Sivilisaatiokriittisyys – mistä on kyse?

Mark Henson - March of Progress. Taiteilijan luvalla osoitteesta markhensonart.com.

Blogini on alkanut purjehtia yhä selvemmin kohti sivilisaatiokriittisiä vesiä, mutta en kuitenkaan aio muita teemojakaan kokonaan hylätä. Sellainen pieni havahtuminen vain on tapahtunut, että nämä sivilisaatioon liittyvät ongelmat ovat se kaikkein isoin ja kovin pähkinä, josta kaikessa tässä loppujen lopuksi on kyse. Sivilisaatiokritiikki sisältyy yleensä sellaisiin ajattelun suuntauksiin kuin vihreä anarkismi, anarkoprimitivismi ja neotribalismi. En halua leimata itseäni minkään ideologian edustajaksi, mutta viime aikoina olen huomannut, että löydän em. suuntauksista erittäin paljon omaa maailmankuvaani vastaavia ajatuksia.

Sivilisaatiokritiikkiin liittyy niin monta kysymystä, että kaikkia niitä ei voi yhdessä lyhyessä blogikirjoituksessa selventää. Kysehän on 10 000 vuotta vanhan ja nykyään maailmanlaajuisen elämäntavan arvioinnista kaikilla sen osa-alueilla. Lähdetään kuitenkin liikkeelle aivan alusta, evoluutiosta. Evoluutio on saanut aikaan sen, että mehiläiset ja muurahaiset elävät yhdyskunnissa, sudet ja leijonat elävät laumoina. Jotkut eliöt viettävät elämänsä pääasiassa yksin. Kolme miljoonaa vuotta luonnonvalintaa kehitti heimon ihmiselle ominaiseksi ja toimivaksi tavaksi elää. Se on aikojen saatossa testattu ja kestäväksi todettu ihmisen yhdyskuntarakenteen muoto.

Jotain kuitenkin tapahtui n. 10 000 vuotta sitten. Joukko ihmisiä päätti kokeilla jotain uutta, sivilisaatiota. Heille ei vain riittänyt pelkkä kokeilu, vaan he vakuuttuivat siitä, että tämä on juuri oikea tapa elää, joka kaikkien maailman ihmisten on omaksuttava. Sen jälkeen olemme saaneet päällemme hierarkkisen yhteiskunnan, jossa rikas eliitti elää köyhien massojen selkänahoista ja laittaa heidät paiskimaan töitä ruokansa eteen. Paskat trickle down -teoriasta, sillä todellisuuttamme vastaa parhaiten trickle up. Itsemme voimme melkein laskea tuohon eliittiin kuuluviksi tai ainakin keskiluokkaan, minkä vuoksi tämä tuntuu meistä kaukaiselta ajatukselta. Mutta kun ajatellaan vaikka niitä thaimaalaisen ananasmehutehtaan työntekijöitä, niin ovatkohan he tyytyväisiä elämäänsä? Jatkaisivatkohan he mehutehtaalla vai eläisivätkö mieluummin kuin Kalaharin busmannit, jos todellinen mahdollisuus valita olisi olemassa? Tosiasia on, että suurin osa maapallon väestöstä elää todella kurjissa oloissa. Eikä planeettamme selviäisi siitä, että elintasomme ulotettaisiin kaikkialle, koska Maa on jo nyt pulassa meidän kanssamme.

Toisaalta meidänkin elämänlaatumme asettuu kyseenalaiseksi, kun tarkastelemme materiaalisen hyvinvoinnin sijaan henkistä hyvinvointiamme. Parhaiten elokuvana tunnetussa Fight Clubissa on useita lainauksia, joita voisi laittaa tähän kohtaan, mutta tässä yksi: Advertising has us chasing cars and clothes, working jobs we hate so we can buy shit we don't need. Kuitenkin muistamme aina silloin tällöin, mikä elämässä on tärkeintä: läheiset ihmiset. Sitten muistamme myös, missä sielumme rauhoittuu: luonnossa. Tämä ei ole ihme, sillä psykologiamme on rakentunut elämään heimoyhteiskunnassa osana muuta elonkehää. Materiaalisella tasolla elämämme on rikasta, mutta henkisen hyvinvoinnin tasolla olemme taatusti köyhempiä kuin luonnonkansat. Miltä tuntuisikaan elämä, jossa Kelan ja eläkevakuutusyhtiöiden sijaan turvaa saisi kehdosta hautaan olemalla osa ihmisjoukkoa, jolla on yhteiset tavoitteet, yhteiset ilot ja murheet sekä yhteinen tapa elää. Osa heimoa.

