Miten Nuuskamuikkunen aina osaakin aavistaa, että on oikea aika pistää teltta kasaan ja aloittaa patikkamatka kohti etelää? Helppoahan se on ja kaikki tämän erityisen mielialan elokuun tienoilla varmasti tuntevat. Se onkin sitten aivan eri asia, kuunteleeko tuota tunnetta kovinkaan moni yhtä herkällä korvalla kuin Muikkunen. Itse kutsun mielessäni tätä sääilmiötä ja siihen liittyvää tunnetta "koulunalkuilmaksi". Samanaikainen kasvoja lämmittävä aurinko ja kämmeniä kylmettävä viuhuva tuuli yhdistyvät mielessäni lapsuuteen ja niihin keleihin, jotka yleensä vallitsivat kesäloman päättyessä ja pitkän kouluvuoden kynnyksellä.
Kerran eräs ystäväni aivan aiheellisesti huomautti, että Mamban säveltämä varma syksyn merkki "Vielä on kesää jäljellä" kuvastaa hyvin suomalaisten hivenen vinoutunutta asennetta kesään. Kesässä roikutaan kiinni kaikin voimin aivan viimeiseen saakka, ja sitten masennutaan, kun viimeinenkin toivo lämpimistä päivistä on heitetty. Siihen päälle vielä kirotaan, kuinka surkea ja lyhyt tämäkin kesä taas oli.
Mitäpä jos sen sijaan muistelisimme mennyttä kesää ja sen tarjoamia iloja, kiittäisime ja siirtyisimme ajatuksissamme kohti rauhoittavaa syksyä? Miksi niin helposti unohdamme kiittää niistä asioista, mitä kesä on meille tarjonnut, ja joista olemme saaneet nauttia?
Tämä viikko oli kaikkiaan viileä, mutta syksyn kirpeys oli eilen aiempaa tuntuvampi. Tänään mielessäni kirkastui jälleen ajatus, kun pyöräilin aamulla töihin - uimahousut saa todennäköisesti jo unohtaa kaapin perälle, eikä mitään shortsikelejäkään luultavasti ole enää luvassa. Samalla tuntui siltä kuin jokin kytkin olisi vaihtanut aivoissani asentoa - kesästä syksyyn. Vuosi sitten tämä havahtuminen tapahtui noin viikkoa myöhemmin kuin tänä kesänä. Kirjoitin silloin tunnelmistani seuraavasti:
Kesälle
Elokuun puoliväli on jo takana. Pääni on ollut eilisestä lähtien kuin utupilvessä. Mielessä häilyy epäilys, josko perinteinen syysflunssa olisi jo iskemässä. Väsymys ja vetämättömyys ainakin tuntuvat uhkaavilta, mutta pohjimmiltaan olo ei enteile sairastumista. Ulkona on harmaata ja taivas pudottelee vettä. En ole vähään aikaan käynyt lenkillä, enkä juurikaan haluaisi lähteä ulos vesisateeseen vilustumaan. Tuumin, ettei väsymys toisaalta helpotu ainakaan sisällä istumalla, joten kampean kuluneet lenkkitossuni jalkoihin. Vedän huppua pääni ylle lähtiessäni rauhalliseen juoksuvauhtiin. Eiväthän nämä mitään pisaroita olekaan vaan pelkkää tihkua, huomaan suunnatessani polulle. Riisun hupun päästäni ja annan hiusten kostua hiljakseen. Jalka nousee kovin raukeasti askeltaessani pellon laitaa.
Kesä on tehnyt lähtöään jo parin viikon ajan, olen tuntenut sen sisälläni. Olen yrittänyt pitää sen suloisista helmoista kiinni, mutta se vaatii yhä enemmän voimaa ja ponnistuksia. Katson kohti hissukseen pisaroivaa taivasta ja mieleni perukoista tulvii ajatukseni puhdistava tulvahdus. Sanat pääsevät suustani: Kiitos kesä! Kiitos lämpimistä järvistä, joissa olen saanut likaista ja väsynyttä kehoani huuhdella. Kiitos auringonsäteistä, jotka ovat tummanpuhuvan sydämeni kirkastaneet. Kiitos vehreydestä ja elämästä, jotka ovat minun näivettynyttä sieluani ruokkineet. Nyt saat mennä. En enää pidättele sinua, sillä syksy tekee vimmalla pesää sydämeeni. Mene sinne, missä suvituulesi jo liehuu.
Siinä samassa askeleni alkaa keventyä ja tuntuu siltä kuin raskas taakka olisi pudonnut aatoksistani. Näen taas kaiken kirkkaasti! Näen, kuinka kesän henki poistuu ympärilläni. Se häviää linnuissa, jotka lentävät parvina pilvien seassa ja liitävät pian kauas rakkailta sydänmailtani. Se katoaa keltaisissa lehdissä, jotka kaappaavat puiden lehvästöissä rauhanomaisesti värimaailman valta-asemaa. Se poistuu järven pinnalla kelluvana sumulauttana, jonka kantama auringonpaiste kohoaa taivaisiin ja matkustaa sieltä kaukaisiin maihin. Sydämelliset kiitokseni sinulle, kesä. Näemmehän jälleen, kun kuu on kiertänyt minut yhdeksän kertaa?
Märät otsahiukset piiskaavat kulmiani saapuessani ovelle. Tunnen, kuinka olen jälleen uusiutunut ja voimistunut. Saanko astua sisään? Täällä ollaankin varmaan jo odoteltu.
Muistakaahan siis valmistautua kesän kiittämiseen ja kohdatkaa syksy sekä ruska ryhdikkäinä. Syksyllä on paljon annettavaa.
T: Liro
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti