilmapiirin muutosta, uutta puhtia toimia monikansallisia yrityksiä ja elinkeinoelämää nöyristelemättä.

Vehkeily ja valehtelu Talvivaarassa jatkuu

 Jatketaan edelleen tätä ely-keskus- ja kaivoskeskustelua, sillä huonot uutiset siltä suunnalta eivät ole ehtymässä. Suomen Luonnon blogissa kirjoitetaan, että Kainuun ely-keskus on vaiennut mittaustuloksista, jotka koskevat Talvivaaran kaivosta ja sen lähellä sijaitsevan Kivijärven nikkelipitoisuuksia. Aikoinaan oli julkisuudessa tapaus, jossa lapset olivat saaneet seurakunnan leirillä iho-oireita Kivijärvessä uimisen jälkeen kesinä 2009 ja 2010.

Kaivostoimijat selittivät silloin, että iho-oireiden johtuminen Talvivaaran päästöistä olisi mahdotonta, sillä mitään kummallisia nikkelipitoisuuksia ei kuulemma ollut edes mitattu eikä vesiä ollut sinne suuntaan edes laskettu ennen syksyä 2009. Suomen Luonnolle kuitenkin paljastui hiljattain, että kohonneita nikkelipitoisuuksia Kivijärvessä oli mitattu jo 2008, mutta tuloksista oli vaiettu. Kivijärvessä on ollut nikkeliä jopa 120-kertaisina pitoisuuksina normaaliin taustapitoisuuteen nähden ja lainsäädännön mukainen laatunormikin on ylitetty pahimmillaan kuusinkertaisesti. Nykyisellään Kivijärven vettä ei suositella käytettäväksi edes löylyvetenä.

Aivan varmoja ei tietenkään voida olla siitä, aiheutuivatko lasten iho-oireet kaivoksen päästöjen takia, mutta joka tapauksessa ely-keskus ja Talvivaaran kaivos ovat jälleen mokanneet. Ei näitä hommia näin pitäisi hoitaa... Jatkuvaa valehtelua ja salailua sekä kaivosporukalta että viranomaisilta...

Linkki Suomen Luonnon blogiin. Kannattaa lukea.

Kesäterveisin,
Liro

Yle: Ely-keskuksia saatetaan lakkauttaa

Kylläpä näitä huolestuttavia uutisia ympäristöhallinnosta tulee nyt jatkuvalla syötöllä. Ympäristövalvonnalle olisi jatkuvasti huutavampi tarve eritoten kaivos- ja turvebisneksissä, mutta silti nämä nilkit virkamiehet työ- ja elinkeinoministeriössä puuhastelevat kovia leikkauksia ympäristöhallintoon. Ylen uutinen aiheesta tässä.

Uutisen väliotsikot kertovat paljon:

Kaikkiin lain vaatimiin tehtäviin ei väkeä

 

Ympäristöpuolelta tuplamäärä väkeä pois

 

"Ei ole enää ketään, joka osaisi hommat tehdä"

 

Pienet elyt pyyhittäisiin kartalta

Surullista luettavaa on myös uutiseen liittyvä kommentointi, jossa tätä kehitystä tunnutaan pidettävän hyvänä ja "viherhippeilyä" toivotaan ajettavaksi alas, jotta yrityksillä olisi paremmat toimintaedellytykset luonnon tuhoamiseen. Eiköhän näilläkin huutelijoilla ole toinen ääni kellossa sitten, kun heidän oman kesämökkinsä järvi saastuu kaivosten suolavesistä tai rehevöityy turvesoiden ravinnepäästöjen takia. Kunpa ihmiset näkisivät omaa napaansa pidemmälle. Huoh. Epätoivo iskee.

Ympäristöministerimme Ville Niinistö on kuitenkin sitä mieltä, että hallitusohjelma turvaa ympäristövalvonnan. Toivottavasti Niinistö pysyy tiukkana, sillä näyttää kovasti siltä, että työ- ja elinkeinoministeriön kasvottomalla virkamiesarmeijalla on vähän toisenlaisia suunnitelmia kuin mitä hallitusohjelmassa on sovittu. On muuten sangen mielipuolista, että työ- ja elinkeinoministeriössä valmistellaan ympäristöhallintoon liittyviä asioita... Luonnonsuojeluliiton Risto Sulkava kysyykin ihan aiheellisesti, että "voiko työ- ja elinkeinoministeriö, jonka tarkoituksena on vahvistaa ja lisätä kaivostoimintaa ja turpeenkäyttöä Suomessa, valvoa samojen toimialojen tuottamien haittojen ehkäisyä?" Mutta kuten aiemminkin todettua, Naomi Kleinin osoittamalla tuhokapitalismin raiteilla ollaan ja se juna puksuttaa Kataisen hallituksen käsissä päättäväisesti eteenpäin. Toivottavasti tajuamme vaihtaa raidetta ennen kuin on liian myöhäistä ja äänestämme nämä nykyiset suuryrityksiä ja kansainvälistä rahaa mielistelevät nyhveröt vallan kahvasta pois.

Koleat ovat muuten kesäkuun alun ilmat, mutta yrittäkäähän pärjäillä!

T: Liro

Korruptoitunut kaivosbisnes

© Nordic Mines

Suomen Luonto 4/2012

Palataanpa kaivoskeskusteluun, kuten lupasin jokunen päivä sitten. Suomen Luonto -lehden numerossa 4/2012 oli nimittäin varsin hälyttäviä paljastuksia ympäristöviranomaisten kytköksistä kaivosyhtiöihin. Ehkäpä räikein esimerkkitapaus liittyy Nordic Minesin Raahen Laivakankaan kultakaivokseen. Aikoinaan aluehallintovirastossa kyseisen kaivoksen ympäristöluvan esitellyt virkamies nimittäin siirtyi sattumoisin tämän nimenomaisen kaivosyhtiön ympäristöpäälliköksi.

