Miksi suojella luontoa?

Luonnon suhteen välinpitämättömiin asenteisiin sekä apaattiseen käyttäytymiseen ei voi olla törmäämättä päivittäin. Mikä voisi olla se tekijä, joka saisi kaikki kiinnostumaan ja innostumaan luonnosta ja sen suojelusta niin olennaisena osana itse kunkin elämää, että saisimme aikaan kouriintuntuvan muutoksen? Ihmisten patistaminen "vihreisiin" ympäristötekoihin ja ylhäältä käsin tapahtuva valistus tuntuvat vain vahvistavan ihmisten negatiivisia mielikuvia ja asenteita ympärisönsuojelua kohtaan. Valistuksella voidaankin kyllä lisätä informaatiota, mutta ihmisten syvimpiin tuntoihin ja asenteisiin sillä ei kovin helposti päästä kajoamaan.

Luonto on ollut aina läsnä elämässäni ja olen ollut siitä kiinnostunut, mutta aina en ollut kovinkaan innostunut sen suojelusta. Saatoinpa joitakin vuosia sitten jopa kirjoittaa ylioppilasaineeseenikin hieman kärjistetysti, ettei minua oikeastaan kiinnosta, vaikka sadan vuoden kuluttua taivaalta sataisi happoa ja meret olisivat sulaa laavaa, kunhan minulla on nyt hyvä olla. Asenteeni muuttuivat, kun aloitin vaellusharrastuksen ja aloin viettää enemmän aikaa luonnossa. Kansallispuistojen jylhyys ja yksinäiset yöt keskellä metsää olivat mahtipontisia kokemuksia, jotka alkoivat jättää sieluuni jälkiä. Luonto alkoi rakentaa minuun hengellistä yhteyttä ja luontoa seuratessani aloin tuntea ympärilläni sen syleilevän ja rakastavan voiman. Lopulta huomasin rakastavani sitä ja sen olevan osa minua. Jos en rakastaisi luontoa, en rakastaisi itseänikään. Jos teen pahaa luonnolle, teen pahaa itselleni.

Kuitenkin maaseudulla on monia luonnon lähellä asuvia ihmisiä, joiden mielestä kaikenlainen vihrepiiperrys ja suojelu on suorastaan saatanasta, joten pelkkä yhteys luontoon ei selvästikään riitä. Luontoa katsotaan näissä tapauksissa ehkä hyvin käytännöllisin silmin ilman minkäänlaista hengellistä yhteyttä. Voi olla, että luonnon hyväksikäyttö ja muokkaus takaavat elannon tai vihamielisyys voi johtua myös turhasta ja typerästä "äijämäisyydestä". Luonnonsuojeluhan on hintelien hippien eikä raavaitten miesten puuhaa. Kaiken kaikkiaan hengellisyys vaikuttaisi siis olevan avainasemassa ihmisten luontosuhdetta määrittävänä tekijänä.

Olisiko uskonnolla siis jotain tekemistä asian kanssa? Voi olla, että kristinusko tai jokin muu uskonto täyttää ihmisen hengelliset tarpeet, eikä luonto pääse siten herättämään tuollaisia tuntoja. Sitten kun nuo uskonnot saattavat vielä kertoa meille, että luonto on annettu meille hallittavaksi ja nautittavaksi, niin ei tarvitse kummastella, mistä juontaa joskus jopa vihamielinen suhtautuminen luonnonsuojeluun. Ehkäpä juuri teini-iän ateismini oli omiaan auttamaan minua rakentamaan yhteyttäni luontoon, sillä sisälläni oli hengellinen tyhjiö, joka odotti täyttymistään. Toki monet kuitenkin osaavat yhdistää esimerkiksi kristinuskon Jumalan luontoon ja hengellisiin kokemuksiin luonnossa. Uskonto voisi toisaalta olla myös voimallinen työkalu asennemaaperän muokkauksessa: uskontoja pitäisi alkaa tulkita luonnonsuojelun näkökulmasta. Valitettavasti taitaa kuitenkin olla niin, että uskonnot ovat vain kulttuurinsa tuotteita, joten ihmiskeskeisessä kulttuurissa palvotaan ihmiskeskeisiä jumalia. Luontokeskeinen kulttuuri tuottaisi siten luontokeskeisiä uskontoja.

Uskonto taitaa siis olla tässä tapauksessa väärä syntipukki. Luultavasti minkälainen uskonnollisuus tahansa herkistää ihmisen hengellisille kokemuksille, sillä hengellinen ihminen antaa itselleen luvan kokea hengellisyyttä. Syypäätä pitää siis todennäköisesti lähteä etsimään materialistisesta, edistysuskoisesta ja ihmiskeskeisestä kulttuurista, jossa kaikenlainen henkisyys on alettu nähdä heikkoutena tai jopa suoranaisena tyhmyytenä. Kaikki on nykyään niin rationalisoitua, tieteellistä ja järkeiltyä, ettei mikään enää ihmetytä, mutta nimenomaan ihmettely on kaiken henkisyyden perusta. Tähän minulla ei ole muuta sanottavaa kuin että poimikaapa käteenne mikä tahansa kukka. Enempää ei tarvita, kunhan osaa rauhoittua ja asettua ihmettelemään.

Kirjoittaessani olen nyt päässyt jonkinlaiseen lopputulokseen siitä, mitä vaaditaan, jotta ihmiset kiinnostuisivat luonnonsuojelusta osana päivittäistä rutiinia. Aivan ensimmäiseksi on palautettava konkreettinen yhteys koskemattomaan luontoon. Toiseksi tarvitaan kyky ja halu ihmetellä. Lopuksi on annettava itselle lupa olla hengellinen. Totta kai moni luonnonsuojelija jättäisi tämän allekirjoittamatta ja monet ovat varmasti meiningeissä mukana ilman hengellisyyden hiventäkään: jos emme suojele, kuolemme. Itse ajattelen tässä kuitenkin sitä suurempaa kulttuurista murrosta, jota kohti pitäisi pyrkiä, jotta saisimme järjestelmämme kestävälle polulle. Me emme ole elintärkeä osa luontoa, mutta luonto on elintärkeä osa meitä.

Pimenevässä illassa hyvää alkavaa viikkoa toivoo,

Liro