Turun ylioppilaslehden numerossa 12/2012 oli artikkeli Psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäristä, Hannu Lauermasta. Artikkelin sisältöön ei minulla ole aihetta sen suuremmin puuttua, mutta aloinpa kirjottaa, koska mieleni pääsi hieman kiihtymään jutun ingressistä: "Pahuus on osa ihmisyyttä, sanoo Psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri Hannu Lauerma."
Ihmisen sisäsyntyinen pahuus on kulttuurimme suurimpia ja kyseenalaistamattomimpia myyttejä, ja juurensa tämä myytti on kaivanut syvälle kulttuuriperintöömme ja sitä myöten myös alitajuntaamme. Raamattukin opettaa, että ihminen kantaa sydämellään syntymästään saakka perisyntiä, joka täytyy oikein korkeammilta voimilta anoa anteeksi. Täyttä roskaa. Pahuus ei ole yleisinhimillinen ominaisuus, vaan meidän kulttuurimme surullinen erityispiirre.
Kulttuurista kirjoittaessani en suinkaan tarkoita suomalaista kulttuuria. En viittaa sillä myöskään laajempaan länsimaalaiseen kulttuuriin. Kulttuurilla tarkoitan sitä tänä päivänä globaaliksi muodostunutta kulttuuria ja sivilisaatiota, joka sai alkunsa yli 10 000 vuotta sitten, kun keksittiin, että maasta voidaan muokkaamalla tehdä ihmiselle otollisempi. Samalla alettiin kultivoida sellaista kerrassaan järjetöntä ideaa, että maapallo on annettu meille, ja voimme sitä parhaaksi katsomallamme tavalla käyttää omaksi hyödyksemme piittaamatta muista kulttuureista, muista eliölajeista, luonnon monimuotoisuudesta ja maapallon ekosysteemien elinvoimasta. Daniel Quinn on kirjassaan Ishmael (voinkohan mainostaa tätä teosta koskaan liikaa?) kutsunut meitä ja meidän kulttuuriamme osuvasti "ottajiksi".
Sisäsyntyinen ja voittamaton pahuus on oiva keino pitää status quo voimissaan ja vahvana. Sitä käytetään ketterästi myös ottajakulttuurin käsienpesuun ja vastuunpakoiluun. Aina kun tätä myyttiä joku Lauerman tavoin ajattelemattomasti toistelee, kollektiivinen tajuntamme lannistuu kohti tällaista pahuuden determinismiä: Eihän meidän kannata edes yrittää edistyä ihmiskuntana moraalisesti ja eettisesti, koska se on mahdotonta! Turha toivo. Ihmisillä on mustat sydämet ja niitä emme valkeiksi saa kuin valehtelemalla! Juuri tällaisten ajatusten voimistumisen vuoksi minua niin suunnattomasti ärsyttää, kun tuota myyttiä toistellaan ja vahvistetaan.
Jutun lopussa oli yllätys, josta iloitseminen kostautui ennenaikaiseksi. Pahuudesta puhuttiin tosiaan osana kulttuuriamme, joskin vain yhdessä lauseessa, jonka muotoilua ei ehkä ollutkaan sen tarkemmin harkittu. Lauerma nimittäin lyttää tuon näkökulman heti seuraavassa lauseessa: "Pahuutta on mahdotonta karsia ihmisestä menettämättä ihmisyyttä. Sen kanssa on vain opittava taiten elämään." Paskapuhetta. Haluammeko todella alistua tuollaiseen pessimismiin ja apatiaan vai voisimmeko yrittää voittaa kulttuurimme sisäsyntyisen pahuuden ja korostaa, että ihminen on sisimmiltään hyvä ja rakastava olento?
and evil environment is wearing us away and hindering our good work from being done.' Fly away from that dejection my children!" Ja ketäpä kannattasi kuunnella, jos ei viisaita ja vanhoja munkkeja?
Hieno pätkä taas!
VastaaPoistaOlen itsekin ajatellut tämän niin, että "pahat" ihmiset on paremminkin tietämättömiä/ajattelemattomia tai nurkkaan ahdistettuja kuin pahoja. Motiivit on monet ja joskus mutkikkaatkin, mutta luulisi jotenkin että lopulta sieltä pohjalta löytyy usein ihan vain yksinkertaista laiskuutta, ymmärtämättömyyttä, väärinkäsityksiä ja henkilökohtaisia selvittämättömiä skismoja, ja nämä johtaa toisiin "pahuuksiin". Ehkä "anna hyvän kiertää" on helpompi toteuttaa kuin "käännä toinenkin poski", haasteena on toteuttaa kumpaakin. Ihminen on kuitenkin vähän vain sellainen eläin jota nyt on paiskattu liian monimutkaisella päällä ja tunteilla.
Niin tai näin, kuten toteat, ei tekemättömyydelle tai arveluttaville teoille todellakaan tarvittaisi enää yhtään "no ehkä nyt vain on näin" tai "no mä nyt vaan oon tällanen" -perustetta lisää.
Kiitoksia myös kirjavinkeistä, täytyy ottaa luettavien listalle!
Sanopa muuta, hyviä pointteja sinullakin! Rupesin vielä tuon tekstin julkaisun jälkeen miettimään asiaa sellaiselta kannalta, että kyseessähän on hyvin pitkälti uskonkysymys. Uskooko että ihmisessä on sisäsyntyistä pahuutta vai ei? Minun mielestäni on ainakin mielekkäämpää uskoa ja elää siten, että meissä tuollaista pirua ei ole.
VastaaPoistaOle hyvä vaan kirjavinkeistä! Varsinkin tuo Ishmael on sellainen teos, joka olisi jokaisen hyvä lukea. Varsinaisen mainospuheen kirjalle kirjoitan blogiini joskus, kun arvioin, että minulla on tarpeeksi lukijakuntaa. :)
Oot Liro tässä asian ytimessä. En nyt kuollaksenikaan muista kyseistä kulttuuritutkijaa, mutta hänen mallinsa mukaisesti yksi tapa eritellä kulttuureja on juuri kulttuurissa vallitseva ihmiskäsitys, onko ihminen sisäsyntyisesti hyvä vaiko paha? Tästä on maailmalla muutamia valaisevia esimerkkejä, esim. Intiassa Shani Shingnapurin kylä jonka taloissa ei ole ovia eikä ikkunoita. Samoin olen kuullut kun intiaaneja varten rakennettiin reservaatteihin ensimmäisiä asuintaloja heidän asuttavakseen, niin ensitöikseen asettuessaan intiaanit repivät ovet irti paikoiltaan, koska näkivät ne epäkäytännölisinä. Heidän maailmankuvaansa ei vain mahtunut käsitys siitä, että heidän yhteisössään toinen voisi epärehellisyyttään tulla heidän asuinsijaansa varkaille.
VastaaPoistaSiitä on aikaa kun luin asiaa käsittelevän kirja joten vertaukseni ovat vähän hataria, pitääpä kotona kaivaa kirja taas esille ja virkistää muistia asian tiimoilta. Hyvä kirjoitus Liro, "keep up the good work!"
Kuulostaa mielenkiintoiselta. Laittaisitko kirjan nimen tänne, kun olet sen kaivanut esille? Voisin itsekin joskus vilkaista.
Poista