Aloitetaan uusi vuosi ja uudet kujeet vierailevan kujeilijan terveisillä. Luovutan siis puheenvuoron hetimiten rakkaalle ystävälleni, joka kertoo meille kokemuksiaan suomalaisuudesta sekä elämää voimistavasta ylpeydestä:
Aluksi muutama sana! En halua tehdä pilkkaa vaan kertoa kuinka itse
koen. Tässä tekstissä ei ole tieteellistä tutkimusta vaan subjektiivista
kokemusta.
Suomalaisuus, mitä se on? Suomalaisuus kansallisena itsetuntona
näyttäytyy minulle muun muassa kaveriporukan ujona, eristäytyvänä
tyyppinä ja Äiti Venäjän ja Isä Ruotsin välissä kyhjöttävänä,
äkäpussina, teini-ikäisenä lapsena. Suomalaisuus on yhdistelmä
epävarmuutta ja ylpeyttä: esim. suomalaista innovaatiota ja designiä,
tuotteita, huudatetaan, mutta samalla vähätellään omaa henkistä
suomalaisuuttamme. Olemme niin pieni maa suurten jättien keskellä,
yritämme seurata muiden mallia ja unohdamme samalla keitä me itse
olemme.
Kansallinen itsetunto heijastuu suoraan jokaiseen
kyseisen kulttuuri-ilmentymän alaiseen jäseneen, toisin sanoen kaikkiin
suomalaisiin. Olen koko elämäni ajan kuullut Suomen paskasta
hallituksesta, kykenemättömistä politiikoista, surkeasta systeemistä,
vitun Kelasta, kurjasta koulutuksesta ja silti samaan aikaan jotain
täysin päinvastaista. Yleensä nuoremmat ihmiset ovat äärettömän
närkästyneitä kaikkeen, mitä vanhemmat ovat antaneet ja ylpeänä
esitelleet, ja haukkuvat sanoja säästelemättä kuitenkaan mitään itse
antamatta. Moni haluaa lähteä Suomen 'oravanpyörästä' pois, minä mukaan
lukien, jonnekin kauas lämpimään etsimään paratiisia. Samaan aikaan
suomalaiset ovat yksi maailman vapaimmista kansoista, meillä on
mahdollisuus mihin vain. Esimerkiksi ylipäänsä voimme matkustaa - ja
kaiken lisäksi mihin vain tässä maailmassa. Meillä on myös hyvä maine
minne tahansa menemmekin. Voimme halutessamme olla tekemättä mitään tai
etsiä itseämme juuri niin pitkään kuin tarvitsemme ja meistä pidetään
huolta valtion toimesta. Meillä on tilaa elää, meillä on elävä luonto,
meillä on puhdasta vettä niin paljon kuin pystymme juomaan ja paljon
enemmänkin. Suomessa on turvallista elää, eikä meidän tarvitse pelätä
päivittäin elämämme puolesta. Toisin sanoen olemme äärimmäisen rikkaita.
Silti
vähättelemme itseämme loputtomasti; 'Me vaan vähän tehään tämmöstä'.
Esimerkiksi lähes kaikki suomalaiset puhuvat englantia, mutta suurin osa
meistä menee täysin jäihin kohdatessaan englantia puhuvia ihmisiä ja
hoemme itsellemme osaamattomuuttamme. Lähes kaikkia tuntemania ihmisiä
vaivaa vaarallisen ankara itsekritiikki ja täydellisyydentavoittelu,
enkä usko sen johtuvan hyvistä oloistamme vaan jostain syvemmästä,
kenties juurikin heikosta kansallisesta itsetunnosta. Syvästä
riittämättömyyden tunteesta sellaisella tasolla, jota suurin osa meistä
ei elämänsä aikana tiedosta. Ihminen on laumaeläin, yhteisöllinen otus,
joka toimii samanaikaisesti usealla fyysisellä, psyykkisellä ja
sosiaalisella (ja lisättäköön vielä henkisellä) tasolla. Kansallinen
itsevarmuus ja yhteenkuuluvuuden tunne on jotain, minkä me kaikki
tunnemme ja koemme elämässämme hyvin syvällä ja samoin koemme sen
puutteen.
