Rakkaus musiikissa ja kulttuurissamme

Mark Henson: Ravine Rapture. Taiteilijan luvalla osoitteesta markhensonart.com.

Viime aikoina olen musiikkia kuunnellessani havahtunut siihen, kuinka rakkaus kuvataan populaarikulttuurissamme usein hyvin oudolla ja kieroutuneella tavalla. Populaarikulttuurimme kuvastanee kulttuuriamme myös kokonaisuudessaan, ja ei olekaan ihme, että epätasapainoinen elämä ja elinympäristö vaikuttavat kulttuurissamme voimakkaasti sellaisiin elämän merkittävimpiin asioihin kuin rakkaus.

Love is the Devil and I am in love
I think I'm gonna be sad
Infinite moonlight now awakes me

Sólstafir - Love Is the Devil (And I am in Love)

Joskus nautin suunnattomasti tämän tyylisistä tarinoista, mutta silloin ryvinkin vielä omassa, haitallisessa itsesäälissäni. Melankolisia sävelmiä pidän edelleen hyvin kauniina, mutta sanoituksissa jokin on alkanut särähtää monesti korvaan. Totta kai olemassa on paljon rakkautta sen koko loistossaan esittäviä kappaleita, mutta tämä toinen puoli tuntuu olevan kulttuurissamme hyvin yleinen ja se on ollut osa sitä varmasti hyvin pitkään. Eivät esimerkiksi Kalevalan rakkaustarinat mitään malliesimerkkejä onnellisuudesta ole. Suru on varmasti tarpeellinen osa sitä tunteiden kokonaisuutta, josta muodostuu rakkaus. Mutta uutena piirteenä pitäisin musiikissa sellaisia sanoituksia, jotka tuntuvat kuvastavan myös elämäntapamme aiheuttamaa tyhjyyttä ja täyttymättömyyttä, joka saa meidät jatkuvasti etsimään elämäämme syvempää merkitystä ja kokonaisempaa kuvaa itsestä ja maailmasta.

You, hey you there, can you save my soul
I caught your eye and with it you let me know,
you won't bury me, you're the part that makes me whole 

Eisley - Save My Soul

Sielun pelastaminen ja kokonaiseksi tekeminen. Tuttuja teemoja musiikissamme. Jos tällainen suhtautuminen rakkauteen ja rakkaussuhteisiin on yleinen, ei runsaissa avioeroissa tai epäonnisissa parisuhteissa ole paljon ihmettelemistä. Tällaista suhtautumista luo voimakkaasti kehitys, jonka toinen puoli haavoittaa erityisesti naisia tehokkuuden ja suorittamisen paineillaan, ja toinen puoli riisuu miehet terveestä maskuliinisuudesta ja miehisestä itsetunnosta. Muutoinkaan kulttuurimme ei tarjoa ihmisille lähellekään riittäviä edellytyksiä ja valmiuksia ympäröivän maailman, muun elämän sekä oman itsen terveeseen rakastamiseen. Päinvastoin, kulttuurimme ja elämäntapamme parhaansa mukaan estää tuon tuiki tarpeellisen suhteen muodostumisen. Tuloksena on sieluiltaan haavoittuneita ihmisiä, jotka eivät osaa etsiä ratkaisuja ongelmiinsa niiden alkulähteiltä. Siitä ei pidä ketään moittia, sillä nuo alkulähteet on kätketty syvälle kulttuuriimme. Ensiapua haavoihin etsitään ylläolevan kappaleen kuvaamalla tavalla esimerkiksi toisista ihmisistä.

Rakkaus toiseen ihmiseen ei koskaan paranna kenenkään sisäisiä ongelmia. Se voi ehkä vuorata nuo ongelmat hetkellisesti tyynyillä ja muilla pehmikkeillä, mutta haavat säilyvät ja vuotavat yhä uudestaan pintaan saakka. Niistä ei voi päästä eroon ilman oikeaa työtä niiden parantamiseksi. Suhtautuminen rakkauteen ja parisuhteeseen parannuskeinona tai lääkkeenä aiheuttaa myös riippuvuutta. "Et voi jättää minua koska menen sirpaleiksi." Kun toisen vapautta yrittää tällä tavoin kahlita, on todellinen rakkaus jo menetetty, jos sitä koskaan olikaan. Kukaan ei voi rakkaudellaan myöskään parantaa toisen sisäistä maailmaa. Tällainen uhrautuminen on upottava suon silmä, josta voi olla raskasta nousta jälleen pinnalle. Haavojen sulkemisessa voi olla toisille tukena, mutta niiden parantuminen ei voi alkaa kenestäkään muusta kuin niiden kantajasta itsestään.

Graveyard on onnistunut kuvaamaan epäonnista parisuhdetta ja siitä vapautumista erittäin osuvasti kappaleellaan Uncomfortably Numb:

I've been leaving you since the day we met
And it feels like you have too
I remember when I met you
The day I saw your smile
And now it's time to let go, oh, it's time to feel alive

Rakkaus loistaa, kun molemmat osapuolet luottavat rakkauteensa, itseensä ja toisiinsa niin voimakkaasti, että toisen lähtöä ei tarvitse edes ajatella. Rakkaus puhkeaa täyteen kukkaansa, kun molemmat osapuolet tietävät omat heikkoutensa ja vahvuutensa, eivätkä sälytä vastuuta omien kipeiden ongelmiensa ratkaisusta kumppanilleen tai ylipäätään parisuhteelleen. Parhaassa tapauksessa molemmat ovat löytäneet oman olemassaolonsa ja totuutensa siemenet sisältään. Tällöin molemmat voivat olla vahvoja ja itsenäisiä ihmisiä, jotka auttavat toinen toistaan kasvattamaan noista siemenistä vihannoivan puutarhan. Silloin rakkaudesta jaetut kokemukset avaavat todellisuuden ihmeille ja elämän kauneudelle aivan uuden ulottuvuuden. Voimakkaita yksin, voimakkaampia yhdessä. Sellaisia rakkauslauluja minä haluaisin kuunnella.

Loppuun haluan laittaa Brant Bjorkin yksinkertaisella tavalla nerokkaan laulun Somewhere Some Woman. Minulle se kertoo optimistisesti siitä, että meille jokaiselle on tässä maailmassa joku, joka vain odottaa löytymistään. Mutta se, löydämmekö rakkautta ja minkälaista rakkautta löydämme, on hyvin paljon kiinni meistä itsestämme.

Somewhere in the world right now
some woman is loving you.
What you gonna do?
What you gonna do right now?