Ennen seikkailua (feat. Syksykin saapuu)

Enpä ole pitkään aikaan kirjoittanut retkikokemuksista, vaikka kovasti blogini esittelytekstissä mainostan, että niitäkin täältä löytyy. Huomenna koittaa lähtö UKK-puistoon ja erämaahan. Tänä suvena olenkin saanut pohjoista mahan täydeltä, sillä kyseessä on kesän toinen Lapin vaellus. Lähtöä edeltävän illan koittaessa aloin pohtia omaa valmistautumistani ennen erämaahan suuntaamista. Konkreettinen valmistautuminen ja suunnitteleminen ei ole niin viimeisen päälle nuukaa, mutta  huomasin, että ajatuksienkaan tasolla en ollut ennen tätä iltaa liiemmin pohtinut, minkälaisia aarteita haluan kairasta löytää. Tiedän nimittäin vahvasta kokemuksestani, että miltään vaellukselta en palaa kotiin kantaen samoja ajatuksia ja ajatusmalleja kuin sinne lähtiessäni.

Ennen Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon suuntautunutta keskikesän vaellusta ajatukseni olivat erinäisistä syistä johtuen olleet jo jonkin aikaa lievästi sanottuna eksyksissä. Hyvin ajoitettu retki, matkalle osuneet pyhät paikat ja mietiskelyhetket niissä saivat kuitenkin aikaan suuren oivalluksen itsessäni. En silloin edes pyytänyt vaellukselta mitään konkreettista, mutta löysin sieltä uudenlaisen ja kokonaisvaltaiselta tuntuvan eheyden omaan elämääni. Koko kesä oli muutenkin mitä ihmeellisimpiä kokemuksia täynnä, enkä koskaan ole tuntenut minkään vuodenajan jälkeen yhtä syvää tyydytystä. Edes kesän haihtuminen lintujen sekä lämmön mukana ja syksyn väistämätön laskeutuminen elonkehän ylle ei taikonut mieleeni aiemmilta vuosilta tuttua menetyksenkatkuista haikeutta.

Elokuun alussa tunsin selvästi, kuinka jälleen yksi jakso elämästäni on ohi. Uusi vuodenaika aloittaa kohta uuden jakson, joka on jo odotellut tovin, että tarttuisin siihen. Olen keikkunut tuon uuden tarinan luvun kynnyksellä nyt pari viikkoa. Kynnyksen toisella puolella ei ole odotettavissa mitään yllättävää, vaan haasteita, joihin olen itseni suunnannut, ja joita odotan innolla ja motivoituneena. Haluan kuitenkin viettää vielä hetkisen tällä "väliajalla" ja valmistautua tulevaan. Kerrata, mitä olen loppujen lopuksi oppinut. Mistä asioista olen nyt varma? Entä mistä asioista en edelleenkään ole varma? Voisinko löytää joihinkin kysymyksiin jälleen vastauksia? Aiempien kokemuksieni vuoksi kykenen havaitsemaan aivan uudenlaista potentiaalia jokapäiväisessä elämässäni. En siksi osaa edes uneksia, mitä kaikkea erämaa voi minulle nyt tarjota. Odotan siis kovasti sitä tajunnan laajentumista, jonka erämaan hiljaisuus, ykseys luonnon kanssa, mietiskely jylhissä maisemissa sekä nuotiokeskustelut rakkaiden ystävien kanssa saavat aikaan. Tiedän, että palatessani olen jälleen kerran uudella tavalla minä.


Olet minulle rakkain ja tärkein.
Sillä kun lintu lentää aurinkoon,
ja mieli vajoaa varvikkoon.
Silloin väistyy vehmas vehreys, virnainen vimma, ja villapää.
Nyt saa tuli hetken roihuta,
hiljaa hiillokseen hiipua,
ja helman alle haihtua.