Meidät on opetettu ajattelemaan, että esihistorialliset ihmiset olivat luolamiehiä, jotka joutuivat henkensä edestä kamppailemaan ankaralla työllä raakaa luontoa vastaan. Meidät on opetettu ymmärtämään tuo elämä jokapäiväisenä selvitytymiskamppailuna. Kuitenkin erittäin säälittävä tosiseikka on, että me paiskimme vielä kaikkien teknologisten innovaatioidenkin jälkeen enemmän töitä kuin metsästäjä-keräilijöinä eläneet esi-isämme. Esimerkiksi vielä tänäkin päivänä esi-isiemme tapaan elävät busmannit käyttävät viikottain ainoastaan 12:desta 19:ään tuntia ajastaan ruuanhankintaan, vaikka maanviljely on ajanut heidät kaikkein hedelmällisimmiltä mailta pois (Diamond 1987). Aikaa rentoutumiseen ja sosiaaliseen elämään siis piisaa. Toki voidaan puhua myös siitä järjettömästä energiamäärästä, jonka saamme upotettua ruuantuotantokoneistoomme. Loppujen lopuksi suurin osa tekemästämme työstä kaikkine byrokratioineenhan on vain monimutkaistettua ruuantuotantoa. Kaikella työllämme rakennamme sivilisaation pyramidia yhä korkeammaksi. Sen huipulla eräät tulevat yhä rikkaammiksi, ja pohjakerroksen väki kasvaa ja muuttuu yhä nälkäisemmäksi ja kurjemmaksi. Milloin kävelemme pois ja tuumaamme, että emme kanna enää ainuttakaan kivipaasia tuohon pyramidiin?

Sivilisaatiokriittisyydessä ei ole kyse myöskään puhtaasti maailmanpelastamisesta, vaikka itse kannatankin syväekologista ajattelua ja pidän kaikkien elämänmuotojen itseisarvon tunnustamista toivottavana. Elämä maapallolla varmasti kestää pahimmankin keksimämme tuhokoneen jossain muodossa, joskin äärimmäisen köyhtyneenä. Kyse on pohjimmiltaan siis siitä, miten ihmiskunta selviää, eli kuinka pelastamme itsemme. Ja meillä alkaa olla kiire. Pelkkä pulkan kääntäminen ei riitä, kun rinteen alla odottaa syvä rotko ja vauhti kiihtyy jatkuvasti. Ainoa järkevä reaktio on kyydistä pois hyppääminen.

Tarkoitus ei ole, että alkaisimme elää kuin muinaiset metsästäjä-keräilijät. Se olisikin helppo tie, mutta se on valitettavasti suljettu meiltä pois miljardeja ihmisiä sitten. Ensiaskeleena meidän on hyväksyttävä se, että ei ole yhtä oikeaa tapaa elää. On annettava mahdollisuus muihin polkuihin. Tarkoituksena ei myöskään ole tehdä uhrauksia, vaan saavuttaa jotain, mikä on nykyistä parempaa. Vaihtaisitko sinä lauantai-iltaisen Putouksen, auton, muotivaatteet ja kaiken tarpeettoman roinan yhteisöllisyyteen ja tukeen sekä turvaan, jota saa aidosti ympärillä olevilta ihmisiltä? Tukeen, jota ei lasketa rahana tai tavaroina, vaan ihmisten välisenä kanssakäymisenä ja välittämisenä. Yhteisenä päämääränä.

Kuten totesin jo aiemmin, näin lyhyt kirjoitus jättää paljon aukkoja ja kysymyksiä. Jos asiaan perehtyminen kiinnostaa, suosittelen aina vain uudestaan lukemaan Daniel Quinnin Ishmaelin, joka luultavasti inspiroi etsimään lisää ja syvempiä vastauksia herääviin kysymyksiin. Blogini oikeassa laidassa on myös muutama lyhyt artikkeli (Heinberg, Diamond, Tainter), joita lukemalla voi päästä nopeasti jyvälle.