Muistan ensimmäiset kerrat kun matkustin Euroopassa
yksin, pienikokoisena miehenä ison rinkan kanssa etsimässä seikkailuja.
Moni seikkailu jäi käymättä, koska en luottanut itseeni ja koska
vähättelin omaa tarinaani, omaa maatani. Vertasin itseäni muihin, olin
paljon hiljaisempi ja tyynempi kuin etelän latinoserkkumme, pienempi ja
epäitsevarmempi kuin Hollannin jättiläiskansa, en niin runollinen kuin
syksyisen Krakovan kirkoissa istuvat nuorukaiset. En puhunut näistä
ajatuksista silloin ääneen, mutta olin ällistynyt jälkeen päin kun
kuulin noilta samaisilta ihailemiltani 'ulkomaalaisilta' kuinka he
arvostivat hiljaisuuttani ja rehellistä totuuttani, suoraselkäisyyttä ja
tahdonvoimaa. Toisin sanoen vissiin Sisua, siinä oikeassa ja hyvässä
muodossa. Se oli ensikosketukseni suomalaisuuden positiivisiin
ominaisuuksiin, siihen asti (ja totuuden nimissä on myönnettävä, että
vuosia vielä jälkeenkin päin) olin ollut yksi niistä, jotka valittivat
ja näkivät vain kaiken mikä mätti suomalaisuudessa. Rakkaan ystäväni
sanoin ”on hyvin suomalaista vihata suomalaisuutta” ja tämä tuntuu
pätevän moneen ja tämä on jotain, minkä minä haluan nähdä muuttuvan.
Yksi
heikon itsetunnon seurauksista on ylireagoiva puolustautuminen,
tuntemattoman ja tuntemattomien pelko ja siitä seuraava A) pyllistäminen
tai B) ylpistyminen.
Tähän väliin haluan sanoa muutaman sanan
ylpeydestä. Ylpeydellä on äärimmäisen negatiivinen kaiku suomenkielessä
ja meiltä puuttuu täysin sana terveelle itserakkaudelle. Itserakas,
ylpeä ja egoisti on kaikki negatiivisia aspekteja hyvin positiivisesta
asiasta. Ylpeys on täysin hyvästä, silloin kun se ei mene narsismiin. Se
on jopa niin hyvästä, että on mahdotonta elää onnellista elämää
olematta ylpeä itsestään ja minusta meidän olisi aika oppia olemaan
ylpeitä siitä keitä me olemme, kansana ja yksilöinä. Tässä tekstissä
käytän ylpeyden, tuon yhden hyveen, varjopuolesta nimeä ylpistyminen.
Ylpistymisellä siis tarkoitan sitä itsekeskeisyyttä, mitä yleensä
liitetään ylpeyteen. Ylpeydellä tarkoitan tervettä itsekunnioitusta.
Takaisin
aiheeseen: Pyllistämisellä tarkoitan, että annetaan muiden kävellä
ylitsemme. Muutumme lampaiksi, joita joku muu voi ohjata ja viedä,
lopetamme omista päätöksistämme kiinnipitämisen, ehkä jopa niiden
tekemisen täysin ja olemme jonkun toisen talutushihnassa. Ylpistyminen
johtaa taas pullisteluun ja räjähtävään itsensä suojelemiseen jokaisesta
pienestäkin vihjauksesta kohti heikkouksiamme, todellisiin tai
kuviteltuihin. Kansallisella tasolla tämä on nähtävissä mm.
muukalaiskammona/-vihana. Heikon (kansallisen) itsetunnon omaava yksilö,
joka ylpistyy suomalaisuudestaan, haluaa ajaa kaikki ulkopuoliset pois
ja pitää itsellään sen tilan, jonka kokee tarvitsevansa. Terveellä
(kansallisella) itsetunnolla varustettu yksilö ei nää erilaisuutta
uhkana itselleen, sillä hän tietää kuka hän on ja missä rajat menevät,
eikä häntä pelota ottaa vastaan vierasta ja kuulla mitä hänellä on
kerrottavanaan. Ylpistynyt ihminen pelkää menettävänsä itsensä kokonaan
ja niin ollen puolustaa itseään.