Kyseinen virkamies oli muistuttanut Suomen Luonto -lehdelle, ettei hän ollut siirtynyt Nordic Minesin palvelukseen "heti", vaan yli vuosi luvan myöntämisen jälkeen. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Hän oli nimittäin ollut mukana myöntämässä kaivokselle vielä kahta jatkolupaa vain kahta kuukautta aiemmin ennen kuin hän oli siirtynyt yhtiön palvelukseen. Ja mitä tapahtuikaan puoli vuotta tämän jälkeen? Entinen virkamies, nyt kaivosyhtiön ympäristöpäällikkö, sai kaivosyhtiöltä 30 hopearahaa. Ensimmäiset optionsa.

Tämä ei ole yksittäistapaus, vaan samanlaisia loikkauksia on useita. Myös surullisenkuuluisassa Talvivaarassa, jonka ensimmäinen ympäristöpäällikkö kaapattiin Kainuun ympäristökeskuksesta. Eikä tässä vielä kaikki. Oman mausteensa tähän sulfaatinkatkuiseen keitokseen heittävät konsulttiyhtiöt, jotka tekevät kaivoksille ympäristövaikutusten arviointeja (tuttavallisemmin YVA). Onpa sattunut mm. niin, että Talvivaaran YVA:n tehneen konsulttiyhtiön silloinen toimitusjohtaja on myös yksi Talvivaaran omistajista ja hän on jopa yhtiön hallituksen jäsen. Ovatkohan lupamenettelyn pohjana olevat arvioinnit siis aina aivan puolueettomia? Jälki on ollut näissä kaivoksissa sen mukaista, että vastaan tähän kysymykseen tiukasti ei. Eivät ole.

Jälleen kerran ollaan Suomessa siis sellaisessa tilanteessa, jossa toimitaan lakien mukaan, mutta toiminta lähentelee siinä määrin korruptiota, ettei sitä oikein muuksikaan voi kutsua. Lisää tietoa aiheesta on saatavissa Juha Kauppisen artikkelissa "Kiitos Talvivaara", joka löytyy edellä mainitusta Suomen Luonnon numerosta. On kyllä muutenkin kaikin puolin suositeltavaa luettavaa tämä lehti!

Korruptoituneille virkamiehille sateista kesää toivoen,
Liro

Keskustelua kaivoslainsäädännöstä

Julmetun hieno maisema. © Talvivaara

Kokoomuslainen kirjoittaa kerrankin asiaa. Kannattaa lukea europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen blogikirjoitus Suomen kaivoslainsäädännöstä, jonka innoittajana oli Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professorin, Olli Tahvosen mielipidekirjoitus sunnuntain Hesarissa.

Pietikäinen kirjoittaa:

"Kaivoslain valtausjärjestelmän vuoksi arvokkaat kaivosmineraalimme hyödynnetään nopeasti ulkomaisten yritysten toimesta muutaman vuosikymmenen kuluessa ja jäljelle jäävät vain haitat. Tämä on erittäin lyhytnäköistä, kun tiedämme kaivosmineraalien arvon olevan tulevaisuudessa huomattavasti nousemassa niiden niukkuuden vuoksi. Valtausjärjestelmä on todella vanhanaikainen malli ohjata niukkenevia luonnonvaroja koskevaa päätöksentekoa."

Professori Tahvonenhan otti mielipidekirjoituksessaan esille vaihtoehtona konsessioperiaatteen, jolloin malmivarat omistaa valtio, joka voi myydä noiden malmien käyttöoikeuden yhtiöille. Tällä hetkellähän malmit ovat Suomessa siis vapaita vallattaviksi.

Mitä Suomelle siis jää tällä nykymeiningillä käteen? Joitakin miestyövuosia ja hiukkasen verotuloja. Lisäksi ympäristötuhoja ja niiden myötä menetettyjä verorahoja sekä elinkeinoja. Itse malmeista saatu pääpotti valuukin sitten mm. kanadalaisille ja norjalaisille kaivosyhtiöille. Meidän vastuullemme jää ympäristötuhojen paikkaaminen. Miksi Suomi ylipäätään luopui aikoinaan valtiollisesta kaivosbisneksestä? Perustakaa nyt ihmeessä puhdas valtionyhtiö hoitamaan kaivosbisnestä Suomessa. Malmivarat kansallistettakoon. Jääpä ainakin raha sitten Suomeen, vaikka ei sekään paljon lämmitä, kun luonto on raiskattu.

Tuleepa vähän mieleen tästä koko kuviosta Naomi Kleinin kirja The Shock Doctrine (suom. Tuhokapitalismin nousu). On nimittäin Suomessa toteutettu Chicagon poikien oppeja pelottavan tarkasti 90-luvun laman jälkimainingeista lähtien ja tämä kaivosbuumi vain alleviivaa tuota. Tuosta teoksesta voisin joskus kirjoitella lisää, mutta suosittelen ehdottomasti perehtymään kyseiseen opukseen, mikäli kiinnostaa tietää vähän siitä, mitä kaiken yksityistämisvimman ja luonnonvarojen riiston taustalla piilee.

Ai niin, ja luin muuten uusimmasta Suomen Luonnosta aika häkellyttäviä juttuja kaivoksille lupia myöntäneiden virkamiesten kytköksistä kaivosyhtiöihin. Tästä artikkelista kirjoitan myöhemmin lisää.