Näen arjessani paljon
negatiivista suomalaisuutta, mutta onneksi myös paljon positiivista.
Positiivinen suomalaisuus on mielestäni jotain mitä kansamme kantaa.
Tykkään nähdä suomalaiset eräänlaisena alkuperäiskansana, joka on toki
vuosisatojen mittaan saanut geeni- ja kulttuuriperimää muualtakin. Uskon
myös, että fyysisellä ympäristöllä eli luonnolla ja henkiolennoilla
(henget ovat ehkä maallikolle helpommin ymmärrettävissä paikkoihin
liittyvinä tuntemuksina) on vaikutuksensa myös ihmiseen, eli toisin
sanoen ihmisillä, jotka asuvat samassa ympäristössä on samanlaisia
piirteitä johtuen ympäröivästä luonnosta. Suomessa on elänyt ihmisiä
tuhansia vuosia ja on käsittääkseni epäselvää mistä me olemme tänne
tulleet. Mahdollisia viittauksia on aina Kauko-Itään asti, mutta idästä
olemme tulleet. En usko, että tulemme koskaan olemaan eurooppalaisia
tahi aasialaisia vaan olemme jotain siltä väliltä ja jotain aivan muuta.
Meissä on henkistä syvyyttä sekä herkkyyttä, rehellisyyttä ja
suoraselkäistä voimaa. Meillä on yhteys luontoon vahvana ja aivan oma
tapamme elää, jota minun mielestäni meidän tulisi rohkeasti etsiä ja
tutkia virheitä pelkäämättä. Meillä on myös ainutlaatuinen tilaisuus
koko maailmassa olla suunnannäyttäjiä monessa asiassa. Olemme
teknologisesti ja ajatuksellisesti äärimmäisen edistyneitä, mutta silti
nöyriä (ja meidän tulisi pitää kiinni siitä). Voimme näyttää mallia koko
muulle maailmalle, kuinka elää ympäristömme kanssa harmonisesti, kuinka
rehellisyydellä voi rakentaa kokonaisen kansakunnan, joka on avoin ja
vieraanvarainen, mutta silti selvästi oma itsensä. En usko, että
suomalaiset olisivat yksinäistä kansaa. Uskon, että eristäytyneisyytemme
on myös varjopuoli, jonka positiivisella kääntöpuolella odottaa
vahvasti yhteisöllinen ja rakastava suomalainen. Kaikki me tiedämme
yksilöllisellä tasolla, että esittäminen on turhaa. Emme me voi olla
ketään muita kuin me olemme, vaikka kuinka haluaisimme. Rohkenen
väittää, että jokainen, joka rohkeasti seuraa omaa yksilöllisyyttään
törmää jossain vaiheessa yhä kasvavaan yhteisöllisyyteen. Kun on sujut
itsensä kanssa on helppo ja mukava olla toisten kanssa. Sama pätee myös
kansallisella tasolla.
Autetaan siis Suomineitoa pysymään
vahvana, kannustetaan häntä seisomaan selkä suorana ja avoin hymy
kasvoilla näissä maailman tuulissa. Jokainen meistä voi tehdä osansa ja
mitä useampi saa rakkaan maamme hymyilemään, sitä useammalle asukille se
hymy tarttuu. Me olemme yhtä niin monella tasolla!
- ISLE
Erinomainen kirjoitus, eikä mielipiteessäkään ole mitään moitittavaa! Syvään juurtunut on huono itsetunto, mutta (kovalla) työllä senkin saa kyllä itsestään kitkettyä. Samaa marmattavaa paapatusta lähti minunkin suustani joskus taannoin -mikä lie kollektiivinen herääminen tämäkin, kun yhtäkkiä niin moni tuntuu havahtuneen samoihin ajatuksiin:) En pidä huonona.
VastaaPoistaLucky Clover Casino Hotel - MapyRO
VastaaPoistaInformation and Reviews about Lucky Clover Casino Hotel 양산 출장마사지 in Biloxi, MS. Check the 포천 출장안마 reviews of Lucky Clover Casino Hotel and compare reviews of the 속초 출장마사지 hotel. Rating: 나주 출장샵 3.8 · 22 reviews 화성 출장마사지